Kyse on ketjureaktiosta. Kun järjestöjen rahoitus pienenee, vähenevät järjestöammattilaisten työpanos ja vapaaehtoistoiminnan tuki. Työntekijöiden määrän vähentyminen aiheuttaa sen, että uusia vertaistukijoita ei pystytä rekrytoimaan ja perehdyttämään tarpeeksi, ja potilas kohtaa sairauden ja toipumisen yhä useammin ilman vertaista.

Vertaistuki täydentää hoitoa merkittävästi

Vertaistuki tarkoittaa saman kokeneiden ihmisten välistä kohtaamista: käytännön kokemusten jakamista, ymmärrystä ja toivoa. Vertaistuen avulla potilas saa myös tietoa ja lisämotivaatiota hoitoonsa. Jos vertaistukea on vähemmän, potilas jää helpommin yksin kysymystensä ja huoliensa kanssa.

HUSin sairaaloissa vertaistuki toteutuu järjestöjen kouluttamien vapaaehtoisten avulla. Vertaistukijan voi kohdata sairaaloiden aulatilojen OLKA-pisteillä tai osastoilla. Sairaala on potilasturvallisuuden vuoksi erityinen ympäristö, jossa vaitiolo, sairaalahygienia ja muut säännöt koskevat myös vapaaehtoisia. Toiminta edellyttää tehtävään sopivien vapaaehtoisten rekrytointia ja perusteellista perehdytystä, jotta kohtaamiset ovat kaikin tavoin turvallisia.

Vertaistuki ei korvaa ammattilaisten antamaa hoitoa, mutta täydentää sitä merkittävästi. Vertaistukijat tekevät vaativaa auttamistyötä ilman rahallista korvausta, mutta heidänkin työnsä tarvitsee tuekseen koulutuksen ja ohjauksen. Jos järjestöjen resursseja heikennetään, tämä tärkeä vaihe horjuu.

Järjestöihin kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat myös suoraan potilaisiin

Kun potilas tutustuu järjestöjen palveluihin jo sairaalassa, kynnys tuen vastaanottamiseen madaltuu myös myöhemmin. Järjestöjen tuki on joustavaa ja monikanavaista – tukea voi saada ryhmissä ja yksilökohtaisesti, kasvokkain, puhelimitse tai digitaalisesti. Jos matalan kynnyksen kohtaamiset vähenevät, jää osa potilaista ilman yhteyttä vertaiseen juuri silloin, kun tuki olisi arvokkaimmillaan.

HUSissa järjestöyhteistyö on osa potilaan hoitopolkua, jotta tuki tavoittaisi potilaan mahdollisimman hyvin. Tämä työ vaatii tiivistä yhteistyötä järjestöjen työntekijöiden, vertaistukijoiden ja sairaalan henkilöstön kanssa. Järjestöiltä leikkaaminen näkyy sairaalassa vähenevinä vertaistukikohtaamisina, eikä sitä hoitohenkilökunta pysty korvaamaan.

Järjestöihin kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat myös suoraan potilaisiin. Jos vertaistuen mahdollisuudet vähenevät, tuntuu potilaasta helpommin siltä, että hän on yksin. Tällä on suuri merkitys sekä toipumiselle että arjessa pärjäämiselle.

Tyypillisimmät tilanteet, joissa Myrkytystietokeskukseen soitetaan liittyvät usein lapsiin; lapsi on maistellut jotain kotoa löytyvää esimerkiksi lääkkeitä, pesuaineita, muita kodin kemikaaleja tai kasveja. 

Aikuisten kohdalla tavallisimpia ovat tilanteet, joissa omia lääkkeitä on saatettu ottaa kahteen kertaan tai muuten väärällä annostuksella. 

”Pääsääntöisesti myrkytysepäilyissä on kyse kaikesta, mitä kotoa löytyy. Itsetuhoiset tapaukset ovat sitten oma lukunsa”, farmaseutti Suvi Pajarre-Sorsa kertoo.

Soita ammattilaiselle, jos epäilet myrkytystä – älä googlaa

Pajarre-Sorsa korostaa, että turhia puheluja ei ole.

”Aina kannattaa soittaa, jos epäilee myrkytystä. Ei tarvitse miettiä sen enempää, onko jotain varmasti sattunut vai ei, aina voi soittaa. Me kerromme kyllä, jos emme ole oikea taho, tai jos tilanteessa ei ole myrkytysvaaraa. Meidän tehtävämme on tehdä riskinarvio: meiltä saa kysyä, ja me kerromme, miten tilanteessa kannattaa toimia.”

Turhia puheluja suurempi ongelma on se, että ihmiset alkavat akuutissa myrkytystilanteessa googlata neuvoja tai kysyvät tekoälyltä. Se vie turhaan arvokasta aikaa eikä välttämättä tuota oikeaa vastausta.

”Hakukoneet tai tekoäly eivät pysty arvioimaan yksittäistä tilannetta. Jokin aine voi olla sinänsä potentiaalisesti vaarallinen, mutta tapa, jolla sille on altistuttu, ei välttämättä olekaan. Tekoäly ei ainakaan toistaiseksi osaa luotettavasti arvioida, onko kyse vaarattomasta tilanteesta vai oikeasti vaarallisesta altistuksesta”, Pajarre-Sorsa muistuttaa.

