Siirry pääsisältöön

HUSin vuosi 2022: Laboratoriot ja kuvantaminen

Vuosi piti sisällään sekä toimintojen kehittämistä että haasteita. Palveluihimme vaikuttivat henkilökunnan saatavuus ja kevään hoitajalakko. Koronapandemian vaikutukset toimintaamme vähenivät voimakkaasti.

HUS Diagnostiikkakeskuksen toimintatuotoista vuonna 2022 noin 50 prosenttia tuli HUSin sisäisiltä asiakkailta ja noin 19 prosenttia koronavirustestien näytteenotosta tai analytiikasta.  

Haasteita palvelujemme tuottamiselle asettivat kevään hoitajalakko ja henkilöstön saatavuuden ongelmat. Lakon aiheuttamien jonojen purkamisessa onnistuttiin kuitenkin hyvin. 

Näytteenottoa kehitettiin ja suolistosyövän seulonta käynnistyi 

Vuoden aikana vahvistimme entisestään ajanvarausperusteista näytteenottoa, ja mobiilinäytteenotto otettiin käyttöön jokaisessa HUSin alueen sairaalassa sekä Kymsoten ja Eksoten alueilla. Käynnistimme myös lakisääteisen 60–70-vuotiaiden suolistosyövän seulonnan.

Tietojärjestelmäuudistukset etenivät vuonna 2022. Apotin käyttöönottoon syksyllä liittyi ongelmia, mutta digipatologiahanke ja kliinisen fysiologian Digi-EKG-järjestelmän hankinta etenivät suunnitelmien mukaisesti.  

Siltasairaalaan hankittiin uusia laitteita 

Vuoden suurimpia hankintoja olivat uuteen Siltasairaalaan hankitut laitteet ja kalusteet. Näitä olivat esimerkiksi kaksi angiografialaitetta verisuonten varjoainekuvauksia varten ja kolme tietokonetomografialaitetta, joilla tutkitaan kehon rakenteita kuten luita, sisäelimiä ja verisuonia.  

Koronan vaikutukset toimintaan vähenivät 

Koronanäytteenotto jatkui koko vuoden ajan. Erityisen suurta näytteenottotarve oli alkuvuonna ja väheni sitten voimakkaasti kohti loppuvuotta, kun kunnat tiukensivat näytteenottokriteereitään. Vuoden lopulla testasimme suurimmaksi osaksi sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita. Rajanäytteenotto satamissa ja Helsinki-Vantaan lentokentällä lopetettiin maaliskuussa. 

Tutkimusten ja palvelujen lukumäärät 2021-2022
  2022 2021 Muutos 2022-2021 Muutos %
Radiologiset tutkimukset ja toimenpiteet 1 144 007 1 140 214 3 793 +0,3 %
Patologia 382 940 384 541 -1 601 -0,4 %
Näytteenotto 4 067 648 5 470 965 -1 403 317 -25,7 %
Kliinisen fysiologian tutkimukset ja isotooppitutkimukset 602 959 634 412 -31453 -5,0 %
Kliinisen neurofysiologian tutkimukset 27 381 26 569 812 +3,1 %
Genetiikka 48 146 51 178 -3 032 -5,9 %
Kemia ja hematologia 18 507 360 19 197 779 -690 419 -3,6 %
Verituotteet 83 286 97 927 -14 641 -15 %
Mikrobiologia 2 568 001 3 844 211 -1 276 210 -33,2 %
Muut tutkimukset ja palvelut 484 420 422 549 61 871 +14,6 %
Yhteensä 27 925 136 31 285 256 -3 360 120 -10,7 %
Kliinisen genetiikan käynnit 6 194 6 981 -789 -11,3 %

 

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.