Syöpäkeskus
Vastaamme syövän onkologisesta hoidosta (muu kuin leikkaushoito) sekä hematologiasta eli verisairauksien hoidosta, rintarauhaskirurgiasta ja sädehoitopalveluista Uudenmaan alueella. Hoidamme myös muualta Suomesta saapuvia erikoisosaamista vaativia potilaita.

Syöpäkeskus on Suomen suurin ja monipuolisin syövänhoitokeskus, jossa annamme yksilöllistä hoitoa, jonka laadun takaavat sekä henkilökunnan korkeatasoinen osaaminen että moderni huipputason tekniikka.
Syöpäkeskus on ensimmäinen pohjoismainen syöpäkeskus, joka on läpikäynyt OECI:n akkreditoinnin ja saavuttanut korkeimman mahdollisen statuksen Comprehensive Cancer Center. Asiantuntemuksemme on kansainvälisesti korkealle arvostettua ja hoitotuloksemme ovat maailmanlaajuisestikin huippuluokkaa.
Asiakasraatimme ja kokemusasiantuntijamme tuovat tärkeän potilasnäkökulman toimintamme kehittämiseen.
Tutkimustoimintamme keskeisenä tavoitteena on edistää translaatiota eli tutkimustulosten nopeampaa ja tehokkaampaa hyödyntämistä potilaan parhaaksi. Keskuksessa teemme myös vaiheen I tutkimuksia ja first-in-man-tutkimuksia.
Linjat ja yksiköt
Vastaamme syöpätautien ei-leikkauksellisesta hoidosta Uudenmaan alueella. Syöpäkeskuksen kiinteiden kasvainten linja on Suomen suurin syövän lääkehoitoja toteuttava yksikkö, jossa vastaamme syöpää sairastavien aikuispotilaiden polikliinisten lääkehoitojen toteutuksesta, vuodeosastohoidosta sekä joidenkin syöpien primaarihoitojen jälkeisestä ensimmäisten vuosien seurannasta.
Vastaamme akuuttien ja vaikeiden hematologisten eli verisairauksien tutkimuksesta, diagnosoinnista ja hoidosta. Pahanlaatuisten veritautien hoidot ovat kehittyneet viime vuosina merkittävästi ja suuri osa potilaista voidaan parantaa joko solunsalpaajahoidoilla tai kantasolujensiirroilla.
Hematologian klinikallamme toimii myös Hyytymishäiriöyksikkö, jossa diagnosoimme ja hoidamme tukos- ja verenvuotopotilaita. Meillä on lisäksi luuydinsiirtojen (allogeeninen kantasolujen siirto) kansallinen erityisvastuu
Rintarauhaskirurgiassa vastaamme rintasyövän ja muiden rinnan kasvainten leikkaushoidosta, rintojen korjaus- ja pienennysleikkauksista sekä rintojen tulehdusmuutosten leikkaushoidosta. Olemme Pohjoismaiden suurin toimija, teemme yli 1600 rintaleikkausta vuodessa. Noin 90 % hoitamistamme rintasyöpäpotilaista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.
Vastaamme sädehoitopalveluista Uudenmaan alueella. Olemme Suomen suurin sädehoitopalveluita antava yksikkö. Käytössämme olevat sädehoitomenetelmät ovat Suomen monipuolisimmat. Hoidamme vuosittain 4300 potilasta ja päivittäin yli 300 potilasta.
Kliinisessä tutkimusyksikössä tutkitaan syöpähoitoja, jotka usein eivät vielä ole yleisesti saatavilla. Tutkimuksen kohteena voi olla uusi syöpälääke, jolla ei vielä ole myyntilupaa.
Yksikössämme tehdään vaiheiden I-IV kliinisiä kansainvälisiä syöpälääketutkimuksia ja hoidetaan kaikkia syöpätyyppejä. Hoidot ovat vaativia tutkimushoitoja, joihin kuuluu solunsalpaajien lisäksi erilaisia immunologisia-, vasta-aine-, virus- ja radioterapiahoitoja.