Myrkytystietokeskuksessa puheluun vastaa farmasian ammattilainen, jolla on aina ajantasaisin tieto. Hakukoneet tai tekoäly voivat antaa vanhentunutta tietoa tai hakutulos voi perustua epäluottaviin lähteisiin.

”Usein etenkin lasten kohdalla altistus on maistelua, ei syömistä. Aine voi sisältää jotakin haitallista, mutta pieni maistaminen tai lyhyt käsittely ei välttämättä aiheuta vaaraa. Me pystymme arvioimaan tapauskohtaisesti, ettei juuri tässä tilanteessa synny myrkytystä, vaikka aine olisi periaatteessa haitallinen.”

Avun saamista vaikeuttaa myös se, että tieto on pirstaloitunutta ja ihmisen voi olla vaikea hahmottaa, mikä on oikea taho, johon olla yhteydessä. Apua haetaan googlen ja tekoälyn lisäksi soittamalla Päivystysapuun tai hätäkeskukseen tai menemällä suoraan päivystykseen. Myrkytysepäilyissä soitto Myrkytystietokeskukseen vähentää päivystysten ja hätäkeskuksen kuormitusta ja soittaja pääsee välittömästi puhumaan asiantuntijan kanssa.

Silmä on huuhdeltava aina välittömästi

Akuutissa myrkytysepäilyssä ihminen on usein hädissään, peloissaan ja paniikissa. 

”Koitamme ensin rauhoittaa tilanteen, jotta saamme kokonaiskuvan siitä, mitä on tapahtunut. Jokaisella meistä on oma tyylinsä rauhoittaa soittajaa. Itse kysyn usein enemmän kuin mitä tarvitsen riskiarvion tekemiseen. Kun saamme keskusteluyhteyden, soittaja pystyy paremmin vastaanottamaan hoito-ohjeet.”

Puhelun aikana Myrkytystietokeskuksen päivystäjä käy soittajan kanssa läpi, mitä on tapahtunut, kenelle ja milloin. Myös altistumistapa on tärkeä tieto. Käytäntö on osoittanut, että kaikki ihmiskehon altistumisreitit ovat mahdollisia. Jokaisesta puhelusta kirjataan tarvittavat tiedot lomakkeelle, jonka perusteella päivystäjä tekee riskiarvion. Sen jälkeen hän antaa hoito-ohjeet tai ohjaa tarvittaessa eteenpäin jatkohoitoon.

Tärkeintä nopea toiminta on silmäaltistuksissa, sillä silmä voi vaurioitua hyvin nopeasti. Yleisohje silmään joutuneen myrkyllisen aineen kohdalla on huuhdella silmää heti ja hakea muuta apua vasta sen jälkeen tai soittaa samaan aikaan, kun huuhtelee silmää.

Haitallisimpia ovat liuottimet, syövyttävät pesuaineet ja eteeriset öljyt

Tyypillisimpiä kotoa löytyviä vaarallisia aineita ovat erilaiset autokemikaalit kuten jäähdytysnesteet, erilaiset liuottimet, syövyttävät pesuaineet kuten viemärinavausaineet, uunin- ja grillinpuhdistusaineet sekä sytytysnesteet. 

”Syövyttävien aineiden kohdalla pienikin pisara, joka osuu silmään voi vaurioittaa näköä. Siksi ne pitää aina huuhdella huolellisesti, noudattaa käyttöohjeita ja käyttää suojalaseja.”

Myös erilaiset eteeriset öljyt, joita löytyy saunatuoksuista, ilmanraikastimista ja diffuusereista ovat erittäin haitallisia nieltynä.

Sen sijaan pyykinpesu- ja konetiskiaineet ovat pääasiassa ärsyttäviä. 

”Tavalliset pyykinpesuaineet ja yleissiivousaineet voivat aiheuttaa esimerkiksi oksentelua, mutta eivät yleensä ole syövyttäviä. Jos esimerkiksi käsitiskiainetta roiskahtaa silmään, yleensä runsas huuhtelu vedellä riittää.”

Pajarre-Sorsa nostaa erityistapauksena esiin muistisairaat, jotka saattavat juoda vahingossa käsitiskiainetta. Silloin aineen vaahtoavuus tekee siitä vaarallisen, sillä oksentaessa vaahtoa voi mennä keuhkoihin.

Säilytä kemikaalit alkuperäispakkauksissa

Riskin myrkytykselle aiheuttaa myös se, jos kemikaaleja siirretään alkuperäisestä pakkauksesta toiseen miellyttävämmän näköiseen pakkaukseen. Tällöin paitsi vahinkojen mahdollisuus kasvaa, häviävät myös käyttöohjeet ja tuotetiedot. 

”Alkuperäispakkaus suojaa tuotetta ja meillekin on tärkeää tietää tarkalleen, mistä aineesta on kyse.”

Pesuaineen tai jäähdytysnesteen siirtäminen esimerkiksi tyhjään virvoitusjuomapulloon voi aiheuttaa sekaannuksen, jos nestettä luullaan juomaksi.

