Perätila ja ulkokäännös

 

KYSYMYS:
Hei! Kysyisin ulkokäännöksestä. Tällä hetkellä rv 35 täynnä, vauva ollut tähän asti pää alaspäin, oli jo viimeksi neuvolassa hyvin alhaalla, mutta pää liikkui vielä. Nyt sitten on päättänyt kääntyä ja istuu tyytyväisenä masussa. Haluaisin tietää miten ulkokäännös tehdään. Mitä eri vaiheita siinä on? Minulla on supistusherkkä kohtu, haittaako se? Ja millä viikolla yritetään kääntää?
VASTAUS:
Hei! Neuvolaterveydenhoitaja tekee perätilan (tai muun poikkeavan tarjonnan) ollessa kyseessä synnyttäjästä lähetteen äitiyspoliklinikalle raskausviikolla 35-36 ulkokäännöstä sekä synnytystavan suunnittelua varten.

Ulkokäännöstä tehtäessä lääkäri yrittää vatsan päältä kääntää vauvaa oikein päin. Samanaikaisesti vauvan sydänääniä kuunnellaan ultraäänilaitteella. Ennen ulkokäännöstä voidaan tarvittaessa antaa supistuksia estävä lääke. Saat ennen käännösyritystä sekä suulliset, että kirjalliset ohjeet.

Katri Tuura
kätilö
Synnytykset ja naistentaudit
Hyvinkään sairaala

KYSYMYS
Terve! Tässä mietitään, kun odotamamme lapsi onkin perätilassa. Sikiö kääntyi n. 1 1/2 kk sitten poikittain ja siitä saakka sen pää on ollut ylöspäin. Ulkokääntöä ei tehty, koska lapsivetää eiollut riittävästi ja vauva jo 2800g ( rv 36+4 ). Sovittiin siis sektio. Saattaisiko etinen istukka olla yksi syy siihen, että vauva kääntyi loppuvaiheessa? Vai jokin kehityshäiriö? Kuitenkin rakenneultrassa ei ollut mtn poikkevaa ja kaikki, kuten liikkeet yms. ++. Tällaisia ajatuksia...
VASTAUS:
Perätilakysymykseesi löytyykin vastaus jo aiemmista kysymyksistä. Tässä alla kätilö Millariikka Kuosan kattava vastaus liittyen perätilan syihin.

T:
Katri Tuura
kätilö
Synnytykset ja naistentaudit
Hyvinkään sairaala

Hei! Loppuraskaudessa noin 3-4% sikiöistä on kohdussa perä tarjoutuvana eli kansanomaisesti sanottuna peppu alaspäin. Tavallisin perätilatarjonta on pakaratarjonta ( 85%) eli sikiö ikään kuin istuu pakaroillaan jalat koulussa. Sikiö asettuu lopulliseen asentoonsa vasta aivan viimeisten raskausviikkojen aikana ja tästä syystä perätiloja on enemmän ennenaikaisesti syntyvillä kuin täysiaikaisissa synnytyksissä. Akkomodaatioteorian mukaan sikiö pyrkii mukautumaan kohdussa olevaan tilaan tarkoituksenmukaisesti. Raskauden lopussa kohdun pohjaosa eli ylimpänä oleva osa (sinun pallean alla oleva osa) laajenee ja sikiö pyrkii sijoittamaan sinne enemmän tilaa vaativan perän ja jalat. Perätilan todennäköisyyttä lisäävät esimerkiksi kohdun epämuodostumat. Kaksosraskauksissa perätilat ovat selvästi yleisempiä. Myös esimerkiksi lapsiveden runsauteen liittyväss, ä tilanteessa perätila voi olla yleisempää, samoin etiseen istukkaan liittyy tarjontahäiriöitä, koska kohdun alaosa ahtautuu istukan sijoittuessa sinne.
Perätilassa olleilla vauvoilla synnynnäinen lonkkaluksaatio on yleisempi, mutta on epäselvää, onko lonkkanivelen löysyys perätilan syy vai seuraus.
Perätilan havaitsemisessa on neuvola avainasemassa. Erityisen tärkeää sikiön tarjonnan tarkistus on raskausviikoilla 35-36 ja jos perätila havaitaan/sitä epäillään, äiti saa lähetteen äitiyspoliklinikalle. Tarjonta varm, istetaan ultraäänellä lääkärin toimesta. Ulkokäännöksen avulla sikiö voidaan kääntää päätarjontaan ja noin puolet ulkokäännöksistä onnistuu. Mikäli ulkokäännökseen ei ole mahdollisuutta (esim. etuseinäistukka) tai se ei onnistu, selvitetään lantion tilavuus (meidän sairaalassamme magneettikuvauksella) ja sikiön paino arvioidaan synnytystavan arviointia varten. Perätilasynnytyksen suunnittelussa otetaan huomioon synnytysopilliset eli obstetriset tekijät sekä äidin omat toiveet. Perätilan synnytystapa harkitaan siis aina tarkasti ja yksilöllisesti.

