Magneettikuvaus on paljon käytetty tutkimusmenetelmä monissa terveyteen liittyvissä ongelmissa. Uusia käyttötarkoituksia magneettikuvaukselle tulee jatkuvasti, joten myös kuvausten kysyntä kasvaa koko ajan. Meilahden siltasairaalassa kasvaneeseen kysyntään on vastattu hyödyntämällä tekoälyä ja uudistamalla toimintatapoja.
Ongelma: Magneettikuvausten kysyntä kasvaa jatkuvasti
Oikea-aikainen pääsy kuvantamistutkimukseen, kuten magneettikuvaukseen, on edellytys sille, että mahdollinen hoito voidaan aloittaa riittävän nopeasti. Magneettikuvausta käytetään paljon myös hoidon seurannassa esimerkiksi syövissä. Kasvavat kuvausmäärät aiheuttavat kuitenkin magneettikuvausyksiköille haasteita vastata kysyntään.
Siltasairaalan magneetin toimintaan haasteita on tuonut osaltaan myös se, että potilailla on ollut hankalaa löytää yksikköön ja siksi he ovat tulleet kuvaukseen myöhässä. Kun kuvauksia on aikataulutettu useita peräkkäin, saattaa yksi myöhästyminen sotkea koko päivän aikataulun.
Ratkaisu: Kuvausaikoja lyhennettiin hyödyntämällä tekoälyä ja uudistamalla toimintatapoja
Vuonna 2024 Siltasairaalan magneetissa otettiin käyttöön tekoälysovellus, minkä jälkeen magneettikuvausajat ovat parhaissa tapauksissa jopa puolittuneet.
”Yksittäisten kuvausaikojen lyheneminen vaihtelee eri tutkimusten välillä. Keskimäärin kaikkien magneettikuvausten kuvausajat ovat tippuneet neljänneksellä”, ylilääkäri Antti Korvenoja sanoo.
Lyhyempien kuvausaikojen ansiosta voidaan kuvata aiempaa useampia potilaita, joten myös hoitoon pääsy nopeutuu.
Tekoälysovellus auttoi osaltaan kasvattamaan viikoittaisia kuvausmääriä, mutta henkilöstön toimintatapojen uudistuksilla on ollut jopa suurempi vaikutus.
Yksi muutos oli, että Siltasairaalan magneetissa siirryttiin kahden kuvauspöydän käyttöön. Nyt yhtä magneettilaitetta varten on kaksi kuvauspöytää ja valmistelutilaa. Näin seuraava potilas voidaan valmistella kuvaukseen edellisen ollessa kuvauksessa. Muutoksen ansiosta potilaiden vaihtoaika on lähes puolittunut. Vaihtoaika tarkoittaa aikaa, joka menee edellisen tutkimuksen päättymisestä seuraavan potilaan tutkimuksen aloitukseen.
”Koska säästöä tulee noin 10 minuuttia potilasta kohden ja päivässä on noin 45 ajanvarauksella tehtävää kuvausta, kertyy minuutteja päivässä merkittävä määrä”, osastonhoitaja Anne Harju kertoo.
Samalla kuvausten ajanvarauspohjia kehitettiin niin, että ne mahdollistavat entistä paremmin joustavan ja tehokkaan toiminnan.
Potilaiden myöhästyminen kuvauksista ratkaistiin lisäämällä opasteita ja selkeyttämällä reittejä. Nyt potilaat löytävät perille entistä helpommin.
Muutosten ansiosta Siltasairaalan magneetin viikoittaiset ajanvarauksella tehtävät kuvausmäärät ovat kasvaneet noin 150 tutkimuksesta 300 tutkimukseen. Kun mukaan lasketaan päivystykselliset kuvaukset, ovat viikoittaiset kuvausmäärät kasvaneet kahdessa vuodessa 240 tutkimuksesta 400 tutkimukseen.
”Kuvausmäärien kasvun seurauksena jonot ovat purkautuneet ja pystymme kuvaamaan kaikki potilaat silloin, kun heidän pitää kuvaukseen päästä”, Harju sanoo.
Magneettikuvausta käytetään esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:
- Aivojen ja hermoston tutkimukset (esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöt, kasvaimet, neurologiset sairaudet)
- Tuki- ja liikuntaelinten tutkimukset (esimerkiksi polvi- olkapää- lonkka- tai selkävaivat)
- Vatsan ja lantion alueen elinten tutkimukset (esimerkiksi maksasairaudet, kasvaimet, eturauhasen tutkimukset)
- Syöpätautien diagnostiikka ja seuranta
- Verisuoniston tutkimukset
- Sydämen tutkimukset (esimerkiksi tulehdukset ja synnynnäiset sydänviat)