Siirry pääsisältöön

HUSin vuosi 2022

Asiasanat:

Vuosikertomus 2022

Vuoden 2022 aikana lähes 700 000 potilasta sai hoitoa sairaaloissamme. Viime vuonna valmistauduimme myös vuoden 2023 alussa toteutuneeseen sote-uudistukseen. Talouttamme haastoi koronapandemia, lakot ja henkilöstön saatavuuteen liittyneet haasteet.

Kehitimme esihenkilötyötä ja tyytyväisyys johtamiseen parani. Ratkoimme työntekijäpulaa eri keinoin, muun muassa tehokkaammalla rekrytoinnilla.

Historiamme suurin rakennushanke Siltasairaala valmistui Meilahteen vuoden lopussa. Vastuullisuustyömme eteni ja ilmastotiekarttamme valmistui.

Tervetuloa tutustumaan HUSin vuoteen 2022!

Olemme matkalla oikeaan suuntaan

Toimitusjohtajalta

Talouden merkitys korostuu HUSin uudessa toimintaympäristössä. Vaikka meitä haastavat koronapandemian ja työmarkkinatilanteen jälkiaallot, suhtaudun tulevaan rauhallisin mielin. Uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Henkilöstökokemuksen osalta kehitys näyttää positiiviselta.

Yhteistyön vuosi

Hallituksen puheenjohtajalta

Vuoden tärkein saavutus oli hyvän yhteistyön luominen hyvinvointialueiden ja Helsingin kanssa. Yhteistyö on edellytys myös uuden strategian toteuttamiselle käytännössä. Vuosi 2022 oli erittäin haasteellinen monestakin syystä. Sote-uudistus, strategian päivitys ja HUSin organisaatiouudistuksen valmistelu työllistivät hallitusta pitkin vuotta.

Sote-uudistus ja strategia

Näin valmistauduimme sote-uudistukseen

Vastuu sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Meillä HUSissa uudistukseen liittyi paljon hallinnollisia muutoksia, mutta tärkein asia eli potilaiden hoito jatkui keskeytyksettä.
Lue lisää sote-uudistukseen valmistautumisesta

Strategiassa kunnianhimoiset tavoitteet vuosille 2023–2027

Päivitimme strategiamme vuoden 2022 lopulla, sillä sote-muutoksen yhteydessä toimintaympäristömme muuttui. Sen visiona on ”Vaikuttavaa hoitoa yhdessä”. Toimintamme kulmakivet eli arvomme ja lupaus eli missio säilyivät ennallaan.
Lue lisää uudesta strategiastamme

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.