Soittaa voi myös anonyymisti ja etukäteen

Osa vahingoista on sellaisia, että niistä ei haluaisi kenellekään kertoa. Pajarre-Sorsa lohduttaa, että Myrkytystietokeskuksen asiantuntijat ovat kuulleet kaikenlaista ja mikään ei oikeastaan enää hämmästytä. Vaikka soittajaa hävettäisi, sama on todennäköisesti tapahtunut myös jollekin muulle.

”Me pyrimme kohtamaan soittajan aina kunnioittavasti. Meille voi myös soittaa anonyymisti. Tarvitsemme tiedon, miltä paikkakunnalta soittaja soittaa sekä riskiarviota varten iän, sukupuolen ja joskus painon.”

Tieto paikkakunnasta on tärkeä siksi, että se auttaa arvioimaan hoitoon hakeutumisen kiireellisyyttä. Välimatkat ovat aivan erilaisia esimerkiksi Helsingissä ja Lapissa.

Pajarre-Sorsa suosittelee varautumaan myrkytystilanteisiin myös ennakolta. Myrkytystietokeskuksen verkkosivuilta löytyy muun muassa tietopankki erilaisten aineiden ja kasvien myrkyllisyydestä, ensiapuohjeita sekä yleisiä ohjeita eri tilanteisiin kuten sinilevään, kyyn puremaan tai sieniin. 

”Meille voi myös soittaa etukäteen ennen kuin mitään on tapahtunut. Esimerkiksi jos on viemässä kasvia lahjaksi ja haluaa tietää, onko se myrkyllinen vai ei”, Pajarre-Sorsa vinkkaa.

Jorvin tyräkeskus on yksi Euroopan suurimmista. Leikkauksia tehdään vuosittain yli 2 000.

“Meille ohjautuvat usein potilaat, joilla on suuri, uusiutunut tai muuten haastava tyrä. Näissä tarvitaan monipuolista kokemusta ja yksilöllistä leikkaussuunnittelua”, kertoo vatsaelinkirurgian erikoislääkäri Tom Scheinin.

Tyrä on vatsanpeitteiden heikko kohta, johon syntyy ensin aukko ja sitten pullistuma. Pullistumaan voi työntyä rasvaa, suolta tai muuta kudosta. Tyrä voi sijaita esimerkiksi navassa, nivusissa tai palleassa, ja myös leikkausarvet ovat normaalia alttiimpia tyrille. Joissakin tapauksissa kyseessä on sisäinen tyrä, jossa suolen mutka jää vatsan sisälle ahtaaseen kohtaan.

Tyrä voi olla pitkään oireeton

Tyrän riskitekijöitä ovat sidekudoksen heikkous, perinnöllisyys, tupakointi ja tietyt lääkitykset. Vatsan sisäistä painetta lisäävät raskaat nostot, krooninen yskä, ummetus, ylipaino ja raskaus. Tyrä voi olla pitkään oireeton, mutta ajan myötä pullistuma ja tyräaukko usein kasvavat ja voivat aiheuttaa kipua tai suolen tukkeuman.

Tyrät eivät parane itsestään. Oireettomia tyriä voidaan seurata, mutta leikkaus on ainoa pysyvä hoitomuoto. Jos tyrään työntynyt kudos joutuu puristuksiin, seurauksena voi olla kipua, vatsan turvotusta ja mahdollisesti oksentelua sekä jopa kudoksen vaurioituminen. Tilanne vaatii usein päivystyksellisen leikkauksen.

“Leikkausmenetelmä valitaan aina potilaan tilanteen ja tyrän ominaisuuksien mukaan. Käytössämme ovat avoin, tähystys- ja robottiavusteinen tekniikka, ja näistä valitaan kullekin potilaalle paras vaihtoehto”, Scheinin sanoo.

Robottikirurgia nopeuttaa toipumista

Robottikirurgia mahdollistaa tietyissä tapauksissa tarkan korjauksen sekä lyhyemmän sairaalassaolo- ja toipumisajan. Neljän vuoden aikana Jorvissa on leikattu yli 1 600 tyräpotilasta robottikirurgialla.
Toipuminen riippuu potilaasta ja tehdystä korjauksesta. Osa potilaista kotiutuu jo leikkauspäivänä, kun taas laajempien avokorjausten jälkeen osastohoitoa voidaan tarvita pidempään. 

Leikkauksen jälkeen raskaita nostoja tulee välttää, mutta kevyt liikkuminen edistää toipumista. Nykyisin lähes kaikissa korjauksissa käytetään tukiverkkoja, jotka vähentävät tyrän uusiutumisen riskiä.

Ensisynnyttäjistä noin 80 prosenttia saa synnytyksen yhteydessä välilihan repeämän. Vuosittain esimerkiksi Naistenklinikalla repeämän saa noin 5 000 synnyttäjää. Niiden diagnosointi ja hoito onkin ensiarvoisen tärkeää. Ja juuri tähän on HUSissa panostettu jo useamman vuoden ajan.

