Maksakirroosi etenee usein pitkään ilman oireita

"Maksakirroosi on maksasairauden loppuvaihe, jossa maksan rakenne muuttuu ja sen toiminta heikkenee. Sairaus voi edetä vuosien ajan ilman selkeitä oireita", kertoo Perttu Arkkila.

Usein diagnoosi tehdään vasta, kun potilas hakeutuu lääkäriin muiden vaivojen vuoksi tai kun maksasairautta epäillään riskitekijöiden perusteella.

Maksakirroosin toteaminen vaatii useita tutkimuksia

Maksakirroosin toteaminen edellyttää useiden eri tutkimusten yhdistämistä. Pelkät maksa-arvot eivät aina paljasta sairautta, sillä ne voivat pysyä pitkään normaalialueella.

Diagnoosi perustuu laboratoriokokeisiin ja kuvantamistutkimuksiin, kuten ultraääneen tai magneettikuvaukseen sekä tarvittaessa maksabiopsiaan, jossa otetaan pieni kudosnäyte maksasta.

Useat tekijät lisäävät maksakirroosin riskiä

Maksakirroosiin sairastumisen riskiä lisäävät useat tekijät. Näitä ovat muun muassa runsas ja pitkäaikainen alkoholin käyttö, rasvamaksa, erityisesti jos siihen liittyy ylipainoa, tai metabolinen oireyhtymä, virushepatiitit kuten hepatiitti B ja C, tyypin 2 diabetes sekä pistoshuumeiden käyttö.

"Monet näistä riskitekijöistä ovat ehkäistävissä tai hoidettavissa. Esimerkiksi alkoholin käytön vähentäminen ja painonhallinta voivat merkittävästi pienentää sairastumisriskiä", Arkkila muistuttaa.

Lääkäriin on syytä hakeutua herkästi

Maksakirroosi voi aiheuttaa monenlaisia oireita, mutta ne voivat olla myös hyvin lieviä tai puuttua kokonaan. Hälytysmerkkejä voivat olla jatkuva väsymys, kutina, mustelmaherkkyys, vatsan turvotus sekä ihon tai silmien keltaisuus.

Maksakirroosi vaikuttaa potilaan elämänlaatuun riippuen taudin vaiheesta, mahdollisista komplikaatioista ja hoidon onnistumisesta.

"Varhaisessa vaiheessa elämänlaatu voi olla lähes normaali, mutta pitkälle edennyt maksakirroosi voi aiheuttaa merkittäviä fyysisiä ja psyykkisiä oireita", Arkkila sanoo.

Maksakirroosin etenemistä voidaan hidastaa tehokkaalla hoidolla

Maksakirroosia ei voida parantaa, mutta sen etenemistä voidaan hidastaa ja komplikaatioita hoitaa tehokkaasti. Hoito perustuu ajantasaisiin Käypä hoito -suosituksiin ja sisältää riskitekijöiden hallinnan, kuten alkoholin käytön lopettamisen, asianmukaisen lääkityksen sekä oireiden ja komplikaatioiden hoidon. Lisäksi hoitoon kuuluu ravitsemuksen ja yleiskunnon tukeminen sekä tarvittaessa maksansiirron arviointi.

"Varhainen toteaminen on avainasemassa. Mitä aiemmin maksakirroosi havaitaan, sitä paremmat ovat mahdollisuudet hidastaa sen etenemistä ja ylläpitää hyvää elämänlaatua", Arkkila painottaa.

Saapuessaan potilashuoneeseen hoitaja huomaa, että jokin on pielessä. Potilaan verenpaine ja happisaturaatio ovat tavallista matalammat ja potilas itsekin toteaa olon olevan huono. Hoitaja kutsuu välittömästi paikalle toisen hoitajan ja potilaan oman lääkärin. Yhdessä he toteavat potilaan täyttävän MET-kriteerit ja hoitaja soittaa teho-osastolle MET-tiimin päivystävälle lääkärille.

Samaan aikaan Meilahden teho-osastolla kahden hoitajan ja lääkärin työt keskeytyvät saapuvaan hälytykseen. Osastolla olevan potilaan tila heikkenee ja paikalle tarvitaan MET-tiimi. MET tulee sanoista Medical Emergency Team ja toiminnan tavoitteena on ehkäistä potilaan elottomuuteen johtavia tilanteita.

Osastolta tulevan hälytyksen saavuttua ja lääkärin päätettyä MET-tehtävän käynnistämisestä, ympäri vuorokauden valmiudessa oleva MET-tiimi kokoontuu, ottaa mukaansa kärryssä kulkevat välineet ja on muutamassa minuutissa osastolla potilaan luona. Yhdessä osaston henkilöstön kanssa tiimi pyrkii estämään tilanteen kehittymisen sydänpysähdykseksi.

