Uusi lastensairaala
Uusi lastensairaala on Suomen suurin lasten vaativaan erikoissairaanhoitoon keskittynyt sairaala. Hoidamme potilaita kaikkialta Suomesta, vastasyntyneistä 15-vuotiaisiin.
Hoidamme kaikkia pääkaupunkiseudun lasten erikoissairaanhoitoa vaativia sairauksia. Monien vaativien lastensairauksien hoito, esimerkiksi sydänkirurgia, elinsiirrot sekä vaikeiden syöpien hoito on keskitetty Suomessa Uuteen lastensairaalaan.
Potilaiden ja perheiden hyvinvointi ja yhdenvertaisuus ovat toimintamme lähtökohtia. Erinomaiset hoitotulokset, osaava henkilökunta, monipuolinen tutkimustyö sekä uudet ensiluokkaiset tilat tekevät Uudesta lastensairaalasta huippusairaalan.
Uuden lastensairaalan kahvio
Uuden lastensairaalan kahvio sijaitsee sairaalan 2. kerroksessa.
Uusi lastensairaala sosiaalisessa mediassa
Virtuaalikierros sairaalaan (Avautuu uuteen ikkunaan. Linkki vie toiselle verkkosivulle.)
Virtuaaliesittelyssä pääset tutustumaan tiloihimme yhdeksässä eri kerroksessa ja saat tietoa sairaalan toiminnoista eri osastoilla. Voit myös katsella taideteosten esittelyvideoita ja saat hyödyllisiä ohjeita vierailusi avuksi.
Tervetuloa hyvään hoitoon!
Hoidamme HUSissa kaikkia lastensairauksia. Vastaamme lastentautien, lastenkirurgian, lastenneurologian ja lastenpsykiatrian toiminnoista HUSin alueella. Hoidamme vaikeita potilastapauksia kaikkialta Suomesta.
Opas potilaalle
Opas potilaalle -sivulta löydät vastauksia yleisimpiin kysymyksiin ennen hoitoa, hoidossa ollessasi ja hoidon jälkeisenä aikana.
Ajankohtaista
Ennenaikaisesti tai viivästyneesti alkavaan murrosikään saa apua (Avautuu uuteen ikkunaan. Linkki vie toiselle verkkosivulle.)
Murrosikään ja kasvuun liittyvät huolet ovat yleisiä. Tapaa lastenendokrinologi Matti Hero Vastaanotolla-videosarjassamme ja saat vastauksia murrosikään liittyviin kysymyksiin.
Lastentautien tutkimuskeskus - Suomen suurin lastentautien tutkijayhteisö
Parannamme tieteen avulla lasten terveyttä löytämällä uusia menetelmiä tunnistaa ja hoitaa sairauksia.
Lasten kliiniset tutkimukset
Tutustu käynnissä oleviin lääketutkimuksiin sekä muihin Uudessa lastensairaalassa tehtäviin tutkimuksiin.
Uuden lastensairaalan yhteistyökumppanit
Teemme tiivistä yhteistyötä pitkäaikaisten yhteistyökumppaneidemme kanssa potilasperheiden parhaaksi ja lastentautien tutkimuksen ja hoidon kehittämiseksi.
OLKA-piste, Uusi lastensairaala
Tervetuloa Uuden lastensairaalan OLKA-pisteelle sairaalan 2.kerrokseen, kahviota vastapäätä. Löydät sieltä mm. järjestöjen esitteitä. Teemapäivät pidetään OLKA-pisteellä tai sisääntuloaulassa 1. kerroksessa. Teemapäivien aikataulut löydät OLKA-pisteellä olevasta kuukausiohjelmasta.
Sairaalassa toimii myös vapaaehtoisia. Heidät tunnistat pinkistä paidasta (HelsinkiMissio) tai vaaleanvihreästä liivistä. Vapaaehtoiset tarjoavat sinulle kiireettömiä kohtaamisia ja he ovat sitoutuneet vaitioloon. Vapaaehtoiset ovat sinua varten, kun haluat opastusta sairaalassa kulkemisessa, juttuseuraa tai vertaistukea.
Avoinna ympäri vuorokauden. Tarkemmat yhteystiedot ja vierailuajat löydät osastojen ja poliklinikoiden omilta sivuilta.
Yhteystiedot
Käyntiosoite
Postiosoite
Vaihde
Puhelin, Vaihde: 09 4711Toimipisteet
Lasten päivystys, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan päivystyksessä hoidamme alle 16-vuotiaiden äkilliset sairaudet ja vammat sekä mielenterveyteen liittyvät ongelmat, jotka vaativat…
Uuden lastensairaalan röntgen
Uuden lastensairaalan röntgenissä teemme lapsille tavallisia röntgentutkimuksia (luusto ja keuhkot) ilman ajanvarausta ja muita tutkimuksia ajanvarauksella…
Uuden lastensairaalan laboratorio
Uuden lastensairaalan laboratoriossa palvelemme vuoronumerolla lapsiasiakkaita laboratorion aukioloaikoina.
Lasten vastaanotot, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Lasten vastaanotoilla tutkimme ja hoidamme alle 16-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat erikoissairaanhoidon…
Lasten kipukeskus, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Lasten kipukeskuksessa hoidamme potilaita, joilla on esimerkiksi pitkäaikaisia kipuja, syöpäkipua tai toiminnallinen kipuoireyhtymä.
Leikkaus- ja anestesiaosasto, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Leikkaus- ja anestesiaosastolla hoidamme alle 16-vuotiaita potilaita.
Vuodeosasto Tähti, Uusi lastensairaala
Vuodeosasto Tähdessä hoidamme lastentauteja sairastavia potilaita ja kirurgisia potilaita.