Palliatiivinen keskus
Palliatiivisessa keskuksessa toimii moniammatillinen lähete- ja konsultaatiopoliklinikka, joka toteuttaa henkeä uhkaavasti ja parantumattomasti sairaiden potilaiden kokonaisvaltaista, elämänlaatua tukevaa hoitoa ilman diagnoosirajausta. Toteutettava hoito tukee potilaan sairauden hoidon tavoitteiden mukaista hoitoa sairauden eri vaiheissa.
Hoitoon kuuluu oirehoidon seuranta ja toteutus, jatkohoidon suunnittelu, hoitolinjaa tukevat keskustelut, palliatiivinen sädehoito yhdessä sädehoito-osaston kanssa sekä potilaiden ja perheiden psykososiaalinen tuki yhteistyössä Psykososiaalisen tuen yksikön ja muiden psykososiaalisen tuen ammattilaisten kanssa.
Psykososiaalisen tuen yksikkö
Psykososiaalisen tuen yksikkö toimii osana kokonaisvaltaista hoitoa ja kuuluu Syöpäkeskuksen tukitoimintoihin. Psykososiaalisen tuen yksikössä tuetaan potilaita ja heidän läheisiään syövän hoidon ja palliatiivisen hoidon eri vaiheissa. Tuen tavoitteena on lievittää syövän tai parantumattoman sairauden aiheuttamaa psyykkistä kriisiä ja kuormitusta sekä tukea psyykkistä jaksamista hoitojen eri vaiheissa.
Hoitotyö Syöpäkeskuksessa
Jokaisen potilaan kohdalla tavoitteenamme on mahdollisimman hyvä ja monipuolisesti potilaan tarpeet huomioiva hoito. Syöpäkeskuksessa työtämme ohjaavat HUS hoitotyön strategia ja ammatillisen toimintamallin periaatteet: ammattitaito, aito välittäminen, kokonaisvaltaisuus, yhteistyö ja eettisyys. Hoitajat vastaavat potilaiden yksilöllisiin tarpeisiin kokonaisvaltaisesti. Meillä auttamisessa korostuvat potilaan ja hänen läheisensä kohtaaminen. Olemme läsnä, kuuntelemme, rohkaisemme ja tuemme.
Hoitotyömme perustuu vahvaan ammattiosaamiseen, turvallisuuteen ja luotettavuuteen. Hoitotyön keskiössä on laadukas potilas- ja läheisohjaus. Meille on tärkeää, että potilaat pärjäävät saamansa ohjauksen avulla kotona. Tavoitteellinen, potilaslähtöinen ja näyttöön perustuva ohjaus mahdollistaa potilaan osallistumisen hoitoonsa ja varmistaa hänelle mahdollisimman hyvän elämänlaadun. Huolehdimme potilaan hoidon sujuvuudesta yhteistyössä muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.
Syöpäkeskuksessa hoitotyö on vakavasti sairaan potilaan hoitotyötä parhaimmillaan.
Keräämme tietoa hoitotyön laadusta osana päivittäistä hoitotyötä ja kehitämme käytäntöjämme. Kehittämistyömme seurauksena keskuslaskimokanyyliperäisten tulehdukset ovat vähentyneet vuodeosastoillamme. Seuraamme ja ennaltaehkäisemme lääkehoitojen yhteydessä mahdollisesti esiintyviä haittatapahtumia, joissa kudosta ärsyttävää ainetta joutuu suonen ulkopuolelle ympäröivään kudokseen.
Potilasturvallisuus on meille tärkeää. Vuodeosastoillamme kehitämme jatkuvasti käytäntöjämme potilaiden kaatumisten ehkäisemiseksi muun muassa älyteknologian avulla. Laadukkaan hoitotyön ansiosta meillä on vain vähän hoidon aikana syntyneitä kudosvauriota ja katetriperäisiä virtsatietulehduksia. Potilaamme ovat tyytyväisiä hoitajiemme tekemään työhön. Meillä hoitoa suunnitellaan yhdessä potilaiden kanssa. He kokevat, että heistä välitetään kokonaisvaltaisesti ja että hoidosta saatu tieto on ymmärrettävää.