Naistenklinikan synnytysyksiköiden opetushoitaja Anne Vesterisen mukaan repeämien ehkäisy on kätilötyön yksi tärkeimmistä asioista. Kaikkia repeämiä ei voi täysin ehkäistä, mutta niiden tunnistaminen ja laadukas hoito on tärkeää potilaan hyvinvoinnin kannalta.

Ongelma: Synnytysrepeämät ovat yleisiä, mutta niiden diagnosointi voi olla haastavaa

Suurin osa alateitse synnyttävistä saa synnytyksen yhteydessä jonkinasteisen repeämän. Repeämät luokitellaan niiden laajuuden mukaan asteikolla 1–4, jossa 1. asteen repeämä tarkoittaa lievää välilihan repeämää ja 4. asteen repeämä vaikeaa, leikkaussalissa tehtävää korjausta. 1. ja 2. asteen repeämät ompelee kätilö, tätä vaikeammat kuuluvat lääkärin hoidettaviksi. Suurin osa repeämistä on onneksi lieviä.

Vesterisen mukaan siististi ommeltu haavan pinta ei aina kerro siitä, miten välilihan lihakset ja anatomia on huomioitu.

“Kaikki lähtee hyvästä repeämäalueen tarkistamisesta ja diagnosoimisesta”.

Kätilö Pauliina Vänttilä on samoilla linjoilla. Potilaan haavan ja lihaksiston paranemisen kannalta repeämän oikea diagnosointi ja anatomian tuntemus on kaiken a ja o. Kun vaikea-asteiset repeämät tunnistetaan heti, sujuu paraneminen paremmin.

Riskiä repeämille kasvattavat muun muassa synnyttäjän ylipaino, instrumenttisynnytys ja diabetes. Myös kätilön ja synnyttäjän yhteisen kielen puute lisää riskiä, vaikka käytössä olisikin tulkki.
Puutteellisesti hoidettu välilihan repeämä voi heikentää naisen seksuaaliterveyttä ja altistaa myöhemmin lantionpohjan laskeumille tai ulosteenkarkailulle.

Ratkaisu: Synnytyssairaaloiden henkilöstö saa lisäkoulutusta repeämien tunnistamisesta ja hoidosta

Synnytysrepeämien hoitoon on HUSin synnytyssairaaloissa panostettu paljon. Vuonna 2022 synnytyssairaaloissa aloitettiin kätilöiden toiveesta koko yksikön kätilöiden ompelukoulutukset. Tällä hetkellä kaikissa HUSin synnytyssairaaloissa yksiköiden opetushoitajat tai yksiköiden vastuuhenkilöt järjestävät säännöllisiä koulutuksia.

“Tavoitteena on, että jokainen uusi synnytysyksikön kätilö käy koulutuksen puolen vuoden sisällä työsuhteen aloittamisesta”, ylihoitaja Satu Polkko kertoo.

Anne Vesterisen mukaan koulutuksista on tullut pelkästään positiivista palautetta.

“Opetamme perustaitoja sekä näyttöön perustuvia ommeltekniikoita. On kiva kouluttaa, kun kaikilla on motivaatio oppia. Myös esihenkilöt ovat lähteneet tähän upeasti mukaan”, Vesterinen kertoo.

Koulutukset koostuvat luennoista ja käytännön tekemisestä. Kätilöt syventävät osaamistaan esimerkiksi anatomiasta ja repeämien diagnosoinnista. Lisäksi koulutuksen käyneet saavat käyttöönsä sähköisen oppimateriaalin.

Vesterisen mukaan ompelukoulutus on esimerkki siitä, miten magneettisairaalan periaatteet toteutuvat arjessa.

"Henkilöstö saa kehittyä, tutkimusnäyttö ohjaa toiminta, ja esihenkilöt mahdollistavat ja kannustavat oppimiseen. Tämän tuloksena synnyttäjät saavat entistä turvallisempaa ja laadukkaampaa hoitoa.”

HUSin synnytyssairaaloista Naistenklinikalla ja Espoossa on koulutusten lisäksi otettu käyttöön ompeluhavainnointi. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kätilö seuraa kollegansa ompelua, ja tilanteessa jaetaan vinkkejä puolin ja toisin. Havainnoinnin jälkeen käydään vielä yhdessä oppimiskeskustelu. Yhdessä ompeleminen on otettu molemmissa yksiköissä hyvin vastaan.

Myös tehokas kivunlievitys on tärkeä osa onnistunutta repeämien ompelua.

“Me emme ompele mitään ilman riittävää puudutusta. Käytämme esimerkiksi jo ponnistusvaiheessa puudutteita, jotka auttavat myös ompeluvaiheessa. Käytössä on paikallis- ja johtopuudutteita ja lisäksi olemassa olevan epiduraalikatetrin kautta on mahdollista lisätä kivunlievitystä”, Vesterinen kertoo.

Repeämien hoidon kehittäminen on Vesteriselle sydämen asia ja aihe, johon hän on halunnut syventyä kätilön työssään. Hän on tehnyt oman YAMK-opinnäytetyönsäkin aiheeseen liittyen, ja mielessä on monia uusia tapoja parantaa hoitoa edelleen.

