Vaihdevuosi-ikäisen hoidossa tulee oireiden lievittämisen lisäksi kiinnittää huomiota pitkäaikaissairauksien riskeihin, jotka yleistyvät menopaussin jälkeen. Näistä yleisimmät ovat sydän- ja verisuonisairaudet ja osteoporoosi. Vaihdevuosien hoito tulisi nähdä osana ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, jossa yhdistyvät oirehoito, elintapaohjaus ja riskitekijöiden hallinta.

Vaihdevuosioireista häiritsevimpiä ovat usein kuumat aallot, hikoilupuuskat, unihäiriöt, mielialan vaihtelut sekä limakalvojen kuivuminen. Erityisesti univaje ja siitä seuraavat keskittymisvaikeudet ja uupumus voivat heikentää työssä suoriutumista ja lisätä sairauspoissaoloja. Lisääntyneet sairauspoissaolot aiheuttavat taloudellisia menetyksiä yksilölle ja yhteiskunnalle. 

Oikein suunniteltu vaihdevuosien hoito on turvallista

Systeeminen hormonihoito suun tai ihon kautta on tehokkain hoito erityisesti häiritseviin kuumiin aaltoihin ja unihäiriöihin. Oikein kohdennettuna ja oikea-aikaisesti aloitettuna hoito on turvallista ja parantaa elämänlaatua, toimintakykyä ja työssä jaksamista.

Paikallishormonihoidot ovat ensisijaisia emättimen limakalvo-oireisiin ja niiden käyttö on turvallista myös pitkäaikaisesti. 

Jos systeeminen hormonihoito ei sovi tai sille on vasta-aiheita, käytettävissä on useita hormonittomia lääkevaihtoehtoja. Lisäksi on tuettava elintapamuutoksia sekä unettomuuden lääkkeettömiä hoitokeinoja. Liikunta, riittävä uni ja palautuminen sekä terveellinen ravitsemus tukevat sekä oireiden hallintaa että pitkäaikaissairauksien ehkäisyä. 

Perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon rooli on keskeinen vaihdevuosien hoidossa

Perusterveydenhuollolla ja työterveyshuollolla on keskeinen rooli vaihdevuosioireiden tunnistamisessa, hoidon aloittamisessa ja seurannassa sekä pitkäaikaissairauksien riskin arvioinnissa. Kokonaisuuden huomioiminen on tärkeää, sillä oireisiin voivat vaikuttaa myös muut kuin hormonaaliset tekijät. 

Työterveyshuollossa korostuu myös työn ja terveyden yhteensovittaminen: tarvittaessa voidaan tehdä työjärjestelyjä sekä tukea unta ja kuormituksen hallintaa. 

Vaihdevuosioireiden avoin puheeksi ottaminen niin työpaikalla kuin terveydenhuollossa lisää tietoa ja vähentää vaihdevuosiin mahdollisesti liittyvää häpeää. Oireiden varhainen tunnistaminen mahdollistaa oikea-aikaisen hoidon. 

Keskenmeno, eli raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikkoa, on yleistä. Vaikka keskenmenojen määrä on vähentynyt, kohtaavat terveydenhuollon ammattilaiset niitä paljon.

Keskenmenon kokemus on yksilöllinen. Toivottuun raskauteen liittyy paljon odotuksia. Menetys aiheuttaa usein syvää surua keskenmenon kokevalle, puolisolle ja läheisille. Akuutti stressireaktio sekä masennus- ja ahdistusoireet voivat olla normaaleja reaktioita. Sen sijaan pitkittyneet ja vakavat oireet tulisi tunnistaa, jotta niihin voi puuttua oikea-aikaisesti.

Tutkimustieto psyykkisestä oireilusta keskenmenon hetkellä on niukkaa

Psyykkisestä oireilusta keskenmenohetkellä tai vähän sen jälkeen on vain vähän tutkimustietoa. Tutkimusten potilasjoukot ovat pieniä ja ne on tehty tilanteissa, joissa keskenmenosta on kulunut jo aikaa. Tutkimuksissa on yhdistetty erilaisia toistuviakin raskauden menetyksiä, keskenmenoja, munajohdinraskauksia tai kohtukuolemia.

Kaikkia näitä tilanteita on tärkeää tutkia. Kuitenkin tähän mennessä on ollut vaikeaa tehdä johtopäätöksiä keskenmenon hetkellä tarvittavasta psyykkisestä tuesta. Myös vertailu normaalin raskauden ja erilaisten muiden kuormittavien tilanteiden aiheuttamaan oireiluun puuttuu tutkimuksista, mikä vaikeuttaa tulosten tulkintaa.

Tutkimustietoa tarvitaan, jotta poikkeava oireilu voidaan tunnistaa

Simpukka ry toteutti 2022 kyselytutkimuksen keskenmenon kokeneiden oireista. Se aloitti tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun keskenmenon kokemuksen vaikutuksesta muun muassa lapsilukuun. Tarvitsemme lisää tutkittua tietoa psyykkisestä voinnista keskenmenon hetkellä ja sen jälkeen. Tämä on tärkeä pohja poikkeavan oireilun tunnistamiselle.

