Levinneen melanooman hoito
Huolimatta alkuvaiheen leikkauksesta ja mahdollisesta liitännäislääkehoidosta, osa melanoomista uusiutuu lähettäen etäpesäkkeitä. Joskus jo melanooman toteamisen yhteydessä havaitaan etäpesäkkeitä, joita ei voida hoitaa leikkauksella. Tällöin puhutaan levinneestä melanoomasta.
Huomattava osa potilaista voi elää jopa vuosia ilman, että levinnyt melanooma aiheuttaa hankalia oireita. Osa potilaista voi jopa parantua levinneestä melanoomasta, mutta tämän varmistamiseksi on jatkettava tiivistä seurantaa.
Jos etäpesäkkeitä on vain yksi, valitsemme hoidon pesäkkeen sijainnin mukaan. Voimme hoitaa etäpesäkettä lääkehoidon, leikkauksen, paikallishoitojen tai sädehoitojen avulla.
Immunologisen lääkehoidon tarkoituksena on vapauttaa elimistön omat puolustajasolut hyökkäämään melanoomasoluja vastaan. Käynnistämme tämän tiputtamalla suoneen yhtä tai kahta vasta-ainetta muutaman viikon välein.
Suuri osa sietää vasta-ainehoidon hyvin, eikä vakavia haittavaikutuksia ilmene. Kuitenkin osalla toimintaan heränneet puolustajasolut käyvät omien terveiden solujen kimppuun aiheuttaen erilaisia tulehdustiloja esimerkiksi kilpirauhasessa, iholla, keuhkoissa, suolistossa, nivelissä tai maksassa. Jos tulehdus on voimakas, tarvitaan lääkehoitoa tulehdusreaktion hillitsemiseksi.
Osassa melanoomia havaitaan BRAF-geenin mutaatio, johon on tarjolla tabletteina otettavia täsmälääkkeitä. Useimmilla kasvaimet pienenevät tai jopa häviävät näkyvistä nopeasti lääkityksen avulla. Jatkamme yhden tai kahden tablettilääkkeen hoitoja niin kauan, kun ne pitävät tautisi kurissa. Tyypillisiä hoidon haittoja ovat kuumeilu, väsymys sekä nivel- ja iho-oireet.
Käytämme myös solunsalpaajia melanooman hoidossa. Solunsalpaajat sopivat potilaille, joilla ei todeta melanoomasolukon BRAF-mutaatiota tai joilla on vakava autoimmuunisairaus, joka on yleensä este immunologiselle hoidolle.
Viime vuosina levinneen melanooman hoito on kehittynyt merkittävästi, ja kehitystyö jatkuu Syöpäkeskuksessa edelleen. On mahdollista, että tarjoamme sinulle mahdollisuutta saada jotakin uutta, vielä kehitettävänä olevaa lääkettä kliinisessä lääketutkimuksessa. Katso potilaita rekrytoivat syöpätutkimuksemme.
Päivitetty: 18.05.2026