Repeämien hoito vaikuttaa Vesterisen mukaan laajasti koko naisen ja perheen elämään. Siksi siihen panostaminen on tärkeää.

“Haluamme, että meille tulevat synnyttäjät voivat luottaa siihen, että heitä hoidetaan hyvin. Jokaisella kätilöllä on tahto, että synnyttävä nainen saa hyvää hoitoa myös repeämien hoidossa. Me olemme tässä naisten asialla.” 

Aikuispotilailla tyypin 1 diabeteksen yleisin hoitomuoto on monipistoshoito tai insuliinipumppu, jota potilas säätää itse. Diabetesta sairastavan potilaan on arvioitu tekevän yli 40 hoitopäätöstä päivässä.

Näillä hoitomuodoilla tyypin 1 diabetesta sairastava potilas jää pois työelämästä keskimäärin 54-vuotiaana diabetekseen liittyvien lisäsairauksien vuoksi. Työikäisten diabetespotilaiden kuolleisuus on lähes nelinkertainen muuhun väestöön verrattuna. 

Olemme epäonnistuneet hoidossa, sillä potilaille olisi tarjolla toimivampi ja potilasystävällisempi hoitomuoto: insuliinia annosteleva älypumppu.

Älypumppu on ylivertaisesti paras hoitomuoto

Ensimmäiset älypumput tulivat käyttöön vuonna 2018. Älypumput annostelevat insuliinia tiheästi perustuen glukoosisensorin arvoihin, ennusteisiin ja kokonaisinsuliinin määrään. 

Tutkimusnäyttö älypumpuista on jo ylivertaista verrattuna tavanomaisiin diabeteksen hoitomuotoihin. Hoidon on myös todettu olevan kustannusvaikuttavaa. Älypumput ovat silti aikuispotilailla vielä harvinaisuus: arvioilta vain noin 10 prosenttia potilaista saa sen käyttöönsä. 

Säästäminen älypumpuista on lyhytnäköistä

Perusteet sille miksi potilaat eivät saa älypumppua ovat moninaiset ja vaihtelevat hyvinvointialueelta toiselle; yhdellä hyvinvointialueella potilaita vaaditaan osoittamaan sopivuutensa hoitoon motivaatiokirjeellä, toisella yli 35-vuotiaille aloitetaan älypumpun sijaan tavallinen pumppu ja kolmannella vaativaa fyysistä työtä tekevä ja monipistohoidolla joka yö insuliinia pistämään heräävää ei oteta edes älypumppuarvioon. 

Miksi näin?

Hyvinvointialueiden rahoitusmalli ei tällä hetkellä kannusta hoitamaan potilaita pitkällä aikavälillä kustannustehokkaasti. Hoitovälinejakelu on ongelmissa, kun älypumppuhoidon välineet maksavat kolme kertaa enemmän kuin monipistoshoito. Erikoissairaanhoito säästää, kun diabetekseen liittyvät erikoissairaanhoidossa hoidettavat sairaudet vähenevät älypumppuhoidon myötä, mutta hyvinvointialueiden budjeteissa tämä säästö ei näy.

Älypumput takaavat lapsille terveemmän tulevaisuuden

Lasten älypumppututkimusta tekevä tutkimusryhmämme, Childhood Diabetes Helsinki, on osoittanut jo pienten lasten älypumppuhoidon olevan ylivoimaista verrattuna muihin diabeteksen hoitomuotoihin. Lapsipotilaista noin 80 prosenttia käyttää älypumppua. Pian alkavan vastasairastuneiden älypumppututkimuksen myötä luku tulee nousemaan lähelle 100 prosenttia lähivuosina. 

Nykyisen syntyvyyden laskun aikana meidän tehtävänämme on saattaa aikuisuuteen terveitä ihmisiä, joiden työura tai elämä ei keskeydy diabeteksen vuoksi ennenaikaisesti - se lienee yhteiskunnan kannalta sitä kustannusvaikuttavinta hoitoa. 

Toivon samaa sitoutumista myös aikuispotilaiden hoitoon; älypumppuhoidon tulee olla oletus, ei poikkeus, kaikille tyypin 1 diabetesta sairastaville - iästä tai asuinpaikasta riippumatta.

Lue tästä jutusta viisi tärkeää vinkkiä itsehoitolääkkeiden turvalliseen käyttöön.

Mäntsälässä sijaitsevassa HUSin Ohkolan sairaalassa on tehty viime vuosina noin 20 mielentilatutkimusta vuodessa. Vuonna 2026 tutkimusten määrä tullaan nostamaan 32:een. Jatkossa tavoitteena on 35 tutkimusta vuodessa. Tämä tulee olemaan noin kolmannes Suomessa vuosittain tehdyistä mielentilatutkimuksista. 

”Syy, miksi nostamme näiden mielentilatutkimusten määrää, on luonnollisesti lisääntynyt kysyntä. Yliopistosairaalana haluamme samalla myös kehittää oikeuspsykiatrisia palveluitamme ja osaamistamme, etenkin oikeuspsykiatristen potilaiden hoitopolun tehostamista”, toteaa Psykoosien ja oikeuspsykiatrian linjan ylilääkäri Joni Liskola HUSin Psykiatrialta. 