HUSin Naistenklinikalla on hyvässä vauhdissa Strada (Psychological Stress, Anxiety and Depression After miscarriage) -tutkimus, jossa keskenmenon kokeneet ja heidän puolisonsa vastaavat kyselyihin keskenmenotilanteessa sekä kolmen ja yhdeksän kuukauden kuluttua tapahtuneesta. Vertailuryhmänä ovat vapaaehtoiset seulaultraäänessä normaalein löydöksin käyvät, raskauden keskeytykseen hakeutuvat ja lapsettomuushoidoilla raskaaksi tulleet puolisoineen.

Tutkittuun tietoon pohjautuva hoitomalli

Vasta tutkitun tiedon karttuessa pystytään luomaan tiukan kustannustietoisuuden maailmassa paikkaansa puolustavia malleja psyykkiselle tuelle.

Uusi keskenmenon Käypä hoito -suositus huomioi psyykkisen tuen tarpeen. Tyypillisesti Käypä hoidon julkaisun jälkeen alkaa terveydenhuollossa hoitomallien kehittäminen ja tarkistaminen, jotta ne vastaisivat suosituksia.

Olemme jo aloittaneet yhteistyön hyvinvointialueiden kanssa koko HUS-alueen laajuisen hoitoketjun kehittämiseksi. Keskenmenon kokeneiden psyykkinen tuki on yksi tärkeä osa tätä hoitopolkua. Tavoitteena on yhdenvertainen hoito keskenmenon kokeneille koko HUS-alueella.

Lahjasolu on suurimpia lahjoja, jonka toiselle voi antaa. Näin sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Marja Sarkola, joka työskentelee HUSin Lisääntymislääketieteen yksikön lahjasolutiimissä. Eikä väitteeseen voi oikein vastaan sanoa.

Vuodesta 2020 alkaen julkisessa erikoissairaanhoidossa on annettu lahjasoluhoitoja, eli hoitoja lahjoitetuilla siittiöillä, munasoluilla ja alkioilla. HUSin Lisääntymislääketieteen yksikössä lapsitoiveiden eteen tekee töitä lahjasoluhoitoja varten koulutettu tiimi, joka koostuu lääkäreistä, hoitajista, psykologeista, IVF-laboratorion biologista ja perinnöllisyyslääkäristä.

Sarkola kertoo, että hoitojen avauduttua oli luovuttajista suorastaan runsaudenpulaa. Julkisuudessa lahjasoluhoidoista puhuttiin tuolloin paljon, mikä sai Sukusolupankin puhelimen pirisemään tiiviiseen tahtiin. Vuosi 2021 oli lahjoittajien osalta huippuvuosi. Sittemmin tilanne on tasaantunut.

Kaikkia sukusoluja tarvitaan. Eniten yksikössä tehdään hoitoja siittiöillä. Siittiöhoidoista 60 prosenttia tehdään itsellisille naisille ja vajaa 40 prosenttia naispareille. Pieni osuus hoidoista tehdään mies-nais-pareille lääketieteellisin syin.

Lahjasoluhoitoihin tullaan hyvin eri lähtökohdista

Kaikki lahjasoluhoitoihin hakeutuvat pääsevät keskustelemaan hoidoista psykologin kanssa. Neuvonnassa painotetaan erityisesti lapsen näkökulmaa ja sitä, miten lapsen lahjasolutaustaa kannattaa käsitellä. Neuvontaa mukautetaan myös sen mukaan, mistä lähtökohdista pari tai itselliseksi äidiksi haluava on hakeutumassa hoitoihin.

“On eri asia, onko syynä itsellinen vanhemmuus vai se, että mies-naisparilla ovat aiemmat hoidot epäonnistuneet”, Sarkola painottaa.

Hän korostaa myös, että naiset ovat kyllä hyvin tietoisia iän vaikutuksesta hedelmällisyyteen. Osalle biologisen kellon tikitys on sysäys hakeutua hoitoihin, toisille esimerkiksi itsellinen äitiys on ollut aina se paras ja luontevin vanhemmuuden muoto.

Kun hoidettavana on naispari, hoitoja saa kerrallaan aina vain toinen heistä. Jos lapsitoive toteutuu, voidaan mahdollisissa uusissa hoidoissa saman luovuttajan soluja käyttää myös pariskunnan toiselle osapuolelle.

Hoitojen määrä kasvaa koko ajan

Lahjasoluhoitojen jonotilanteesta kysellään paljon. Se on pidempi kuin omilla sukusoluilla tehtävissä hoidoissa, koska luovutetuista soluista on tasaisesti pulaa.

“Meillä HUSissa lahjasoluhoidoissa pisin jono on lähetteestä ensikäynnille, noin yhdeksän kuukautta. Tavallista on, että jonossa menee noin vuosi. Ensikäynnin jälkeen asiat etenevät nopeammin, ja hoitoon pääsee parhaimmillaan noin 2–3 kuukaudessa”, Sarkola kertoo.

Yksiköstä kantautuu kuitenkin hyviä uutisia: toimintaa on tehostettu paljon ja hoitojen määriä on pystytty kasvattamaan. Vuonna 2025 inseminaatioita tehtiin tuplasti sen verran kuin mitä vielä muutama vuosi sitten.