”Potilaan oma hoitaja tai lääkäri antaa MET-tiimille raportin tilanteesta eivätkä he poistu paikalta ennen kuin MET-tiimi on ottanut virallisesti hoitovastuun. Autamme myös esimerkiksi tuomalla tarvittavia välineitä”, ortopedian ja traumatologian vuodeosastolla Siltasairaalassa työskentelevä apulaisosastonhoitaja Krista Poikajärvi kertoo.

Ensimmäisiin elottomuuden varoitusmerkkeihin puuttuminen ratkaisevaa 

MET-toiminnan perusajatus on, että kun potilaassa havaitaan ensimmäisiä varoitusmerkkejä elottomaksi menemisestä, nopealla puuttumisella voitaisiin estää elottomuus ja ennakoimaton teho-osastohoito, pahimmassa tapauksessa kuolema. Sairaalassa on ennalta sovittu toimintatapa, jonka mukaan toimitaan silloin, kun vuodeosaston henkilöstö havaitsee potilaan tilassa jotain poikkeavaa.

”MET-toiminnan avulla pyrimme olemaan askeleen edellä. Jos potilaan hoitoa tarvitsee tehostaa, se pyritään tekemään hallitusti ja rauhallisesti. Ei esimerkiksi niin, että hänet siirretään kiireellä teho-osastolle keskellä yötä”, sairaanhoitaja Marcus Norrgård sanoo.

Norrgård on työskennellyt MET-toiminnan parissa HUSissa lähes 15 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän tekee puolet työajastaan kliinistä työtä sairaanhoitajana ja puolet työajastaan hallinnollista työtä MET-toiminnan koordinoivana vastuuhoitajana.

Peruselintoiminnot kertovat potilaan tilasta – myös hoitajan huoli riittää hälytykseen

Potilaan voinnin heikkenemisen osastolla voi aiheuttaa esimerkiksi verenvuoto, infektio, sepsis, keuhkoembolia tai jokin trauma. 

Riskiä elottomuuteen arvioidaan NEWS-pisteytyksen (National Early Warning Score) avulla. NEWS-pisteytys auttaa tunnistamaan riskipotilaat kuuden peruselintoimintoja mittavan arvon avulla. Näitä ovat hengitystaajuus, happisaturaatio, verenpaine, syketaajuus, tajunnan taso ja lämpötila. MET-hälytyksen tekoon riittää myös pelkkä hoitajan huoli potilaan tilanteesta.

Varhaisia merkkejä voinnin heikkenemisestä ovat esimerkiksi sykkeen nousu tai lasku, verenpaineen tai happisaturaation lasku, alentunut tajunnantaso tai heikko virtsaneritys. Kun näihin puututaan ajoissa, voidaan estää vakavat, kriittiseen tilaan ja mahdollisesti sydämen pysähtymiseen johtavat elintoimintojen häiriöt kuten takykardia, vakavat rytmihäiriöt, hengitysvajaus, shokki, verenkierron romahtaminen ja tajuttomuus.

Aina elottomuutta ei tietenkään pystytä estämään, vaan tilanne voi edetä hyvinkin nopeasti sydämen pysähtymiseen. 

”Sairaalassa tapahtuvan kuoleman pitäisi kuitenkin olla harkittu päätös. Todetaan, että parantavaa hoitoa ei ole ja siirrytään saattohoitoon. Kuolema ei saisi olla yllätys. MET-toiminta todistetusti ehkäisee elottomuuksia sairaalassa”, Norrgård sanoo.

Mitä enemmän MET-hälytyksiä, sitä vähemmän elvytyksiä

Meilahden sairaaloissa, jotka ovat Siltasairaalan teho-osaston MET-tiimin vastuulla, MET-hälytyksiä tehdään vuosittain noin 600–700. Naistenklinikalla ja Uudessa lastensairaalassa on omat MET-tiiminsä, jotka vastaavat näistä sairaaloista tuleviin hälytyksiin.

”On tärkeää, että hälytyksiä tehdään riittävästi. Vaikuttavuuden saavuttamiseksi hälytyksiä pitäisi olla noin 25–56 tuhatta hoitojaksoa kohden. Omien havaintojeni mukaan aktiivisesti hälytyksiä tekevillä osastoilla elvytystilanteita on vähemmän”, Norrgård kertoo.

Siltasairaalan teho-osastolla työskentelee noin 300 hoitajaa, joista 90 on koulutettu MET-toimintaan. Neljä hoitajaa ja kaksi lääkäriä ovat jatkuvasti valmiudessa, mikäli hälytys tulee. Ykköstiimi eli hoitajat 1 ja 2 lähtevät MET-tehtävälle aina ja kakkostiimi eli hoitajat 3 ja 4 silloin, kun ykköstiimi on jo varattuna. Muissa sairaaloissa tiimien kokoonpanot voivat olla erilaiset.