Ongelmaksi mielentilatutkimuksiin jonottamisessa muodostuu yleensä se, että mitä pidempi aika rikoksen tekemisestä kuluu, sitä vaikeampaa on jäljittää, mikä tutkittavan mielentila oli rikoksen tekohetkellä. 

”Pitkäksi venyvä vapaudenmenetysaika ennen mielentilatutkimukseen pääsyä aiheuttaa myös haasteita. Jonotusajat ovat voineet venyä jopa puolesta vuodesta vuoteen, jolloin tutkittavien asiat eivät usein myöskään etene”, Liskola kertoo. 

Mielentilatilatutkimuksilla pitkä historia

Mielentilatutkimuksia on tehty Suomessa 1950-luvun puolivälistä lähtien. Niiden tarkoitus on ottaa kantaa siihen, onko rikoksesta epäilty tai syytetty syyntakeinen rikoksen tekohetkellä sekä selvittää hänen hoidon tarpeensa tutkimuksen päättyessä.

HUSissa on pitkä historia mielentilatutkimusten tekemisestä. Ne aloitettiin aikoinaan Lapinlahden sairaalassa vuonna 1972 silloisella Hyksin Psykiatrian klinikalla. Lapinlahdesta toiminta siirtyi Psykiatriakeskukseen Töölöön vuonna 2006, josta toiminta keskitettiin Ohkolan sairaalaan vuonna 2009.

Miten mielentilatutkimus tehdään?

Tutkimuksesta päättää se tuomioistuin, jossa tutkittavan tekemä rikos on käsittelyssä. Yleisimmät syyt mielentilatutkimukseen määrättyjen syytteenalaisuuteen ovat erilaiset väkivaltarikokset.

Mielentilatutkimukseen Ohkolan sairaalaan saapuvat ovat täysi-ikäisiä ja vanhimmat heistä voivat olla yli 70-vuotiaita. 

Tutkittava tuodaan mielentilatutkimukseen useimmiten vankilasta, mutta osa tulee tutkimukseen myös vapaalta jalalta. Osa tutkittavista haluaa päästä tutkimukseen, osa vastustaa sitä. 

”Mielentilatutkimus on kokonaisvaltainen tutkimus, jossa suljetun osastoseurannan aikana kartoitetaan perusteellisesti tutkittavan elämänhistoria ja psykiatrinen diagnostiikka pitäen sisällään persoonallisuuden kehityksen ja sen mahdolliset häiriöt”, Liskola sanoo. 

Mielentilatutkimus on kattava psyykkisen ja fyysisen terveyden kartoitus

Syytteessä olevasta henkilöstä pyritään saamaan tietoa häntä itseään haastattelemalla sekä seuraamalla hänen toimintaansa ja olemustaan viikkoja kestävän tutkimusjakson aikana. Mielentilatutkittavasta tehdään päivittäin paljon havaintoja ja ne kirjataan tutkittavan tietoihin. 

”Lääkärin ja vastuuhoitajan lisäksi psykologin tutkimukset ja sosiaalityöntekijän sosioekonomiset tilanneselvitykset täydentävät tutkittavan kokonaistilanteen hahmottamista”, Liskola kertoo. 

Lisätietoa tutkittavasta saadaan myös julkishallinnon arkistoista, joita hänestä voidaan kerätä Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) toimeksiantona. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi poliisin esitutkintamateriaalit sekä erilaiset lääkärintodistukset ja sairauskertomukset. Tärkeä osa tutkimusta on tutkittavan lähipiirin ja omaisten haastattelut, joihin kuitenkin tarvitaan tutkittavan lupa. 

Mielentilatutkimukseen kuuluu myös tarkka fyysisen terveydentilan tutkimus. Jotkut neurologiset ja aineenvaihduntaan liittyvät sairaudet voivat vaikuttaa aivojen psyykkiseen toimintaan. Tutkittavan aivojen toimintaa tutkitaan aivosähkökäyrätutkimuksen ja magneettikerroskuvauksen avulla. 

Usein tarvitaan myös perusteellisia neurologin ja neuropsykologin tutkimuksia ja jopa kromosomianalyysia ja geneettisiä tutkimuksia. Ne saattavat selventää poikkeavuuksia, jotka aiheuttavat käyttäytymisen häiriöitä ja lisäävät psyykkisen sairauden ja rikollisen toiminnan riskiä. 

Tutkittavan päihteidenkäytön historia ja nykytilanne pyritään selvittämään myös mahdollisimman kattavasti.

Riittävän pitkä tutkimus tärkeä syytetyn oikeusturvan kannalta

Käytännöt mielentilatutkimuksissa toteutustavoissa ja kestoissa vaihtelevat maittain. 

”Suomessa mielentilatutkimus kestää noin kaksi kuukautta, johon THL voi tarvittaessa myöntää lisäaikaa”, Liskola toteaa.

Riittävän pitkäkestoinen tutkimus varmistaa sen, ettei tutkittava pysty peittämään oireitaan väliaikaisesti. Tämä on tutkittavan oikeusturvan kannalta tärkeää, jotta havainnointi on pitkäjänteistä ja tulos olisi luotettava. 