Uusista luovuttajista on jatkuva pula

Uusia sukusolujen luovuttajia tarvitaan jatkuvasti. HUSissa käytetään vain oman Sukusolupankin soluja, ja yhden luovuttajan soluja voi saada korkeintaan viisi eri perhettä.

Kaikki luovuttajat arvioidaan huolellisesti, ja osa karsiutuu jo ensimmäisen yhteydenoton perusteella. Tämä on paitsi syntyvän lapsen, myös luovutettuja sukusoluja saavien etu.

“Olemme kuitenkin iloisia suomalaisesta hedelmöityshoitolaista. Luovuttajien huolellinen arviointi on tärkeää”, Sarkola korostaa.

Voisitko antaa uuden elämän lahjan? Lue lisää sukusolujen luovuttamisesta HUSin Sukusolupankin verkkosivuilta. 
 

Uuden lastensairaalan Osasto Avaruudessa on lokakuusta 2025 alkaen työskennellyt joka viikko terapiakoira Bri. Lastenpsykiatriassa terapiakoiria on käytetty jo seitsemän vuoden ajan, mutta Bri on ensimmäinen laatuaan somaattisella osastolla.

Koiran tehtävänä on hoitaa kipua ja ahdistusta, edistää lapsen tai nuoren motivaatiota osallistua hoitoon ja kuntoutukseen sekä parantaa mielialaa. Mieliala toden totta paranee, kun Bri ottaa potilaan vastaan häntä heiluen.

Terapiakoiran tapaaminen ei ole vain ”rapsutushetki”, vaan aina lapsen tai nuoren tarpeista lähtevä tarkkaan suunniteltu kohtaaminen. Brin kanssa syntyy rauhallinen ohjaustilanne, joka tuntuu erilaiselta kuin muut hoitotilanteet. Moni potilas uskaltaa puhua odotuksistaan sairaalajaksolle, kivusta tai ahdistuksesta helpommin silloin, kun Bri on läsnä.

Aamuvuoron aikana Brin omistaja sairaanhoitaja Jessica Lönnroth miettii yhdessä kollegoidensa kanssa, ketkä potilaat voisivat hyötyä Brin tapaamisesta. Tämän jälkeen potilaalta ja perheeltä kysytään suostumusta hoitotapaamiseen.

”Koiran tapaamisen tavoitteena voi olla esimerkiksi motivointi liikkumiseen kuten pyörätuolista nousemiseen, sorminäppäryyden opettelu koiralle herkkuja antaen tai psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen”, Lönnroth kertoo.

Terapiakoiran kohtaaminen tukee kuntoutumista

Bri tapaa päivän aikana kaksi tai korkeintaan kolme potilasta. Tapaaminen on yleensä kertaluonteinen. Koiran läsnäolosta hyötyvät eniten yli 10-vuotiaat potilaat - erityisesti pelokkaille, kivuliaille tai ahdistuneille nuorille Brin kohtaamisesta on apua.

Bri on tavannut muun muassa selkä- tai jalkaleikkauksessa olleita potilaita, neurologisia ja neurokirurgisia potilaita sekä kipupotilaita. 

”Brin kohtaamisella voi olla iso merkitys. Koiran läsnäolo rauhoittaa, vähentää stressiä ja ahdistusta sekä kipukokemusta.  Koira-avusteisen tapaamisen jälkeen olemme voineet esimerkiksi vähentää potilaan lääkitystä”, Lönnroth kertoo.

”Keskusteluissa potilaan kanssa saattaa myös nousta esille jotain sellaisia asioita, joita ei ole aikaisemmin kerrottu ja jotka auttavat tukemaan kuntoutumista. Tämä kaikki edistää paluuta takaisin kotiin ja arkeen”, Lönnroth jatkaa.

Hyviä kokemuksia terapiakoiran käytöstä

Terapiakoiria on käytetty eri puolilla maailmaa muun muassa lääkärin vastaanotoilla, toimenpiteissä ja diagnostisissa tutkimuksissa kuten verinäytteen otossa ja tilanteissa, joissa lapsi kokee kipua, stressiä tai pelkoa.

HUSin lastenpsykiatriassa toimii kahdeksan koulutettua koirakkoa avohoidossa, osastolla ja leiritoiminnassa. Koira-avusteinen työskentely on virallinen hoitomuoto. Kaikki koirat ovat työntekijöiden omia.

Koira-avusteinen työ perustuu lapsen, hoitajan ja koiran väliseen vuorovaikutukseen. Koiran avulla voidaan vaikuttaa lapsen kykyyn ja motivaatioon vastaanottaa hoitoa ja lisätä halua sitoutua siihen. Työskentelyyn voi sisältyä myös toiminnallisia harjoituksia. Kokemukset koira-avusteisesta toiminnasta lastenpsykiatriassa ovat positiivisia.
 

Terapiakoiratoiminnan aloitusta suunniteltiin pitkään

Brillä on käynyt yhdessä omistajansa Jessican kanssa koira-avusteisentyön koulutuksen, josta he valmistuivat viime syksynä. Koiran koulutus maksettiin sairaalalle osoitetuista lahjoitusvaroista.