KYSYMYS:
Hei! Vauva on istahtanut tukevasti perätilaan ja odotettavissa on n. 4 kg syntymäpaino. Näin ollen, mikäli käännös ei onnistu, edessä on sektio. Miten näin talviaikaan, kun kaikenlaista tautia (flunssa/influenssa) on liikkeellä, tehdään, jos äiti on kovasti flunssainen sektion aikaan? Olen ensisynnyttäjä enkä todellakaan halua synnyttää kookasta lasta perätilassa alakautta.
VASTAUS:
Hei! Tapauskohtaisesti arvioidaan sektiokuntoisuus. Mikäli oikein kova tauti pukkaa päälle lähellä sektiopäivää, kannattaa soitella sairaalaan ja kysyä neuvoa tilanteeseen. Tarvittaessa voidaan sektioajankohtaa jopa siirtää, mikäli äidin ja vauvan vointi sen sallivat.

Tervetuloa synnyttämään.

Katri Tuura
Kätilö
Naistentaudit ja synnytykset
Hyvinkään sairaala

KYSYMYS:
Mistä sellainen johtuu jos vauva menee perätilaan?
ja mitä se tarkoittaa, onko se vaarallista?
VASTAUS:
Hei! Loppuraskaudessa noin 3-4% sikiöistä on kohdussa perä tarjoutuvana eli kansanomaisesti sanottuna peppu alaspäin. Tavallisin perätilatarjonta on pakaratarjonta ( 85%) eli sikiö ikään kuin istuu pakaroillaan jalat koulussa. Sikiö asettuu lopulliseen asentoonsa vasta aivan viimeisten raskausviikkojen aikana ja tästä syystä perätiloja on enemmän ennenaikaisesti syntyvillä kuin täysiaikaisissa synnytyksissä. Akkomodaatioteorian mukaan sikiö pyrkii mukautumaan kohdussa olevaan tilaan tarkoituksenmukaisesti. Raskauden lopussa kohdun pohjaosa eli ylimpänä oleva osa (sinun pallean alla oleva osa) laajenee ja sikiö pyrkii sijoittamaan sinne enemmän tilaa vaativan perän ja jalat. Perätilan todennäköisyyttä lisäävät esimerkiksi kohdun epämuodostumat. Kaksosraskauksissa perätilat ovat selvästi yleisempiä. Myös esimerkiksi lapsiveden runsauteen liittyväss, ä tilanteessa perätila voi olla yleisempää, samoin etiseen istukkaan liittyy tarjontahäiriöitä, koska kohdun alaosa ahtautuu istukan sijoittuessa sinne.
Perätilassa olleilla vauvoilla synnynnäinen lonkkaluksaatio on yleisempi, mutta on epäselvää, onko lonkkanivelen löysyys perätilan syy vai seuraus.
Perätilan havaitsemisessa on neuvola avainasemassa. Erityisen tärkeää sikiön tarjonnan tarkistus on raskausviikoilla 35-36 ja jos perätila havaitaan/sitä epäillään, äiti saa lähetteen äitiyspoliklinikalle. Tarjonta varm, istetaan ultraäänellä lääkärin toimesta. Ulkokäännöksen avulla sikiö voidaan kääntää päätarjontaan ja noin puolet ulkokäännöksistä onnistuu. Mikäli ulkokäännökseen ei ole mahdollisuutta (esim. etuseinäistukka) tai se ei onnistu, selvitetään lantion tilavuus (meidän sairaalassamme magneettikuvauksella) ja sikiön paino arvioidaan synnytystavan arviointia varten. Perätilasynnytyksen suunnittelussa otetaan huomioon synnytysopilliset eli obstetriset tekijät sekä äidin omat toiveet. Perätilan synnytystapa harkitaan siis aina tarkasti ja yksilöllisesti.

Millariikka Kuosa
kätilö
synnytysosasto, Hyvinkään sairaala