Mitä mielentilatutkimuksessa saadaan selville?

Mielentilatutkimus on asiantuntijalausunto THL:lle, joka lopulta antaa tuomioistuimelle suosituksen syyntakeisuudesta. Luokittelu on peräisin vuodelta 1889 säädetystä rikoslaista, jonka psyykkisesti sairaita koskevat erityissäädökset ovat edelleenkin voimassa. Luokittelu on kolmijakoinen:

1.    ymmärrystä vailla oleva eli henkilö on rikosoikeudellisesti syyntakeeton
2.    täyttä ymmärrystä vailla oleva eli rikosoikeudellisesti alentuneesti syyntakeinen ja
3.    täydessä ymmärryksessä oleva eli rikosoikeudellisesti syyntakeinen.

Syyntakeista rikoksentekijää rankaistaan rikoslain mukaisesti. Syyntakeettomia ei tuomita oikeudessa, ja suurin osa heistä on tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon tarpeessa. 

”Toisinaan, etenkin jos tutkimusta on joutunut odottamaan kauan, on mahdollista, että hoidon tarve on väistynyt tutkimuksen päättyessä”, Liskola sanoo. 

Alentuneesti syyntakeisen rangaistus voi olla tavanomaista lyhyempi, mutta on oikeuden päätös, kuinka paljon tälle annetaan painoarvoa. 

Mediassa uutisoidaan mielentilatutkimusten tuloksista usein rikostuomioiden yhteydessä.

”Karkeasti voidaan todeta, että noin kolmasosa mielentilatutkittavista henkilöistä ovat syyntakeettomia”, Liskola kertoo.

Pelkkä diagnoosi tai päihtymys ei poista syyntakeisuutta

Vaikka syytetyllä tai rikoksesta epäilyllä olisi diagnoosi mielisairaudesta tai vakavasta mielenterveyden häiriöstä, kuten esimerkiksi skitsofreniasta, ei se automaattisesti tee häntä syyntakeettomaksi. Skitsofreniaa sairastava henkilö voi tehdä harkitun rikoksen, josta seuraa rikosoikeudellinen tuomio, mikäli hoidon tarvetta ei ole tutkimuksen päättyessä. 

Alkoholin ja huumeiden käyttö on monilla rikoksen tekijöillä myös yleistä. Itse aiheutetun päihtymyksen ei lähtökohtaisesti katsota alentavan syyntakeisuutta.  Mielenterveyden häiriöillä pitää olla syy-yhteys juuri tuomioistuinkäsittelyssä olevaan rikolliseen tekoon, jotta syyntakeettomuus olisi vaihtoehto. Juuri tämän selvittäminen vaatii erityistä ammattitaitoa ja osaamista. Siksi tutkimukset on keskitetty Suomessa vain muutamaan sairaalaan.  

Tutkimuksen tuloksena tutkittava voi päätyä potilaaksi 

Syyntakeettomiksi todetuilla henkilöillä yleisimpiä diagnooseja ovat psykoosisairaudet, kuten skitsofrenia ja harhaluuloisuushäiriö sekä muut näihin verrattavat mielisairaudet kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekä muistisairaudet. 

Mielentilatutkimuksen loppuvaiheessa arvioidaan, tarvitseeko henkilö psykiatrista ja tahdosta riippumatonta mielenterveyslain mukaista hoitoa. Tutkittavasta saattaa siis tulla potilas tutkimuksen päättyessä ja hänen hoitonsa jatkuu Ohkolan sairaalassa tai muussa psykiatrisessa sairaalassa oikeuspsykiatrisena potilaana. Tahdosta riippumaton hoidon tarve arvioidaan oikeuspsykiatrisilla potilailla kuuden kuukauden välein.

Oikeuspsykiatrinen kuntoutus voi kestää vuosia

Oikeuspsykiatriassa potilaiden hoidon on oltava korostuneen strukturoitua, toiminnallista ja kuntoutuksellista. Hoito on usein pitkäkestoista ja paluu sairaalan ulkopuolelle on usein valvottua ja ohjattua.

”Oikeuspsykiatrinen kuntoutus voi kestää jopa vuosia ja siinä ovat käytössä samat työvälineet ja hoitomenetelmät kuin muidenkin potilaiden kohdalla”, Liskola toteaa.

Skitsofrenia on yleisin diagnoosi niillä potilailla, jotka hyötyvät Ohkolan sairaalassa toteutettavasta laitoskuntouksesta. Toiminnallinen kuntoutus, asumisvalmennus ja arjen elämäntaitojen opettelu kuuluu laitoskuntoukseen.

Ohkolan sairaalassa tehdään myös tieteellistä tutkimusta ja se toimii koulutussairaalana, joka tarjoaa tuleville erikoislääkäreille koulutusta oikeuspsykiatrian alalla.

Mielentilatutkimuksia tehdään Suomessa Ohkolan sairaalan lisäksi Vanhan Vaasan sairaalassa, Niuvanniemen sairaalassa, psykiatrisessa vankisairaalassa Turussa ja Vantaalla sekä Tampereen oikeuspsykiatrian yksikössä.