Hygienia-asiat on mietitty tarkkaan sairaalassa. Potilaat tulevat tapaamaan Britä Päiväyksikkö Avaruuden tiloihin. Osaston tiloihin koira ei mene.

Bri tulee mielellään töihin. Häntä alkaa vispata jo parkkihallissa, kun se tajuaa, että edessä on työvuoro sairaalassa.

”On hienoa, että olemme saaneet koira-avusteisen toiminnan osaksi sairaalan toimintaa. Brin kohtaaminen on potilaille usein merkityksellinen, se on usein se positiivinen asia joka sairaalasta jää mieleen. Bri on hieman varovainen luonteeltaan, mutta niin ovat lapsetkin, jotka Brin tapaavat – se on loistava yhtälö, toteaa Lönnroth. 

Kyse on ketjureaktiosta. Kun järjestöjen rahoitus pienenee, vähenevät järjestöammattilaisten työpanos ja vapaaehtoistoiminnan tuki. Työntekijöiden määrän vähentyminen aiheuttaa sen, että uusia vertaistukijoita ei pystytä rekrytoimaan ja perehdyttämään tarpeeksi, ja potilas kohtaa sairauden ja toipumisen yhä useammin ilman vertaista.

Vertaistuki täydentää hoitoa merkittävästi

Vertaistuki tarkoittaa saman kokeneiden ihmisten välistä kohtaamista: käytännön kokemusten jakamista, ymmärrystä ja toivoa. Vertaistuen avulla potilas saa myös tietoa ja lisämotivaatiota hoitoonsa. Jos vertaistukea on vähemmän, potilas jää helpommin yksin kysymystensä ja huoliensa kanssa.

HUSin sairaaloissa vertaistuki toteutuu järjestöjen kouluttamien vapaaehtoisten avulla. Vertaistukijan voi kohdata sairaaloiden aulatilojen OLKA-pisteillä tai osastoilla. Sairaala on potilasturvallisuuden vuoksi erityinen ympäristö, jossa vaitiolo, sairaalahygienia ja muut säännöt koskevat myös vapaaehtoisia. Toiminta edellyttää tehtävään sopivien vapaaehtoisten rekrytointia ja perusteellista perehdytystä, jotta kohtaamiset ovat kaikin tavoin turvallisia.

Vertaistuki ei korvaa ammattilaisten antamaa hoitoa, mutta täydentää sitä merkittävästi. Vertaistukijat tekevät vaativaa auttamistyötä ilman rahallista korvausta, mutta heidänkin työnsä tarvitsee tuekseen koulutuksen ja ohjauksen. Jos järjestöjen resursseja heikennetään, tämä tärkeä vaihe horjuu.

Järjestöihin kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat myös suoraan potilaisiin

Kun potilas tutustuu järjestöjen palveluihin jo sairaalassa, kynnys tuen vastaanottamiseen madaltuu myös myöhemmin. Järjestöjen tuki on joustavaa ja monikanavaista – tukea voi saada ryhmissä ja yksilökohtaisesti, kasvokkain, puhelimitse tai digitaalisesti. Jos matalan kynnyksen kohtaamiset vähenevät, jää osa potilaista ilman yhteyttä vertaiseen juuri silloin, kun tuki olisi arvokkaimmillaan.

HUSissa järjestöyhteistyö on osa potilaan hoitopolkua, jotta tuki tavoittaisi potilaan mahdollisimman hyvin. Tämä työ vaatii tiivistä yhteistyötä järjestöjen työntekijöiden, vertaistukijoiden ja sairaalan henkilöstön kanssa. Järjestöiltä leikkaaminen näkyy sairaalassa vähenevinä vertaistukikohtaamisina, eikä sitä hoitohenkilökunta pysty korvaamaan.

Järjestöihin kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat myös suoraan potilaisiin. Jos vertaistuen mahdollisuudet vähenevät, tuntuu potilaasta helpommin siltä, että hän on yksin. Tällä on suuri merkitys sekä toipumiselle että arjessa pärjäämiselle.

Tyypillisimmät tilanteet, joissa Myrkytystietokeskukseen soitetaan liittyvät usein lapsiin; lapsi on maistellut jotain kotoa löytyvää esimerkiksi lääkkeitä, pesuaineita, muita kodin kemikaaleja tai kasveja. 

Aikuisten kohdalla tavallisimpia ovat tilanteet, joissa omia lääkkeitä on saatettu ottaa kahteen kertaan tai muuten väärällä annostuksella. 

”Pääsääntöisesti myrkytysepäilyissä on kyse kaikesta, mitä kotoa löytyy. Itsetuhoiset tapaukset ovat sitten oma lukunsa”, farmaseutti Suvi Pajarre-Sorsa kertoo.

Soita ammattilaiselle, jos epäilet myrkytystä – älä googlaa

Pajarre-Sorsa korostaa, että turhia puheluja ei ole.