MET-toiminta parantaa potilasturvallisuutta ja työhyvinvointia

MET-toiminta on tärkeä osa potilasturvallisuutta ja sen ylläpitäminen vaatii henkilöstön sitoutumista ja johdon tukea. Norrgård muistuttaa, että hallinnollisilla päätöksillä voi olla suuri vaikutus toiminnan laatuun ja laajuuteen.

Myös ylilääkäri Minna Bäcklund allekirjoittaa MET-toiminnan tärkeyden. Hänen roolinsa on seurata MET-toiminnan tuloksia, resursseja ja kustannusvaikuttavuutta ja raportoida niistä eteenpäin sairaalan ylimmälle johdolle.

”Tärkeintä on potilasturvallisuuden parantaminen. Pyrimme tunnistamaan potilaat, joille on kehittymässä merkittävä elintoimintahäiriö ennen kuin se eskaloituu leikkausta, valvontaa tai tehohoitoa edellyttäväksi. MET-toiminta tuo säästöjä, jos sen avulla voidaan vähentää kalliimpien hoitointerventioiden tarvetta ja ehkäistä hoidon pitkittymistä”, Bäcklund sanoo.

MET-toiminnan hyödyt ulottuvat myös laajemmalle kuin potilaan hoitoon. Vuodeosastojen henkilökunnalla on tiedossa, että potilaan voinnin heikentyessä he eivät jää yksin, vaan apua on saatavilla, mikä vähentää työperäistä stressiä. 

”MET-toiminta tuo turvaa ja luottamusta potilaalle siitä, että hän saa aina tarvitsemansa avun. Järjestelmä tuo turvaa ja luottamusta myös hoitajille, kun tiedämme, että emme jää yksin silloin, kun asiat menevät huonosti. Me voimme konsultoida MET-tiimiä kaikkina vuorokauden aikoina, ilmaista huolemme ja tulemme kuulluiksi”, Poikajärvi sanoo.

MET-toiminta madaltaa konsultaatiokynnystä ja hierarkiaa; hälytyspuhelun voi soittaa kuka vain. MET-toiminta tehostaa myös yhteistyötä eri yksiköiden välillä.

Akuutin leukemian hoito intensiivinen solunsalpaajahoito on perinteisesti vaatinut pitkiä sairaalajaksoja. Uuden kotihoitomallin ansiosta useampi osastolla hoidettava potilas voi viettää enemmän aikaa kotona läheistensä kanssa. Kotihoito on myös kustannustehokasta ja vapauttaa osastopaikkoja niitä tarvitseville.

Ongelma: Akuutin leukemian hoito vie paljon osaston resursseja ja sairaalahoito kuormittaa potilaita

Pari vuotta sitten HUSin hematologian osastolla havaittiin, että osastopaikkoja ei ollut riittävästi. Taustalla oli hoitajapula, joka aiheutti sen, että kaikkia osastopaikkoja ei pystytty käyttämään. 

Akuutin leukemian hoito on raskasta. Solunsalpaajahoito kestää useita päiviä ja sen jälkeinen matalasoluvaihe eli vaihe, jolloin infektioriski on suuri, sitoo potilaita viikoiksi sairaalahoitoon. Myös hoidon komplikaatiot, kuten infektiot, ovat yleisiä. Samalla hoito vie paljon resursseja osastolta.

”Potilaat ovat hoidon ajan ikään kuin varmuuden vuoksi osastolla odottamassa tuleeko komplikaatioita vai ei”, osastonylilääkäri Riikka Räty tiivistää.

Samaan aikaan tiedetään, että pitkä sairaalassaolo passivoi. Se vähentää potilaiden fyysistä ja psyykkistä aktiivisuutta ja lisää sosiaalista eristyneisyyttä.

Ratkaisu: Leukemiapotilaat saavat hoitoa kotona ja käyvät sairaalassa vain tarvittaessa

Helsingissä Kolmiosairaalassa sijaitseva hematologian osasto aloitti vuoden 2024 alussa kokeilun, jossa akuuttia leukemiaa sairastavat potilaat saavat entistä enemmän hoitoa kotona. Kotiseurannasta oli ollut aiemmin pienimuotoisia kokeiluja ja lisäoppia haettiin Tanskassa jo pitkään käytössä olleesta mallista.

”Ennen kaikkea tavoittelemme potilaan parasta. Tiedämme, että sairaalassaoloon liittyy omat riskinsä, ja kotona ollessa fyysinen ja psyykkinen aktiivisuus sekä sosiaalinen kanssakäyminen edistävät potilaan selviytymistä. Toisaalta pystymme hoitamaan potilaita paremmin oikea-aikaisesti ja ottamaan heidät sairaalaan silloin, kun he tarvitsevat osastohoitoa”, Räty sanoo.

