Siirry pääsisältöön

Ammattilaiselle

Artikkeli Julkaistu 16.3.2022 10.02

Vaihtuvia tilanteita ja uuden oppimista – sitä on sairaanhoitajan työ lasten teho-osastolla

Asiasanat:
  • rekry
  • ura HUSissa
  • Uusi lastensairaala

Sairaanhoitaja Tiina Helle on työskennellyt Uudessa lastensairaalassa pari vuotta Lasten teho-osasto Laaksossa. Hän on viihtynyt erinomaisesti.

Sairaanhoitaja lasten teho-osastolla.

"Tärkeä syy viihtymiseeni on hoitotyön mielenkiintoisuus ja vaihtelevuus. Lasten teho-osastolla erikoisosaaminen on karttunut todella monipuolisesti”, Tiina Helle kertoo.

Lasten teho-osasto Laaksossa hoidetaan alle 16-vuotiaita potilaita kaikilta erikoisaloilta. Uuteen lastensairaalaan on keskitetty Suomen lasten sydän- ja elinsiirrot sekä esimerkiksi ECMO-hoito. Näitä potilaita ei muulla pääse hoitamaan.  

”Aloittaminen täällä oli tietysti jännittävää, mutta samalla erittäin mielenkiintoista. Sain hyvän vastaanoton sekä perehdytyksen kokeneempien ohjauksessa ja rinnalla”, Tiina Helle kertoo.

”Meillä on tasa-arvoinen työyhteisö ja mielestäni ehdottomasti parhaat työkaverit! Teho-osastolla et ole koskaan yksin. Moniammatillisen tiimin kanssa on innostavaa ja mukavaa työskennellä", Tiina Helle päättää.

 

Tule meille töihin! Hoitajaksi lastenyksiköihin. 

Artikkeli: Duunitori

Skip video

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.