Työskentelen kätilönä Jorvin sairaalan synnyttäneiden osastolla N6. Imetysvastaanottoja pidetään meillä muutamana päivänä viikossa, ja tänään on minun vuoroni tavata perheitä, jotka kaipaavat apua imetykseen.

Imetysvastaanotot on suunnattu jo kotiutuneille perheille, joilla on 2–4 viikon ikäinen vauva. Viikkoraja vaihtelee sairaaloittain. Yleisiä haasteita imetyksessä ovat vauvan uneliaisuus, imuote, imetyskipu ja oman maidon riittävyys. 

Vastaanotto varataan jo sairaalassa ollessa, jos imetyksessä on ilmennyt haasteita. Perhe voi myös soittaa neuvontapuhelimeen kotiutumisen jälkeen ja varata käynnin.

Päiväni alkaa rauhallisesti: vien eväät jääkaappiin, otan kupin kahvia ja alan valmistautua tulevaan päivään. Luen potilaspapereita, tutustun perheiden tilanteisiin ja mietin, millaista apua vastaanotolle tulevat perheet haluaisivat.

Yhden päivän aikana perheitä tavataan yleensä neljä, mutta tänään vastaanotolle on tulossa kolme perhettä. 
 

Ensimmäinen asiakas saapuu imetysvastaanotolle kahdeksaksi. Tapaamisissa ei ole tiukkaa ohjelmaa, vaan menemme aina perheen omien tarpeiden ja kysymysten mukaan – niin tänäänkin. 

Aluksi juttelemme ja kartoitamme tilannetta, punnitsemme vauvan ja katsomme hänen yleisvointinsa. Juttelemme imetyksen turvamerkeistä eli siitä, mistä vanhemmat tietävät, että vauva saa riittävästi maitoa. Sen jälkeen äiti ottaa vauvan rinnalle niin kuin tekisi kotona ollessaan.

Vauvalla on hankaluuksia saada hyvää imuotetta ja äitiä huolettaa maidon riittävyys. Käymme läpi rintakumin käyttöä ja sitä, miten siitä voi aikanaan vieroittautua. Kerron heille myös maidon pumppaamisesta ja siitä, miten maitomäärää voisi saada nousuun.

Käynti kestää tunnin, jonka jälkeen kirjaan tiedot potilasjärjestelmään.

Päivän toisen perheen vauva on kovin unelias. Uni maistuu niin hyvin, että häntä pitää herätellä syömään. Puhumme siitä, miten vauvaa saisi aktivoitua rinnalle.  Tapoja ovat esimerkiksi vauvan vaatetuksen vähentäminen, vauvan selän ja jalkojen kutittelu ja maitotipan lypsäminen houkutusmaidoksi. 

Myös maidonnousu mietityttää perhettä. Ehdotan äidille imetysapulaitteen käyttöä, mutta hän ei koe sitä omaksi jutukseen.

Työssäni imetysvastaanotolla haluan aina korostaa sitä, että on tärkeää löytää jokaiselle perheelle juuri omat tavat toimia. Imetystaipaleita ja tapoja ruokkia vauvaa on monenlaisia. Imetyksellä on toki paljon hyötyä äidille ja lapselle: luonto kiittää, rahaa säästyy ja sekä vauva että äiti saavat siitä terveyshyötyjä. Vauvan kannalta tärkeintä on kuitenkin rakkaus ja läheisyys.

Päivän kolmannelle vastaanottoajalle ei tällä viikolla tullut asiakasta. Tässä välissä ehdin käydä syömässä eväät.

Käytän vapautuneen ajan hyödyksi ja käyn kysäisemässä työkavereilta, voisinko auttaa heitä jossain. Pientä tehtävää löytyykin: tarkistan yhden vauvan kuulon ja lämmitän toisen vauvan jalkaa kuumalla vedellä täytetyllä suojakäsineellä verinäytettä varten. Näytteen saa otettua paremmin ja hellemmin, kun jalka on sopivan lämpöinen.

Ehdin myös käydä läpi sähköpostia ja valmistella iltapäivän imetystyöpajaa, jonka pidän henkilöstölle Espoon sairaalan puolella.

Puolen päivän aikaan tapaan päivän viimeisen perheen. Äitiä huolettaa imetyskipu: hän miettii, saako vauva oikeanlaisen otteen rinnasta. 