"Kotona oleminen tukee omaa kuntoutusta ja paranemista." 
-potilaan kommentti

Kotihoidon mahdollistaa solunsalpaajien antamiseen soveltuva ohjelmoitava infuusiopumppu. Antibioottihoitoa annetaan mekaanisella pumpulla jatkuvana infuusiona. Pumppu kulkee potilaan mukana repussa tai vyölaukussa. Ohjelmoitava pumppu antaa potilaalle automaattisesti lääkettä säännöllisin väliajoin. Potilaan tarvitsee vain käydä sairaalassa päivittäin vaihdattamassa infuusiopussi. Matalasoluvaiheessa käyntejä voi olla vain kerran viikossa. 

”Kyse ei ole kotihoidosta siinä mielessä, että joku menisi potilaan kotiin, vaan potilas kulkee sairaalan ja kodin välillä. Hoitajat ovat yhteydessä kaikkiin potilaisiin päivittäin. Jos potilaalle nousee kuume tai tulee muita ongelmia, hän pääsee suoraan osastolle”, Räty kertoo. 

Kotihoito on vähentänyt osastopäivien määrää ja osaston kuormitusta, lisännyt potilastyytyväisyyttä, säästänyt hoitohenkilöstön työaikaa ja parantanut myös työhyvinvointia. Potilaat eivät myöskään kuormita päivystystä, kun heidät otetaan heti ongelmien ilmaantuessa hematologian osastolle.

Sairaanhoitaja Katri Kauppinen kertoo, että tanskalaisten tutkimusten mukaan potilaat ovat kotihoitoon yleisesti erittäin tyytyväisiä. 

”Solunsalpaajahoidon saaminen kotihoitona on vaikuttanut myönteisesti potilaiden hoitoon osallistumiseen, lisännyt fyysistä ja sosiaalista aktiivisuutta ja parantanut elämänlaatua. Tutkimusten mukaan kotihoito parantaa myös ravitsemustilaa, sitoutumista hoitoon, sekä vähentää infektioita.”

Kotihoito on aina vapaaehtoista. Potilasturvallisuus ja -ohjaus ovat ensiarvoisen tärkeitä.

”Valtaosin potilaat ovat olleet todella tyytyväisiä. Koti on kuitenkin aina koti. Eikä ketään pakoteta kotihoitoon, jos sitä ei halua”, Räty sanoo.

Suomessa jokainen on lain mukaan elin- ja kudosluovuttaja, ellei hän ole sitä eläessään kieltänyt. Keskustelu elin- tai kudosluovutuksesta kuuluu elämän loppuvaiheen hoitoon.

Läheisille annetaan tietoa elin- ja kudosluovutuksesta ja selvitetään, onko potilas elinaikanaan ilmaissut omaa kantaansa. Asiassa voidaan edetä, ellei vastustusta ole tiedossa. Läheisen ei tarvitse tehdä päätöstä, mutta selkeästi ilmaistu tahto helpottaa keskustelua vaikeassa tilanteessa.

Kun oma elinluovutustahto on kirjattu OmaKantaan, elinluovutuskorttiin tai olet puhunut siitä läheisten kanssa, oma toive tulee näkyväksi ja sitä voidaan kunnioittaa.

Yhden geenin virheestä johtuvia perinnöllisiä sairauksia tunnetaan maailmanlaajuisesti noin 7 000. Perinnöllisiä sairauksia ovat esimerkiksi erilaiset oireyhtymät ja joissain tapauksissa jotkin syövät.

”Lapsi voi esimerkiksi sairastua yhden geenin virheestä johtuvaan oireyhtymään, jos hänen molemmilla vanhemmillaan on sama geenivirhe. Sairastumisen riski on näissä tapauksissa 25 prosenttia. Syöpien osalta perinnöllisyys liittyy esimerkiksi rintasyöpään”, perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Kirmo Wartiovaara kertoo.   

Perinnöllisyyslääkäri arvioi tutkimusten tarpeellisuuden

Perinnöllisyyslääkärin vastaanotolle tullaan lähetteellä. Perinnöllisyyslääketieteellä otetaan kantaa kahteen asiaan: voiko potilaan sairauden tai oireiden taustalla olla perinnöllisiä tekijöitä ja jos voi, voidaanko asia tutkia ja mahdollinen perinnöllisyyttä aiheuttava tekijä tunnistaa. 

”Tarkemmat tutkimukset kannattaa aloittaa niissä tapauksissa, joissa vastaus molempiin kysymyksiin on kyllä”, Wartiovaara toteaa.

Syöpä on vain harvoin perinnöllinen sairaus

Perinnöllisyyslääkäri käy läpi suvun sairaushistoriaa ja potilaan tilannetta ja arvioi sen pohjalta perinnöllisyyden riskiä. 