”Aina kannattaa soittaa, jos epäilee myrkytystä. Ei tarvitse miettiä sen enempää, onko jotain varmasti sattunut vai ei, aina voi soittaa. Me kerromme kyllä, jos emme ole oikea taho, tai jos tilanteessa ei ole myrkytysvaaraa. Meidän tehtävämme on tehdä riskinarvio: meiltä saa kysyä, ja me kerromme, miten tilanteessa kannattaa toimia.”

Turhia puheluja suurempi ongelma on se, että ihmiset alkavat akuutissa myrkytystilanteessa googlata neuvoja tai kysyvät tekoälyltä. Se vie turhaan arvokasta aikaa eikä välttämättä tuota oikeaa vastausta.

”Hakukoneet tai tekoäly eivät pysty arvioimaan yksittäistä tilannetta. Jokin aine voi olla sinänsä potentiaalisesti vaarallinen, mutta tapa, jolla sille on altistuttu, ei välttämättä olekaan. Tekoäly ei ainakaan toistaiseksi osaa luotettavasti arvioida, onko kyse vaarattomasta tilanteesta vai oikeasti vaarallisesta altistuksesta”, Pajarre-Sorsa muistuttaa.

Myrkytystietokeskuksessa puheluun vastaa farmasian ammattilainen, jolla on aina ajantasaisin tieto. Hakukoneet tai tekoäly voivat antaa vanhentunutta tietoa tai hakutulos voi perustua epäluottaviin lähteisiin.

”Usein etenkin lasten kohdalla altistus on maistelua, ei syömistä. Aine voi sisältää jotakin haitallista, mutta pieni maistaminen tai lyhyt käsittely ei välttämättä aiheuta vaaraa. Me pystymme arvioimaan tapauskohtaisesti, ettei juuri tässä tilanteessa synny myrkytystä, vaikka aine olisi periaatteessa haitallinen.”

Avun saamista vaikeuttaa myös se, että tieto on pirstaloitunutta ja ihmisen voi olla vaikea hahmottaa, mikä on oikea taho, johon olla yhteydessä. Apua haetaan googlen ja tekoälyn lisäksi soittamalla Päivystysapuun tai hätäkeskukseen tai menemällä suoraan päivystykseen. Myrkytysepäilyissä soitto Myrkytystietokeskukseen vähentää päivystysten ja hätäkeskuksen kuormitusta ja soittaja pääsee välittömästi puhumaan asiantuntijan kanssa.

Silmä on huuhdeltava aina välittömästi

Akuutissa myrkytysepäilyssä ihminen on usein hädissään, peloissaan ja paniikissa. 

”Koitamme ensin rauhoittaa tilanteen, jotta saamme kokonaiskuvan siitä, mitä on tapahtunut. Jokaisella meistä on oma tyylinsä rauhoittaa soittajaa. Itse kysyn usein enemmän kuin mitä tarvitsen riskiarvion tekemiseen. Kun saamme keskusteluyhteyden, soittaja pystyy paremmin vastaanottamaan hoito-ohjeet.”

Puhelun aikana Myrkytystietokeskuksen päivystäjä käy soittajan kanssa läpi, mitä on tapahtunut, kenelle ja milloin. Myös altistumistapa on tärkeä tieto. Käytäntö on osoittanut, että kaikki ihmiskehon altistumisreitit ovat mahdollisia. Jokaisesta puhelusta kirjataan tarvittavat tiedot lomakkeelle, jonka perusteella päivystäjä tekee riskiarvion. Sen jälkeen hän antaa hoito-ohjeet tai ohjaa tarvittaessa eteenpäin jatkohoitoon.

Tärkeintä nopea toiminta on silmäaltistuksissa, sillä silmä voi vaurioitua hyvin nopeasti. Yleisohje silmään joutuneen myrkyllisen aineen kohdalla on huuhdella silmää heti ja hakea muuta apua vasta sen jälkeen tai soittaa samaan aikaan, kun huuhtelee silmää.

Haitallisimpia ovat liuottimet, syövyttävät pesuaineet ja eteeriset öljyt

Tyypillisimpiä kotoa löytyviä vaarallisia aineita ovat erilaiset autokemikaalit kuten jäähdytysnesteet, erilaiset liuottimet, syövyttävät pesuaineet kuten viemärinavausaineet, uunin- ja grillinpuhdistusaineet sekä sytytysnesteet. 

”Syövyttävien aineiden kohdalla pienikin pisara, joka osuu silmään voi vaurioittaa näköä. Siksi ne pitää aina huuhdella huolellisesti, noudattaa käyttöohjeita ja käyttää suojalaseja.”

Myös erilaiset eteeriset öljyt, joita löytyy saunatuoksuista, ilmanraikastimista ja diffuusereista ovat erittäin haitallisia nieltynä.

Sen sijaan pyykinpesu- ja konetiskiaineet ovat pääasiassa ärsyttäviä. 

”Tavalliset pyykinpesuaineet ja yleissiivousaineet voivat aiheuttaa esimerkiksi oksentelua, mutta eivät yleensä ole syövyttäviä. Jos esimerkiksi käsitiskiainetta roiskahtaa silmään, yleensä runsas huuhtelu vedellä riittää.”

