Siirry pääsisältöön

Isotooppitutkimukset ja isotooppihoidot

Asiasanat:
  • isotooppihoito
  • isotooppitutkimus
  • kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede

Isotooppikuvantamisella voidaan selvittää elimistön aineenvaihdunnallisia ja molekyylitason muutoksia muun muassa syöpätautien diagnostiikassa. Annamme myös hoitoja tiettyihin sairauksiin.

Sairaanhoitaja valmistelee PET-magneettilaitetta kuvausta varten.

Isotooppilääketieteessä tutkimme aineenvaihdunnallisia ja/tai molekyylitason muutoksia elimistössä, joiden avulla saadaan varhaisvaiheen tietoa esimerkiksi syöpätautien levinneisyydestä ja hoitovasteesta, infektioista, sydämen toiminnasta ja aivoja rappeuttavista sairauksista.

Monet sairaudet pystytään havaitsemaan isotooppitutkimuksissa ennen kuin taudin aiheuttamat rakenteelliset muutokset tulevat näkyviin muussa kuvantamisessa. 

Isotooppitutkimuksessa potilaan kehoon annetaan pieni määrä radioaktiivista lääkeainetta. Tämän jälkeen kehoa kuvataan gammakameralla tai PET-kameralla. Käytössä olevat laitteet pystyvät mittaamaan hyvin pieniä säteilymääriä.

Isotooppihoidot

Isotooppihoitoja käytetään erityisesti syöpätautien, mutta myös esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminnan hoitamiseen. Isotooppihoidoissa käytetään radioaktiivisia lääkeaineita ja hoitoihin liittyy kiinteästi kuvantaminen tietyillä erikoistekniikoilla (esimerkiksi PET-TT ja SPECT-TT).  

Isotooppihoitojen vaikutus perustuu siihen, että radioaktiivinen aine kulkeutuu syöpäsoluun ja tuhoaa solun säteilyllä, joka on hyvin paikallista. 

Toimipisteet

Kliininen fysiologia ja isotooppi, Etelä-Karjalan keskussairaala

Etelä-Karjalan keskussairaalassa teemme kliinisen fysiologian tutkimuksia ja isotooppitutkimuksia ajanvarauksella.

Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Jorvin sairaala

Jorvin sairaalassa teemme kliinisen fysiologian tutkimuksia ja isotooppilääketieteen tutkimuksia ajanvarauksella.

Meilahden sairaalan isotooppiyksikkö

Meilahden sairaalan isotooppiyksikössä teemme isotooppitutkimuksia ja -hoitoja ajanvarauksella.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kysy minulta laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista!