Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 18.1.2023 11.28

Lähihoitajan kesätyössä kardiologian osastolla parasta oli tutustuminen uuteen erikoisalaan

Asiasanat:
  • uratarina
  • lähihoitaja
  • kardiologia

Kesätyö lähihoitajana oli positiivinen kokemus, joka sai Nooran hakeutumaan osastolle valmistumisen jälkeen töihin.

Noora katsoo kameraan ja hymyilee. Takana näkyy monitori.

Kuva: Mikko Hinkkanen

Noora Nurmi työskentelee Meilahdessa HUSin Sydän- ja keuhkokeskuksen kardiologian osastolla ja valvonnassa M8/M9. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan lähihoitaja. Myöhemmin hän on kouluttautunut myös sairaanhoitajaksi. Noora tiesi jo lähihoitajaopintojensa aikana, että haluaa päästä töihin HUSin erikoissairaanhoitoon. Hän onkin tehnyt paljon töitä päästäkseen päämääräänsä. Kesätyö kardiologian osastolla oli ensimmäinen tilaisuus saada kosketuspintaa alalle.

Motivoituneella asenteella ja kysymällä pärjää

Kardiologian osastolla ja valvonnassa hoidetaan moniongelmaisia sydänsairaita potilaita. Tavallisia hoidettavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja rytmihäiriöt sekä sydämen läppäviat. Lisäksi aikuisten sydänsiirtoselvittelyt on keskitetty osastolle maanlaajuisesti. Noora työskenteli osastolla kaksi ja puoli kuukautta ja pääsi tutustumaan laajasti osaston toimintaan. Perehtymisessä tukena olivat kokenut lähihoitaja sekä työkaverit, joilta sai tukea ja neuvoja kesätyön ajan. Myös sähköisistä ohjeista oli työssä paljon hyötyä.

"Uuteen työyhteisöön saapuminen on aina itsessään jännittävää ja opittavaa on paljon. Kollegoiden tuella ja motivoituneella asenteella pärjäsi kuitenkin hyvin. Itselleen kannattaa olla armollinen aluksi ja reippaasti kysellä paljon. Myös vakiporukalle tulee luottavaisempi mieli, kun he voivat luottaa siihen, että sijainen kysyy apua, jos jokin on epäselvää. Tällä tavalla pääsee helpommin mukaan työyhteisöön", hän vinkkaa.

Mielenkiintoinen erikoisala vei mukanaan

Kesätyön parhaimpia puolia olivat tutustuminen uuteen työyksikköön ja erikoisalaan. Lähes joka päivä sai oppia jotakin uutta ja jännittävää. Noora pitääkin Sydän- ja keuhkokeskusta opiskelijalle hyvänä kesätyöpaikkana, jossa on paljon työskentelymahdollisuuksia. Yksikössä tarjotaan erikoissairaanhoitoa kardiologian lisäksi myös sydänkirurgian, keuhkosairauksien ja keuhko- ja ruokatorvikirurgian erikoisaloilla.

"Täällä saa paljon hyödyllistä tietoa yleisistä sekä harvinaisemmistakin sydän- ja keuhkosairauksista, jota voi hyödyntää muuallakin. Sydän- ja keuhkokeskuksella on useita erilaisia yksiköitä, joissa työskennellä ja osaamista pääsee syventämään omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Opiskeluaikana on hyvä nähdä erilaisia työyhteisöjä, jotta valmistuttuaan on helpompi lähteä itseä kiinnostavaa työuraa rakentamaan."

Kaiken kaikkiaan kesätyö kardiologian osastolla oli positiivinen kokemus, joka oli tärkeä Nooran tulevaisuuden kannalta. Hyvä työyhteisö ja mielenkiintoinen erikoisala saivat hänet hakeutumaan osastolle valmistumisen jälkeen töihin. Vaakakupissa painoi myös tunne siitä, että työssä voi helposti hakeutua vaativampiin tehtäviin ja syventää omaa osaamista.

"Kardiologian osasto ja valvonta M8/M9 on Sydän- ja keuhkokeskuksen suurin yksikkö, jossa pääsee monipuolisesti tutustumaan erilaisiin sydänsairauksiin ja hoitajan työtehtävät ovat hyvin vaihtelevia. Täällä on hyvä työyhteisö ja reilu esimies, joten kannattaa tulla tänne", Noora kannustaa. 

 

Katso kaikki avoimet työpaikat 

Lue lisää uratarintoita

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.