”Esimerkiksi rintasyövän osalta jokaisella naisella on noin 12 prosentin riski sairastua, eli väestössä keskimäärin yksi kahdeksasta naisesta sairastuu rintasyöpään. Huonolla tuurilla suvussa voi kuitenkin sairastua vaikka joka neljäs nainen ilman, että syöpään liittyy tunnistettava perinnöllinen syy”, Wartiovaara kertoo.

Jos potilaan tapauksessa on syytä epäillä perinnöllisyyttä, keskustellaan vastaanotolla mahdollisista tutkimuksista. Jos tutkimuksissa löytyy perinnöllinen sairaus, voidaan järjestää tarvittava seuranta ja mahdollinen hoito, jos se on kyseisessä tapauksessa perusteltua. 

”Jos on kyse lapsella todetusta perinnöllisestä sairaudesta, voidaan vanhemmille tarjota mahdollisuutta kyseisen sairauden tutkimiseen mahdollisen seuraavan raskauden aikana tai sitä suunniteltaessa”.

Geenitesti voi paljastaa perinnöllisen sairauden, mutta sen tekeminen on harkittava tarkkaan

Perinnöllisiä sairauksia tutkittaessa avainasemassa ovat geenitestit. Niitä ei kuitenkaan pidä tehdä kevyin perustein ja potilaan pitää olla etukäteen valmistautunut myös huonoihin uutisiin. Varsinaisen tutkittavan sairauden lisäksi testeissä voi löytyä sivulöydöksiä, joiden merkitystä ei aina tunneta.

”Sivulöydöksenä voi myös saada tietää myöhemmin sairastuvansa sairauteen, johon ei ole hoitoa, tai kuulla perhesuhteiden olevan jotain muuta kuin on luullut. Ennen geenitestin tekemistä on mietittävä, haluaako tällaisia asioita tietää”, Wartiovaara toteaa. 

Jorvin sairaalan Vastasyntyneiden osasto L2:lla on kesän alusta alkaen ollut HelsinkiMission vapaaehtoisia perhekavereita sylikaveritehtävissä. Perhekaverit ovat HelsinkiMission ja HUSin kouluttamia vapaaehtoisia, joiden tehtävänä on tarjota osastolla hoidettaville vauvoille syli, kun oma vanhempi ei pääse paikalle. 

Osastolla hoidetaan ennenaikaisesti syntyneitä tai muutoin sairaalahoitoa vaativia vauvoja, joilla ei enää ole tehohoidon tarvetta.

Osaston henkilökunta ja HelsinkiMissio suunnittelivat toimintaa tiiviisti yhdessä ennen sen aloittamista. Mallia otettiin muun muassa Yhdysvalloista ja Saksasta, jossa sylikavereita (cuddler volunteers) on ollut pitkään.  Suomessa ei ole aiemmin käytetty vapaaehtoisia vastasyntyneiden sairaanhoidossa tässä muodossa. 

Sylikaveritoiminta on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Ensimmäisinä kuukausina perhekavereita on tarvittu osastolla jopa viitenä päivänä viikossa. 

Vauvan paikka on sylissä

Kaikkien vauvojen omat vanhemmat eivät aina pysty olemaan osastolla niin usein kuin tarvetta olisi. Kotona saattaa esimerkiksi olla sisaruksia, jotka myös tarvitsevat vanhempiaan. Samalla vauvan hoitoaika sairaalassa saattaa venyä jopa kuukausiin. 

”Hoito osastollamme on perhekeskeistä. Ohjaamme ja kannustamme vanhempia osallistumaan tiiviisti oman lapsensa hoitoon, kertoo osastonlääkäri Mari Mahlman.

Tavoitteena, että kaikki osastolla hoidossa olevat lapset pääsisivät vähintään kerran päivässä oman vanhempansa syliin. Vanhempien niin toivoessa voi lasta sylitellä myös joku muu lapselle läheinen aikuinen, esimerkiksi isovanhempi. 

”Aina vanhemmat eivät pääse osastolle säännöllisesti.  Silloin sylin lapselle voi tarjota perhekaveri. Vapaaehtoisten syli rauhoittaa myös esimerkiksi vieroitusoireisen vauvan oloa, jolloin hoitaja vapautuu muihin hoidollisiin tehtäviin”, osastonhoitaja Tuuli Suominen kertoo.

Positiivista palautetta perheiltä

Aloite perhekavereiden käyttöön voi tulla joko henkilökunnalta tai perheeltä. Ennen sylittelyä henkilökunta keskustelee vanhempien kanssa HelsinkiMission perhekaveritoiminnasta. 