Haasteet imuotteessa on yksi yleisimmistä syistä hakeutua vastaanotolle. Mietimme kivun juurisyytä ja katson, saako vauva helposti kielensä ulos suusta. Lastenlääkäri käy arvioimassa tilanteen.

Juttelemme myös rinnanpäiden hoitamisesta ja siitä, mitä tehdä, jos alueelle tulee haava. Käymme läpi erilaisia imetysasentoja ja harjoittelemme sitä, miten lapsi saisi otteen, joka ei rikkoisi rinnanpäätä.
Vastaanoton jälkeen teen kirjaukset ja alan valmistautua pian alkavaan imetystyöpajaan.

Imetysvastaanottoa pitävä kätilö vetää aina päivän päätteeksi omalle henkilöstölle tarkoitetun imetystyöpajan. Paja kestää puoli tuntia ja se on suunniteltu siten, että iltavuoroon tulijoiden on kätevää osallistua.

Työpajoissa käydään läpi painavaa asiaa kevyellä otteella: tänään pidän tietovisan, jonka aiheena on vauvamyönteinen näytteenotto. Vaikka näytettä ei usein voi ottaa täysin kivuttomasti, voimme työssämme lievittää kipua monella tavalla. Vauvan kokemaan kipuun voivat auttaa esimerkiksi vanhemman ihokontakti, vanhempien rauhallinen ääni ja imetys.

Tänään paikalla on 13 työkaveria, mikä on mukava määrä, mutta enemmänkin mahtuisi mukaan. Imetysohjaus on itsenäistä hommaa ja on kiva jakaa yhdessä kokemuksia. Moni asia imetystyöpajoissa on kollegoille jo entuudestaan tuttuja, mutta usein tulee myös uusia näkökulmia.

Työpäiväni päättyy kolmelta. Työ on hyvällä tavalla salapoliisityötä, erilaisten vaihtoehtojen tarjoamista. Olen kuin tulkkina vauvan ja vanhemman välillä; opetan vanhempia tulkitsemaan oman vauvansa viestejä.

Usein perheille riittää yksi käynti imetysvastaanotolla. Annamme kuitenkin aina ohjeita siihen, mistä apua ja tukea saa jatkossa. Esimerkiksi neuvola ja netistä löytyvä Terveyskylä ovat hyviä tietolähteitä.

Työni on paljon läsnäoloa. Perheet asettavat paljon paineita imetykseen, koska siitä muodostuu helposti vanhemmuuden mittari. Pienillä muutoksilla voi saada isoja muutoksia aikaan. Perheille on yleensä tärkeintä se, että he tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi.

Monilla on mielikuva, että imetys alkaa aina luonnollisesti ja helposti. Suurin osa vauvoista ja äideistä kaipaa alussa aikaa harjoitteluun. Perheet ajattelevat helposti olevansa ainoita haasteiden kanssa. Voi tulla yllätyksenä, että vauva on väsynyt ja maitomäärät aluksi pieniä. Toivoisinkin perheille itselleen lisää armollisuutta opetteluun ja luottamusta omaan kehoon ja vauvan viesteihin. 

Työpäiväni alkaa aina kupillisella teetä. Me kliiniset valokuvaajat kuvaamme virka-aikaan 8–16 välillä, mutta meillä on liukuva työaika, ja itse tulen töihin usein jo reilusti ennen kahdeksaa.

Täällä Jorvin sairaalassa meitä kliinisiä valokuvaajia on kolme ja lisäksi täällä on kaksi videokuvaajaa. Meilahden sairaala-alueella kuvaajia on seitsemän. Päätyömme on kuvata potilaita hoitoa ja hoidon seurantaa varten. Kuvaamme esimerkiksi infektioita, vammoja, palovammoja ja ihomuutoksia.

Työhön kuuluu toisinaan varallaoloa ja odottelua. Yleensä puhelin ei soi kovin aikaisin aamulla. Tänäkin aamuna olen ehtinyt lukea päivän uutiset ja jutella kollegoideni kanssa yhteisessä työhuoneessamme. 

Puhelin soi. Päivän ensimmäinen kuvauspyyntö tulee palovammaosastolta. Puhelussa kerrotaan yleensä vain huone, jossa potilas on, ja paikan päällä selviää tarkemmin, mitä kuvataan. Olen paikalla muutamassa minuutissa ja itse kuvaukseen menee alle kymmenen minuuttia. Kuvaan eristyksessä olevan potilaan palaneet kädet.

