Siirry pääsisältöön

Muihin tehtäviin HUSiin

Olemme Suomen toiseksi suurin työnantaja, joten tarjoamme laajasti uramahdollisuuksia eri alojen ammattilaisille. Työskentelemme jopa 300 erilaisessa tehtävässä, mikä tarkoittaa 300 erilaista ammatillista kasvupolkua.

Neljä henkilöä tutkivat yhdessä pohjapiirustusta.

Hyvän hoitotyön tekijöiden lisäksi joukossamme on myös monien muiden alojen ammattilaisia. HUSissa voit tehdä töitä esimerkiksi erityistyöntekijänä, kuten psykologina tai fyysikkona, huoltotyöntekijänä, kuten laitoshuoltajana tai kokkina, tai monenlaisissa hallinnon ja talouden tehtävissä.

Ura hallinto- ja taloustehtävissä 

Kuten mikä tahansa organisaatio, myöskään sairaala ei pyöri ilman hallinto- ja talousasiantuntijoita. Tarjoamme kiinnostavia urapolkuja ja merkityksellisiä haasteita ratkottaviksi muun muassa talouden, henkilöstöhallinnon, viestinnän ja tietojärjestelmienkin asiantuntijoille. Olitpa siis vaikkapa ohjelmistokehittäjä, kirjanpitäjä tai hankinta-asiantuntija, meillä on sinulle kiinnostavia urapolkuja. 

Ura erityistyöntekijänä

Oletko esimerkiksi psykologi, sosiaalityöntekijä tai farmaseutti? Fyysikko, nuoriso-ohjaaja tai puheterapeutti? Tässä muutamia esimerkkejä HUSin erityistyöntekijöiden ammateista. Meillä työskentelee laaja skaala ammattilaisia, jotka omalla panoksellaan tarjoavat yhä parempaa hoitoa jokaiselle potilaalle, joka päivä.

Ura huoltotyöntekijänä

Jotta sairaalamme toimivat kuten pitää, tarvitsemme huoltohenkilökuntaa pitämään tilamme hygieenisinä, työntekijämme ravittuina ja laitteemme toimivina. HUSissa tarjoamme merkityksellistä työtä muun muassa kokeille, laitoshuoltajille ja insinööreille.

Feedback

Löysitkö etsimäsi?