Miksi lapsille ja nuorille tulee rasitusmurtumia? 

Rasitusmurtumia tulee herkimmin kasvupyrähdyksen aikana. Tyypillisesti rasitusmurtumia tulee kymmenen ikävuoden jälkeen silloin, kun nuoren kasvu on nopeaa ja harjoitusmääriä on paljon. Rasitusmurtumia on hieman enemmän tytöillä kuin pojilla.  

”Riskiä saada rasitusmurtuma lisäävät liian vähäinen uni ja lepo sekä D-vitamiinin saanti, pieni painoindeksi, henkinen kuormitus ja heikko ravitsemus. Myös aiempi rasitusmurtuma lisää riskiä saada rasitusmurtuma uudelleen”, Matti Ahonen kertoo.

Jos ohjattua harjoittelua kertyy yli 15 tuntia viikossa tai liikuntaa on hyvin vähän, rasitusmurtuman todennäköisyys kasvaa. Lisäksi varhainen erikoistuminen yhteen lajiin ja harjoittelu ympäri vuoden ilman taukoja lisäävät rasitusmurtumien riskiä.

Mene lääkäriin, jos kipu on jatkunut yli kaksi viikkoa

Suurin osa kasvuikäisten rasitusmurtumista esiintyy alaselässä. Tämän lisäksi rasitusmurtumia on alaraajojen luissa kuten säärissä ja jalkapöydässä. 

Rasitusmurtuman tunnistaa siitä, että kipu tulee vähitellen ja kasvaa rasituksen lisääntyessä. Pysähtyessä kipu helpottuu, mutta liikkeelle lähtiessä kipu palaa.  

”Rasitusmurtuman keskeisin oire on pistävä, tarkasti paikallistettava kipu, joka tyypillisesti pahenee liikkuessa.  Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos kipu on jatkunut yli kaksi viikkoa”, Ahonen ohjeistaa.

Miten rasitusmurtumia tutkitaan? 

Kun lapsi tai nuori tulee lääkärin vastaanotolle, lääkärin kanssa käydään ensin yhdessä läpi oireet; missä ja milloin kipu tuntuu. Sen jälkeen lääkäri testaa liikeratoja ja liikkuvuutta, tutkii kipualuetta painelemalla ja kopauttelemalla sekä arvioi selän tai alaraajojen linjauksia. 

Tarvittaessa potilaasta otetaan röntgen- tai magneettikuva. Aina kuvantamistutkimukset eivät ole tarpeen.

”Nuori tulee usein uudelleen lääkärin vastaanotolle 6–8 viikon jälkeen rasitusmurtuman toteamisesta. Käynnillä varmistamme, että paraneminen on alkanut”, Ahonen kertoo. 

Urheilutauko ja kuntoutus fysioterapeutin johdolla 

Rasitusmurtuman tärkein hoito on lepo ja rasituksen välttäminen. 

Selän rasitusmurtumissa urheilutauko kestää yleensä 3–4 kuukautta. Alaraajojen rasitusmurtuman hoidossa urheilutauko on hieman lyhyempi, noin 2–3 kuukautta.  

Urheilemaan ei kannata palata liian aikaisin, sillä silloin rasitusmurtuma saattaa uusiutua.

Fysioterapeutin vastaanotolla saa vinkkejä venyttely- ja lihasharjoituksiin. Lopputarkastusta ei useimmiten tarvita ja urheilun pariin voi palata, kun kipu on poissa ja aikaa on kulunut riittävästi.

Rasitusmurtuminen ennuste on oikein hoidettuna erinomainen

Varhaisessa vaiheessa toteutettu tauko urheiluun tuo parhaan tuloksen. Täydellistä urheilun lopettamista tarvitaan harvoin ja kirurgistakin hoitoa vain poikkeustapauksissa. 

Rasitusmurtumien hoidossa tulisi kiinnittää huomiota hoidon lisäksi vammojen syihin ja ehkäisyyn, kuten liikunnan monipuolisuuteen, riittävään lepoon ja ravitsemukseen. 

Jos nuori harrastaa esimerkiksi joukkueurheilua, voi valmentajan, fysioterapeutin tai lääkärin kanssa keskustella, miten voi osallistua harjoituksiin.  

”Lähes kaikki pääsevät palaamaan takaisin harrastuksensa pariin, kun rasitusmurtuma on parantunut. Tarvitaan vain aikaa ja malttia toipumiseen”, Ahonen sanoo.

Mikäli unettomuus on pitkäkestoista (yli 3kk) ja koet sen haittaavan toimintakykyäsi ja elämänlaatuasi, älä epäröi hakea apua. Unettomuusoireen taustalla saattaa olla myös jokin toinen unihäiriö tai sairaus, joka on tärkeää selvittää ja hoitaa asianmukaisesti. 

Unettomuushäiriön paras ja ensisijainen hoito on unettomuuden kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT-I). Ota yhteyttä perusterveydenhuoltoon eli esimerkiksi terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai yksityiselle lääkäriasemalle.