Vuodeosasto Avaruus, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Vuodeosasto Avaruudessa hoidamme luu- ja tukielinsairauksia ja -vammoja, neurologisia ja neurokirurgisia potilaita sekä huuli- ja…
Päiväkeskus Avaruus, Uusi lastensairaala
Päiväkeskus Avaruudessa hoidamme liikunta- ja monivammaisia lapsia ja nuoria.
Vuodeosasto Vuori, Uusi lastensairaala
Vuodeosasto Vuoressa hoidamme lastenkirurgisia potilaita ja vaativia lasten sydänsairauksia.
Päiväkeskus Vuori, Uusi lastensairaala
Päiväkeskus Vuoressa tutkimme ja hoidamme lapsia, joilla on autismikirjon häiriö tai muita neurologisia vaikeuksia.
Vuodeosasto Taika, Uusi lastensairaala
Vuodeosasto Taikassa hoidamme syöpä-, veritauti- ja kantasolusiirtopotilaita sekä munuais-, maksa- ja elinsiirtopotilaita.
Päiväsairaala ja vastaanotot Taika, Uusi lastensairaala
Päiväsairaala ja vastaanotot Taikassa on päiväsairaalan lisäksi toimenpideyksikkö, hematologiset lääkäri- ja hoitajavastaanotot sekä lasten munuais- ja…
Lasten teho-osasto Laakso, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Lasten teho-osasto Laaksossa hoidamme kriittisesti tai vaikeasti sairastuneita lapsia.
Lasten ECMO-keskus, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Lasten teho-osasto Laaksossa on valmius antaa ECMO-hoitoa.
Lasten tehovalvontaosasto Laakso, Uusi lastensairaala
Lasten tehovalvontaosasto Laaksossa hoidamme potilaita, joilla on tilapäinen ja lyhytaikainen jatkuvan valvonnan tai tiheän lääkityksen tai…
Vastasyntyneiden teho-osasto Saari, Naistenklinikka
Naistenklinikalla sijaitsevalla Vastasyntyneiden teho-osasto Saarella hoidamme tehohoitoa tarvitsevia keskosia ja täysiaikaisena syntyneitä vauvoja.
Vastasyntyneiden seurantapoliklinikka, Naistenklinikka
Naistenklinikan Vastasyntyneiden seurantapoliklinikalla hoidamme alle vuoden ikäisiä lapsia.
Video-EEG, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Video-EEG-osastolla teemme tutkimuksia, joilla pyritään selvittämään, ovatko lapsen tai nuoren saamat kohtaukset epileptisiä ja…
Liikelaboratorio, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Liikelaboratoriossa teemme 3D-liikeanalyysilaitteistolla kävelyanalyysejä, lihastoiminnan, voimantuoton ja liikelaajuuksien…
Uuden lastensairaalan magneetti
Uudessa lastensairaalassa teemme lasten magneettikuvauksia ajanvarauksella.
Kliininen neurofysiologia, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan kliinisen neurofysiologian osastolla (KNF-osasto) teemme hermoston tutkimuksia erityisesti neurologian, teho-osaston, päivystyksen ja…
Harvinaissairauksien yksikkö, Uusi lastensairaala
HUSin Harvinaissairauksien yksikössä edistämme harvinaissairauksien diagnostiikkaa, seurantaa ja hoitoa.
Lasten yleissairaalapsykiatrian yksikkö, Uusi lastensairaala
Uudessa lastensairaalassa tutkimuksissa ja hoidossa olevilla alle 13-vuotiailla lapsilla ja heidän perheillään on mahdollisuus saada apua lapsen…
Fysioterapeutit, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan fysioterapiassa hoidamme lapsia ja nuoria, joilla on lääkärin arvioima fysioterapian tarve.
Kuntoutusohjaajat, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan kuntoutusohjauksessa arvioimme vamman tai sairauden vaikutusta lapsen tai nuoren arjessa selviämiseen ja iän mukaisiin toimintoihin…
Neuropsykologit, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan neuropsykologiassa teemme tutkimuksia, joiden avulla saadaan tietoa lapsen vahvuuksista ja vaikeuksista kodin, päiväkodin ja koulun…
Puheterapeutit, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan puheterapiassa teemme lapsen tai nuoren toimintakyvyn arviointeja ja ohjaamme vanhempia.
Ravitsemusterapeutit, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan ravitsemusterapiassa annamme ruokavalio-ohjausta, johon kuuluu ravitsemustilan ja ruoankäytön arviointia.
Toimintaterapeutit, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan toimintaterapiassa tapaamme lapsia, joilla on sairaudesta, vammasta tai laaja-alaisesta kehityksen viiveestä aiheutuvia haasteita…
Sairaalapapit, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan sairaalapappien kanssa on mahdollista keskustella omista ajatuksista, tunteista tai elämän kysymyksistä vakaumuksesta riippumatta.
Hoidonsuunnitteluyksikkö, Uusi lastensairaala
Hoidonsuunnitteluyksikössä huolehdimme suunnitellusti leikkaukseen tai hoitojaksolle tulevien lasten ajanannosta ja hoidon suunnittelusta.
Leikki- ja nuorisotoiminta, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan leikki- ja nuorisotoiminnassa järjestämme lapsille ja nuorille ikätasoista tekemistä ja leikkiä sairaalassaolon aikana.
Vanhempien olohuone, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan vanhempien olohuoneessa vanhemmilla on mahdollisuus levähtää ja viettää aikaa esimerkiksi lapsen ollessa toimenpiteessä.
Kappeli ja hiljainen huone, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan kappeli ja hiljainen huone ovat perheiden ja henkilökunnan käytössä.