Perhekaverit voivat olla perheiden apuna sylikaveritoiminnan lisäksi muillakin tavoin. Perhekaverit voivat työvuoronsa aikana toimia juttuseurana vanhemmalle tai olla isomman sisaruksen seurana ja leikkikaverina, kun vanhemmat hoitavat vauvaa.  

Vanhemmat ovat ottaneet perhekaverihyvin vastaan. Usein käy niin, että perhekaveri vierailee saman perheen ja vauvan luona useampia kertoja.

Sylittelyä vauvan ehdoilla

Sylittely tapahtuu aina vauvan ehdoilla ja päivärytmin mukaisesti. Ennen sylittelyä hoitaja on syöttänyt vauvan ja vaippa on vaihdettu. Tämän jälkeen pieni on valmis vapaaehtoisen syliteltäväksi. Sylikaverit käyttävät sairaalatakkia sylitellessään vauvoja.  Sylittely ei vaikuta vauvan lääketieteelliseen hoitoon, josta vastuu on osastolla.

”Vapaaehtoiset eivät toteuta hoidollisia toimenpiteitä, esimerkiksi vaihda vaippoja tai syötä lapsia. Heidän tehtävänään on tarjota syli vauvalle. Yksin heitä ei jätetä, hoitohenkilökuntamme on aina napin painalluksen päässä, ja hoitaja käy säännöllisesti huoneessa tarkistamassa tilanteen”, Mari Mahlman kertoo.

Vapaaehtoisvuoro kestää kolme tuntia. Vuoron aikana ehtii sylitellä yhtä tai kahta vauvaa.

"Sylikaverina toimiminen Jorvissa on ollut minulle poikkeuksellisen merkityksellinen kokemus. Jokainen vauva, jonka olen saanut ottaa syliin, on ollut ainutlaatuinen – omalla tavallaan herkkä, vahva ja ihmeellinen. On ollut koskettavaa nähdä, kuinka sylissä olo rauhoittaa vauvan uneen. Samalla myös oma mieli hiljenee ja lepää – usein huomaan nukkuvani itsekin poikkeuksellisen levollisesti sylivuoron jälkeisen yön."
- Vapaaehtoinen

Vauvan kanssa aika pysähtyy

Pitkän työuran lasten ja nuorten parissa tehnyt Päivi Konttinen on toiminut jo muutaman vuoden vapaaehtoisena perhekaverina HelsinkiMission kautta Uudessa lastensairaalassa. Kun tieto uuden sylikaveritoiminnan käynnistymisessä vastasyntyneiden osastolla tuli, hän ilmoittautui heti mukaan. 

”Vauvaikäiset ovat lähellä sydäntäni. Lähes aina käy niin, että vauva rauhoittuu syliin, vaikka kyseessä on vauvalle vieras aikuinen. Uskon, että meistä perhekavereista on hyötyä ja iloa”, Konttinen sanoo.

Vauvan kanssa pitää osata pysähtyä ja olla vaan. Kun hoitaja asettaa vauvan syliin, siinä saattaa mennä tunnista kolmeen tuntiin, kun vauva nukkuu rinnalla. 

”Virikkeitä ei huoneessa ole radiota lukuun ottamatta. Yksi ilta kuunneltiin vauvan kanssa humppaa ja valssia, kun radiosta tuli lauantain toivotut”, Konttinen naurahtaa. 

Myös Marianna Monte-Rautanen on tehnyt usean vuoden ajan vapaaehtoistyötä HelsinkiMission kautta. Hänelläkin on taustaa työskentelystä lasten kanssa. 

”Tämä vapaaehtoistyö sopii minun arkeeni. Voin tehdä sitä omien aikataulujeni mukaan pari kertaa kuukaudessa. Samalla koen tekeväni merkittävää työtä perheiden hyväksi”, Monte-Rautanen sanoo.  

Vapaaehtoiset ovat saaneet henkilökunnalta positiivista palautetta. Syliä tarvitaan.

”Joka kerta, kun lähden vapaaehtoisvuorosta, mieli on rauhallisempi. Kohtaamiset sairaalassa tuovat hyvän mielen”, Monte-Rautanen toteaa. 

Potilaiden kaatumiset sairaaloissa ovat hyvin yleisiä ja ne aiheuttavat sekä inhimillisiä että taloudellisia kustannuksia – läheisten kokemasta huolesta puhumattakaan. 

Koko Suomessa tapahtuu joka vuosi noin 400 000 kaatumis- ja putoamistapaturmaa, joista seuraa noin 7 000 lonkkamurtumaa. Yhden lonkkamurtuman hinta voi olla jopa 30 000 euroa.  

Kaatumiset voivat aiheuttaa potilaalle murtumien lisäksi esimerkiksi nyrjähdyksiä ja pään vammoja, sekä henkistä kuormitusta, ahdistusta ja toipumisen viivästymistä – pahimmillaan jopa kuoleman.