Pajarre-Sorsa nostaa erityistapauksena esiin muistisairaat, jotka saattavat juoda vahingossa käsitiskiainetta. Silloin aineen vaahtoavuus tekee siitä vaarallisen, sillä oksentaessa vaahtoa voi mennä keuhkoihin.

Säilytä kemikaalit alkuperäispakkauksissa

Riskin myrkytykselle aiheuttaa myös se, jos kemikaaleja siirretään alkuperäisestä pakkauksesta toiseen miellyttävämmän näköiseen pakkaukseen. Tällöin paitsi vahinkojen mahdollisuus kasvaa, häviävät myös käyttöohjeet ja tuotetiedot. 

”Alkuperäispakkaus suojaa tuotetta ja meillekin on tärkeää tietää tarkalleen, mistä aineesta on kyse.”

Pesuaineen tai jäähdytysnesteen siirtäminen esimerkiksi tyhjään virvoitusjuomapulloon voi aiheuttaa sekaannuksen, jos nestettä luullaan juomaksi.

Soittaa voi myös anonyymisti ja etukäteen

Osa vahingoista on sellaisia, että niistä ei haluaisi kenellekään kertoa. Pajarre-Sorsa lohduttaa, että Myrkytystietokeskuksen asiantuntijat ovat kuulleet kaikenlaista ja mikään ei oikeastaan enää hämmästytä. Vaikka soittajaa hävettäisi, sama on todennäköisesti tapahtunut myös jollekin muulle.

”Me pyrimme kohtamaan soittajan aina kunnioittavasti. Meille voi myös soittaa anonyymisti. Tarvitsemme tiedon, miltä paikkakunnalta soittaja soittaa sekä riskiarviota varten iän, sukupuolen ja joskus painon.”

Tieto paikkakunnasta on tärkeä siksi, että se auttaa arvioimaan hoitoon hakeutumisen kiireellisyyttä. Välimatkat ovat aivan erilaisia esimerkiksi Helsingissä ja Lapissa.

Pajarre-Sorsa suosittelee varautumaan myrkytystilanteisiin myös ennakolta. Myrkytystietokeskuksen verkkosivuilta löytyy muun muassa tietopankki erilaisten aineiden ja kasvien myrkyllisyydestä, ensiapuohjeita sekä yleisiä ohjeita eri tilanteisiin kuten sinilevään, kyyn puremaan tai sieniin. 

”Meille voi myös soittaa etukäteen ennen kuin mitään on tapahtunut. Esimerkiksi jos on viemässä kasvia lahjaksi ja haluaa tietää, onko se myrkyllinen vai ei”, Pajarre-Sorsa vinkkaa.

Jorvin tyräkeskus on yksi Euroopan suurimmista. Leikkauksia tehdään vuosittain yli 2 000.

“Meille ohjautuvat usein potilaat, joilla on suuri, uusiutunut tai muuten haastava tyrä. Näissä tarvitaan monipuolista kokemusta ja yksilöllistä leikkaussuunnittelua”, kertoo vatsaelinkirurgian erikoislääkäri Tom Scheinin.

Tyrä on vatsanpeitteiden heikko kohta, johon syntyy ensin aukko ja sitten pullistuma. Pullistumaan voi työntyä rasvaa, suolta tai muuta kudosta. Tyrä voi sijaita esimerkiksi navassa, nivusissa tai palleassa, ja myös leikkausarvet ovat normaalia alttiimpia tyrille. Joissakin tapauksissa kyseessä on sisäinen tyrä, jossa suolen mutka jää vatsan sisälle ahtaaseen kohtaan.

Tyrä voi olla pitkään oireeton

Tyrän riskitekijöitä ovat sidekudoksen heikkous, perinnöllisyys, tupakointi ja tietyt lääkitykset. Vatsan sisäistä painetta lisäävät raskaat nostot, krooninen yskä, ummetus, ylipaino ja raskaus. Tyrä voi olla pitkään oireeton, mutta ajan myötä pullistuma ja tyräaukko usein kasvavat ja voivat aiheuttaa kipua tai suolen tukkeuman.

Tyrät eivät parane itsestään. Oireettomia tyriä voidaan seurata, mutta leikkaus on ainoa pysyvä hoitomuoto. Jos tyrään työntynyt kudos joutuu puristuksiin, seurauksena voi olla kipua, vatsan turvotusta ja mahdollisesti oksentelua sekä jopa kudoksen vaurioituminen. Tilanne vaatii usein päivystyksellisen leikkauksen.

“Leikkausmenetelmä valitaan aina potilaan tilanteen ja tyrän ominaisuuksien mukaan. Käytössämme ovat avoin, tähystys- ja robottiavusteinen tekniikka, ja näistä valitaan kullekin potilaalle paras vaihtoehto”, Scheinin sanoo.

Robottikirurgia nopeuttaa toipumista

Robottikirurgia mahdollistaa tietyissä tapauksissa tarkan korjauksen sekä lyhyemmän sairaalassaolo- ja toipumisajan. Neljän vuoden aikana Jorvissa on leikattu yli 1 600 tyräpotilasta robottikirurgialla.
Toipuminen riippuu potilaasta ja tehdystä korjauksesta. Osa potilaista kotiutuu jo leikkauspäivänä, kun taas laajempien avokorjausten jälkeen osastohoitoa voidaan tarvita pidempään. 

