Lääketieteen opetusverkostosta tuli korvaamaton väylä tiedonvälitykselle
Asiasanat:Kohta vuoden toiminut lääketieteen opetuksen verkosto on osoittautunut toimivaksi yhteistyömuodoksi. Verkoston kautta ohjeet ja hyvät käytänteet saadaan nopeasti levitykseen HUSin eri tulosyksiköihin.

Julija Häyrinen, Minna Pöyhönen ja Anna Levy. Kuva: Hanna Raijas-Turva, HUS.
”Olemme Suomen suurin yliopistosairaala ja samalla myös maan suurin terveysalan kouluttaja, mutta opetuksen käytännöt eivät ole olleet meillä yhdenmukaisia”, sanoo opetusverkoston puheenjohtaja Anna Levy.
Yliopistosairaalan lääkärikoulutuksen haasteita tarkastellessaan Levy kiinnitti huomiota siihen, että HUSista puuttuivat tulosyksikön rajat ylittävät opetuksen sisäiset verkostot yhteisten asioiden viestintään. Tämä näyttäytyi toimintatapojen eroissa ja on vaikuttanut koulutuksen laatuun. Tästä alkoi yksi HUSin lääkärikoulutuksen parannustöistä, ja vuoden 2024 lopussa lääketieteen opetusverkosto kokoontui ensimmäisen kerran.
”Opetusverkoston tehtävänä on edistää asetusten mukaisen opetuksen järjestämistä HUSissa Helsingin yliopiston kanssa sovittujen käytänteiden ja ohjeiden mukaisesti. Verkosto vahvistaa koulutuksen toteutumisen maaperää, jotta lääketieteen asiasisällön opetus voisi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla sairaalan puolella potilastyössä", Levy kertoo.
Silmät aukesivat kirjaville käytänteille
Julija Häyrinen työskentelee Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikössä opetuspuolen sihteerinä. Hän on ollut mukana lääketieteen opetusverkostossa sen perustamisesta lähtien. Häyrinen kertoo, että asiat, jotka aiemmin vaikuttivat selkeiltä, eivät sitä lopulta olleetkaan.
”Meillä ei ollut aiemmin yhteisiä toimintatapoja, vaan käytännöt vaihtelivat paljon. Opetusverkostossa olemme voineet tarkastella toimintatapoja uudelleen ja selkeyttää amanuenssiksi ottamisen polkua ja luomaan yhtenäisen linjan, jotta pystymme kohtelemaan opiskelijoita tasa-arvoisesti”, kertoo Häyrinen.
Hän toivoo, että opetusverkosto auttaisi hyödyntämään opiskelijoiden palautteita.
”Kyselyjä olisi hyvä yhtenäistää ja tehdä ne niin, että pystymme vastausten perusteella tekemään konkreettisia parannuksia, joita voisimme ideoida yhdessä opetusverkostossa ja tulosyksiköissä”, Häyrinen sanoo.
Kaikki kouluttavat -asenne leviää verkoston kautta
Diagnostiikkakeskuksessa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta vastaavana lääkärinä toimiva professori Minna Pöyhönen kokee, että opetusverkoston myötä asenneilmapiiri on muuttunut koulutusmyönteisemmäksi. Pöyhönen on osastonylilääkärinä kliinisen genetiikan yksikössä, jossa ensin pidettiin epärealistisena 160:n kolmannen vuosikurssin lääkäriopiskelijan kouluttamista klinikassa.
”Yllätyimme kaikki, kun vastoin odotuksia koko yksikön hoitohenkilökunta tuki opetusta, ja sekä erikoislääkärit että erikoistuvat lääkärit tulivatkin mielellään mukaan opettamaan tulevia kollegoitaan”, Pöyhönen kertoo.
Hallinnollista työtä sihteereille
Opetusverkosto tekee yhteistyötä HUSin uuden keskitetyn hakeutumispalvelun kanssa. Yksi merkittävä verkoston tuoma etu on, että hakemukset amanuenssin paikkoihin eivät enää ohjaudu suoraan professorille, Pöyhönen kiittelee. Amanuenssipaikkojen hakemukset käsitellään yliopistosairaalan ja yliopiston sisällä, ja sihteeri tarkistaa ne.
”Tämä muutos on myös tehnyt näkyväksi kaikki vaiheet, joita amanuenssin paikan hakuprosessissa tarvitaan. Opetusverkoston ja tehostuneen tiedonvälityksen myötä emme tee enää päällekkäistä työtä”, sanoo Pöyhönen.
Opetusverkostot HUSissa
- HUSiin on perustettu lääketieteen, hammaslääketieteen, psykologian, logopedian ja farmasian koulutuksen opetusverkostot vuosien 2023–2025 aikana.
- Lääketieteen opetusverkoston puheenjohtajana toimii kehittämispäällikkö Anna Levy, joka vastaa lääkärikoulutuksen kehittämisestä koko organisaation tasolla HUSin tutkimus- ja opetusjohdossa.
- Opetusverkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa Meilahden kampuksella.
- Lääketieteen opetusverkoston jäsenet ovat ylilääkäreitä, kliinisiä opettajia, opetuksen ja koulutuksen parissa työskenteleviä sihteereitä ja koordinaattoreita. Verkostossa useammalla edustajalla on työsuhde HUSiin ja Helsingin yliopistoon.
- Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus kutsua verkostoon mukaan Helsingin yliopiston keskeisiä toimijoita lääketieteen perusopetuksesta ja erikoistumiskoulutuksesta.