Sairaaloille kaatumiset puolestaan aiheuttavat kustannuksia esimerkiksi leikkausten ja pitkittyneiden hoitojaksojen kautta. Kaatumista ehkäisevään työhön onkin viime vuosina kiinnitetty sairaaloissa erityistä huomiota.

Kaatumisten määrä on lievässä laskussa 

Väestö ikääntyy, mikä lisää terveydenhuollon palvelutarvetta. Ikääntyminen onkin yksi merkittävimmistä kaatumisriskiä lisäävistä tekijöistä. 

”Kaatumisten ehkäisy on noussut keskeiseksi potilasturvallisuussa. Myös esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on nostanut kaatumiset ohjelmiinsa”, kertoo kehittämispäällikkö Anniina Heikkilä HUSin hoitotyön johdosta.

Kun työ kaatumisten ehkäisemiseksi käynnistyi HUSissa vuonna 2012, kirjattiin vuodessa 200–300 kaatumista. Koska nykyisin kaatumiset kirjataan herkemmällä seulalla, kaatumisia on tilastollisesti paljon enemmän, mutta trendi ollut viime vuosina lievästi laskeva. Potilaiden kaatumiset ovat kuitenkin yleisin tapaturma.

”Kaikkia kaatumisia ei voida koskaan estää, mutta tutkimusten mukaan 20–30 prosenttia voidaan estää hoidon aikana”, Heikkilä sanoo.

Kaatumiset sairaalassa ovat myös Magneetti-laatujärjestelmässä yksi seurattavista laatuindikaattoreista. Tuloksia seurataan tarkasti senkin vuoksi. Kaatumisten ehkäisystä järjestetään jatkuvasti erilaisia koulutuksia ja noin 600 huslaista suorittaa vuosittain verkkokurssin kaatumisten ehkäisystä. 

Nopea reagointi tärkeää – väärienkin hälytysten kustannuksella

Potilaita kaatuu usein öisin, kun henkilökuntaa on vähemmän, huoneissa on vähän valaistusta ja potilaalla on mahdollisesti unilääkitys.

Erilaiset digitaaliset ratkaisut auttavat parhaimmillaan hoitohenkilöstöä reagoimaan nopeasti – vaikka vääriäkin hälytyksiä tulee. Joillakin HUSin osastoilla on käytössä tekoälypohjainen Verso Vision -kaatumisenestojärjestelmä. Se antaa hoitohenkilökunnalle hälytyksen potilaan liikehdinnästä, joka voi johtaa kaatumiseen. 

”Verso Vision on hyvä lisäapu. Toki turhiakin hälytyksiä tulee, mutta jos kaatumisia halutaan ehkäistä, on päästävä ajoissa paikalle varmistamaan potilaan tilanne. Yksikään reagointi ei ole turha, jos sillä voidaan estää kaatuminen”, sanoo lähihoitaja Kim Lindström Sydän- ja keuhkokeskuksesta.

Osastoilla on käytössä myös kameravalvonta. 

Potilaan kaatumisriski arvioidaan etukäteen

Hoitohenkilöstöllä on monia keinoja arvioida etukäteen potilaan kaatumisriskiä. Silloin kaatumisiin voi valmistautua ennakkoon. 

”Apulaisosastonhoitaja tai vuorovastaava välittää tietoa tulevien potilaiden kunnosta, minkä perusteella voimme arvioida kaatumisriskiä. Potilaat, joilla arvioidaan olevan riski kaatumiseen, pyritään sijoittamaan hoitaja-asemien lähellä oleviin huoneisiin. Lisäksi farmaseutti kirjaa ennakkoon hoitajille tiedoksi potilaan kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet”, kertoo opetushoitaja Jaana Syrjä Syöpäkeskuksesta.

Myös Apotista löytyvä kaatumismittari auttaa riskiarvion tekemisessä. Jos kaatuminen kaikesta ennakoivasta työstä huolimatta tapahtuu, tehdään siitä raportti HaiPro-järjestelmään. Raportoinnin avulla tapahtuneesta voi oppia ja kehittää toimintaa entistä paremmaksi.

”Kaatumisen ennaltaehkäisy on todellista tiimityötä. Potilaan, omaisten, hoitajien, lääkäreiden, ja fysioterapeuttien lisäksi myös laitoshuollolla on tärkeä rooli: esimerkiksi ruuan jättäminen oikeaan paikkaan, siivouksen jälkeen tavaroiden laittaminen paikoilleen tai tilojen kuivuuden varmistaminen ovat erittäin tärkeitä osia kokonaisuudessa”, Syrjä jatkaa.

On todella tärkeää, että potilaat kertovat avoimesti ja matalalla kynnyksellä hoitajille oireistaan ja avun tarpeestaan. Se ei ole hoitajien kuormittamista – päinvastoin. Mitä paremmin voidaan ennakoida, sitä paremmin voidaan ehkäistä ja näin helpottaa kaikkien työtä.