Leikkauksen jälkeen raskaita nostoja tulee välttää, mutta kevyt liikkuminen edistää toipumista. Nykyisin lähes kaikissa korjauksissa käytetään tukiverkkoja, jotka vähentävät tyrän uusiutumisen riskiä.

Ensisynnyttäjistä noin 80 prosenttia saa synnytyksen yhteydessä välilihan repeämän. Vuosittain esimerkiksi Naistenklinikalla repeämän saa noin 5 000 synnyttäjää. Niiden diagnosointi ja hoito onkin ensiarvoisen tärkeää. Ja juuri tähän on HUSissa panostettu jo useamman vuoden ajan.

Naistenklinikan synnytysyksiköiden opetushoitaja Anne Vesterisen mukaan repeämien ehkäisy on kätilötyön yksi tärkeimmistä asioista. Kaikkia repeämiä ei voi täysin ehkäistä, mutta niiden tunnistaminen ja laadukas hoito on tärkeää potilaan hyvinvoinnin kannalta.

Ongelma: Synnytysrepeämät ovat yleisiä, mutta niiden diagnosointi voi olla haastavaa

Suurin osa alateitse synnyttävistä saa synnytyksen yhteydessä jonkinasteisen repeämän. Repeämät luokitellaan niiden laajuuden mukaan asteikolla 1–4, jossa 1. asteen repeämä tarkoittaa lievää välilihan repeämää ja 4. asteen repeämä vaikeaa, leikkaussalissa tehtävää korjausta. 1. ja 2. asteen repeämät ompelee kätilö, tätä vaikeammat kuuluvat lääkärin hoidettaviksi. Suurin osa repeämistä on onneksi lieviä.

Vesterisen mukaan siististi ommeltu haavan pinta ei aina kerro siitä, miten välilihan lihakset ja anatomia on huomioitu.

“Kaikki lähtee hyvästä repeämäalueen tarkistamisesta ja diagnosoimisesta”.

Kätilö Pauliina Vänttilä on samoilla linjoilla. Potilaan haavan ja lihaksiston paranemisen kannalta repeämän oikea diagnosointi ja anatomian tuntemus on kaiken a ja o. Kun vaikea-asteiset repeämät tunnistetaan heti, sujuu paraneminen paremmin.

Riskiä repeämille kasvattavat muun muassa synnyttäjän ylipaino, instrumenttisynnytys ja diabetes. Myös kätilön ja synnyttäjän yhteisen kielen puute lisää riskiä, vaikka käytössä olisikin tulkki.
Puutteellisesti hoidettu välilihan repeämä voi heikentää naisen seksuaaliterveyttä ja altistaa myöhemmin lantionpohjan laskeumille tai ulosteenkarkailulle.

Ratkaisu: Synnytyssairaaloiden henkilöstö saa lisäkoulutusta repeämien tunnistamisesta ja hoidosta

Synnytysrepeämien hoitoon on HUSin synnytyssairaaloissa panostettu paljon. Vuonna 2022 synnytyssairaaloissa aloitettiin kätilöiden toiveesta koko yksikön kätilöiden ompelukoulutukset. Tällä hetkellä kaikissa HUSin synnytyssairaaloissa yksiköiden opetushoitajat tai yksiköiden vastuuhenkilöt järjestävät säännöllisiä koulutuksia.

“Tavoitteena on, että jokainen uusi synnytysyksikön kätilö käy koulutuksen puolen vuoden sisällä työsuhteen aloittamisesta”, ylihoitaja Satu Polkko kertoo.

Anne Vesterisen mukaan koulutuksista on tullut pelkästään positiivista palautetta.

“Opetamme perustaitoja sekä näyttöön perustuvia ommeltekniikoita. On kiva kouluttaa, kun kaikilla on motivaatio oppia. Myös esihenkilöt ovat lähteneet tähän upeasti mukaan”, Vesterinen kertoo.

Koulutukset koostuvat luennoista ja käytännön tekemisestä. Kätilöt syventävät osaamistaan esimerkiksi anatomiasta ja repeämien diagnosoinnista. Lisäksi koulutuksen käyneet saavat käyttöönsä sähköisen oppimateriaalin.

Vesterisen mukaan ompelukoulutus on esimerkki siitä, miten magneettisairaalan periaatteet toteutuvat arjessa.

"Henkilöstö saa kehittyä, tutkimusnäyttö ohjaa toiminta, ja esihenkilöt mahdollistavat ja kannustavat oppimiseen. Tämän tuloksena synnyttäjät saavat entistä turvallisempaa ja laadukkaampaa hoitoa.”

HUSin synnytyssairaaloista Naistenklinikalla ja Espoossa on koulutusten lisäksi otettu käyttöön ompeluhavainnointi. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kätilö seuraa kollegansa ompelua, ja tilanteessa jaetaan vinkkejä puolin ja toisin. Havainnoinnin jälkeen käydään vielä yhdessä oppimiskeskustelu. Yhdessä ompeleminen on otettu molemmissa yksiköissä hyvin vastaan.