”Kun ehkäisemme kaatumisia, vähenevät myös inhimillinen kärsimys, taloudelliset kustannukset ja hoitajien työtaakka”, kiteyttää perushoitaja Anneli Tenkanen Syöpäkeskuksesta.

Haittaa aiheuttavat kaatumiset HUSin vuodeosastoilla per 1000 hoitopäivää (sisältää somatiikan ja psykiatrian vuodeosastot). Esimerkiksi vuonna 2024 kaatumisia, joista potilaalle on aiheutunut haittaa oli 525 kappaletta ja hoitopäiviä 565 914 kpl. 

Kaatumisella tai putoamisella tarkoitetaan tahatonta tilannetta, jossa henkilö päätyy makaamaan tai muuhun asentoon lattialle, maahan tai alemmalle tasolle. 

Kaatuminen, josta potilaalle seuraa jotain haittaa, tarkoittaa esimerkiksi kipua, mustelmia tai murtumia. 

Kansainvälisesti kaatumisia seurataan suhdelukuna, eli kaatumiset per 1000 hoitopäivää, mikä mahdollistaa tietojen vertailun eri yksiköiden ja organisaatioiden välillä.

Peijaksen sisätautien ylilääkäri Laura Sundell kohtaa alkoholiongelmaisia potilaita päivittäin. 

”Potilaat tulevat päivystykseen erilaisten alkoholista johtuvien sairauksien tai haittavaikutusten vuoksi. Tyypillisiä tapauksia ovat päihtymyksen aiheuttamat kaatumiset, erilaiset sekavuustilat sekä alkoholin käytöstä aiheutuvien sairauksien pahenemisvaiheet.”

Alkoholi aiheuttaa hoitoon erityispiirteitä

HUSissa hoito keskittyy alkoholin liikakäytön aiheuttamien elimellisten sairauksien, kuten maksa- tai haimatulehdusten hoitoon.

”Toki myös tuemme alkoholista irtautumista. Suoranaisessa alkoholista irti pääsemisessä auttavat esimerkiksi perusterveydenhuolto, järjestöt tai työterveyshuolto”, Laura Sundell kertoo.

”Huomioimme hoidossa myös alkoholin aiheuttamat erityispiirteet: esimerkiksi unettomuuden, mielialaongelmat tai riippuvuuden aiheuttaman huonon sitoutumisen hoitoon.”

Osassa HUSin sairaaloista työskentelee päihdehoitaja. Hän järjestelee esimerkiksi katko- tai laitoskuntoutuspaikkaa erikoissairaanhoidon jälkeen tai matalamman kynnyksen keskusteluapua päihdetyöntekijän kanssa.  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan alkoholin kokonaiskulutus vähentyi vuonna 2024 yli neljä prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Alkoholin käyttö on nuorilla polarisoitunut eli sekä absolutisteja että runsaasti käyttäviä löytyy. Yksittäisistä ryhmistä eläkeikäisten naisten alkoholin käyttö on noussut selkeästi.

Laura Sundellin mukaan pitkällä aikavälillä alkoholiongelmat eivät sinällään ole lisääntyneet, mutta suonensisäisten huumeiden käytön lisääntyminen on tehnyt hoidosta hankalampaa.

”Monipäihderiippuvaiset potilaat ovat usein sairaampia ja heillä on enemmän ongelmia ja elämänhallinnan haasteita.”  

Ongelma otettava puheeksi ilman syyllistämistä

Runsaalla alkoholin käytöllä on myös vaikutuksia muihin jo olemassa oleviin tai uusiin sairauksiin.

”Terveelliset elämäntavat ja maltillinen alkoholin käyttö antavat paremman ennusteen hoidon tehoamiseen. On tärkeää huomata, että runsas alkoholin käyttö voi olla esteenä muiden sairauksien hoitoon. Esimerkiksi maksasairaus voi estää sytostaattihoidon”, Laura Sundell korostaa. 

Alkoholi aiheuttaa monen elimen vajaatoimintaa, esimerkiksi sydämen, maksan ja munuaisten, ja haittaa siksi sairauksien hoitoa ja heikentää potilaan toipumista. 

Mikä on lääkärin vastuu, kun potilaalla on alkoholiongelma? 

”Ongelma on otettava puheeksi: jokainen puuttuminen on mahdollisuus saada apua, vaikka elintapoihin usein onkin vaikea puuttua. Minun näkökulmastani alkoholismi on sairaus eikä ihmisiä pidä siitä syyllistää. Oireiden uusiutuminen tai paheneminen ei tarkoita epäonnistumista, täytyy vain jatkaa ponnistelua alkoholin ongelmakäytön lopettamiseksi.”