Myös tehokas kivunlievitys on tärkeä osa onnistunutta repeämien ompelua.

“Me emme ompele mitään ilman riittävää puudutusta. Käytämme esimerkiksi jo ponnistusvaiheessa puudutteita, jotka auttavat myös ompeluvaiheessa. Käytössä on paikallis- ja johtopuudutteita ja lisäksi olemassa olevan epiduraalikatetrin kautta on mahdollista lisätä kivunlievitystä”, Vesterinen kertoo.

Repeämien hoidon kehittäminen on Vesteriselle sydämen asia ja aihe, johon hän on halunnut syventyä kätilön työssään. Hän on tehnyt oman YAMK-opinnäytetyönsäkin aiheeseen liittyen, ja mielessä on monia uusia tapoja parantaa hoitoa edelleen.

Repeämien hoito vaikuttaa Vesterisen mukaan laajasti koko naisen ja perheen elämään. Siksi siihen panostaminen on tärkeää.

“Haluamme, että meille tulevat synnyttäjät voivat luottaa siihen, että heitä hoidetaan hyvin. Jokaisella kätilöllä on tahto, että synnyttävä nainen saa hyvää hoitoa myös repeämien hoidossa. Me olemme tässä naisten asialla.” 

Aikuispotilailla tyypin 1 diabeteksen yleisin hoitomuoto on monipistoshoito tai insuliinipumppu, jota potilas säätää itse. Diabetesta sairastavan potilaan on arvioitu tekevän yli 40 hoitopäätöstä päivässä.

Näillä hoitomuodoilla tyypin 1 diabetesta sairastava potilas jää pois työelämästä keskimäärin 54-vuotiaana diabetekseen liittyvien lisäsairauksien vuoksi. Työikäisten diabetespotilaiden kuolleisuus on lähes nelinkertainen muuhun väestöön verrattuna. 

Olemme epäonnistuneet hoidossa, sillä potilaille olisi tarjolla toimivampi ja potilasystävällisempi hoitomuoto: insuliinia annosteleva älypumppu.

Älypumppu on ylivertaisesti paras hoitomuoto

Ensimmäiset älypumput tulivat käyttöön vuonna 2018. Älypumput annostelevat insuliinia tiheästi perustuen glukoosisensorin arvoihin, ennusteisiin ja kokonaisinsuliinin määrään. 

Tutkimusnäyttö älypumpuista on jo ylivertaista verrattuna tavanomaisiin diabeteksen hoitomuotoihin. Hoidon on myös todettu olevan kustannusvaikuttavaa. Älypumput ovat silti aikuispotilailla vielä harvinaisuus: arvioilta vain noin 10 prosenttia potilaista saa sen käyttöönsä. 

Säästäminen älypumpuista on lyhytnäköistä

Perusteet sille miksi potilaat eivät saa älypumppua ovat moninaiset ja vaihtelevat hyvinvointialueelta toiselle; yhdellä hyvinvointialueella potilaita vaaditaan osoittamaan sopivuutensa hoitoon motivaatiokirjeellä, toisella yli 35-vuotiaille aloitetaan älypumpun sijaan tavallinen pumppu ja kolmannella vaativaa fyysistä työtä tekevä ja monipistohoidolla joka yö insuliinia pistämään heräävää ei oteta edes älypumppuarvioon. 

Miksi näin?

Hyvinvointialueiden rahoitusmalli ei tällä hetkellä kannusta hoitamaan potilaita pitkällä aikavälillä kustannustehokkaasti. Hoitovälinejakelu on ongelmissa, kun älypumppuhoidon välineet maksavat kolme kertaa enemmän kuin monipistoshoito. Erikoissairaanhoito säästää, kun diabetekseen liittyvät erikoissairaanhoidossa hoidettavat sairaudet vähenevät älypumppuhoidon myötä, mutta hyvinvointialueiden budjeteissa tämä säästö ei näy.

Älypumput takaavat lapsille terveemmän tulevaisuuden

Lasten älypumppututkimusta tekevä tutkimusryhmämme, Childhood Diabetes Helsinki, on osoittanut jo pienten lasten älypumppuhoidon olevan ylivoimaista verrattuna muihin diabeteksen hoitomuotoihin. Lapsipotilaista noin 80 prosenttia käyttää älypumppua. Pian alkavan vastasairastuneiden älypumppututkimuksen myötä luku tulee nousemaan lähelle 100 prosenttia lähivuosina. 

Nykyisen syntyvyyden laskun aikana meidän tehtävänämme on saattaa aikuisuuteen terveitä ihmisiä, joiden työura tai elämä ei keskeydy diabeteksen vuoksi ennenaikaisesti - se lienee yhteiskunnan kannalta sitä kustannusvaikuttavinta hoitoa. 

Toivon samaa sitoutumista myös aikuispotilaiden hoitoon; älypumppuhoidon tulee olla oletus, ei poikkeus, kaikille tyypin 1 diabetesta sairastaville - iästä tai asuinpaikasta riippumatta.