Palovammojen kuvaaminen vie eniten aikaa, etenkin jos potilaalla on laajoja palovammoja. Niitä seurataan pitkään alusta aina loppuvaiheen arpikontrolleihin saakka. Palovammapotilaita kuvatessa hyvä hygienia on tärkeää infektiovaaran vuoksi. Tarvittaessa käytämme maskia ja suojamyssyä ja eristyspotilaiden kohdalla suoja-asua. 

Meillä on käytössä puhelinrinki, joka jakaa puhelut tasaisesti kaikille kuvaajille. Kuvausten määrä vaihtelee päivittäin. Yleensä kuvauksia on tällä Jorvissa 5–20 päivässä kuvaajaa kohden. Jokaisella kuvaajalla on oma kamera ja siihen liittyvät varusteet. Reppu on aina valmiina lähtöön, kun puhelin soi.

Puran otetut kuvat saman tien koneelle, editoin ne ja lähetän eteenpäin potilastietojärjestelmään. Potilaat ovat joskus huolissaan siitä, mihin heidän kuvansa päätyvät, jolloin kerron aina, että kyseessä ovat potilasasiakirjat eivätkä kuvat päädy mihinkään muualle.

Jotta kuvat päätyvät varmasti oikean potilaan tietoihin, kuvaamme aina osastolla olevan potilaan potilasrannekkeen. Vastaanotoilla tarkistamme potilastiedot Apotista ja varmistamme henkilöllisyyden hoitajalta tai potilaalta itseltään. Potilaan henkilöllisyys on varmistettava aina vähintään kahdesta eri lähteestä.

Kuvien käsittely on nopeaa, sillä meillä on pitkälle optimoitu työnkulku, joka varmistaa huippulaadukkaat kuvat kuvaajasta riippumatta. Lääkäri voi tehdä diagnoosin suoraan kuvien perustella. Lääkärit ja hoitajat kuvaavat jonkin verran myös itse, mutta meille soitetaan kuitenkin usein saatesanoilla ”soitettiin teille, kun tarvitsemme hyvät kuvat”.

Puhelimeni soi jälleen. Tällä kertaa kuvaajaa tarvitaan kirurgian vastaanotolla. Kuvaan potilaan nenässä olevaa ihomuutosta toimenpidettä varten. Kuvaus vie muutaman minuutin. Emme yleensä jää juttelemaan potilaan kanssa, mutta tässä työssä on aina oltava tuntosarvet pystyssä ja luettava tilannetta; mitä ihminen kaipaa. Joskus jäämme juttelemaan, jos potilas haluaa, ja on aikaa.

Näemme paljon vakavia vammoja, mutta myös paranemisia. Pahoistakin tilanteista voi selvitä. Katsomme kohdetta aina kameran linssin läpi, mikä etäännyttää tilanteesta; kokijasta tulee enemmän tarkkailija. Vaikeimpia kuvattavia ovat pahasti palaneet pienet lapset ja pahoinpideltyjen kuvaaminen.

Yleensä emme ole kuoleman kanssa tekemisissä. Poikkeuksen tekevät kuolleena syntyneet vauvat. Kuvaamme heistä kliinisten kuvien lisäksi myös kauniita muistokuvia vanhemmille. Koen, että nämä kuvat ovat todella merkityksellisiä ja tärkeitä surutyön kannalta.

Alkuiltapäivästä puhelin soi tasaisesti. Käyn uudelleen palovammaosastolla sekä pari kertaa kirurgian vastaanotoilla ottamassa kuvia tyrästä sekä plastiikkakirurgisen operaation jälkeisestä tilanteesta.

Täällä Jorvissa meitä työllistävät eniten plastiikkakirurgia, palovammat, lasten vastaanotot sekä leikkausosasto. On myös osastoja, joissa emme käy koskaan. Aika hyvin sairaalan kuitenkin oppii tuntemaan. Kuljen yleensä sairaalan sisällä potkulaudalla, jolla pääsee nopeasti eteenpäin pitkillä käytävillä. Meilahden tunneleissa kuvaajat kulkevat polkupyörillä.

Koen, että teemme todella tärkeää työtä hoitoketjussa. Kuvat eivät ole vain seurantaa ja diagnoosia varten, vaan ne auttavat lääkäreitä ja hoitajia myös kirjauksissa. Palvelulupauksemme on, että toimitamme kuvat saman päivän aikana, mutta usein ehdin laittaa kuvat eteenpäin heti kuvauksen jälkeen. Päivystyksen kuvat menevät muiden edelle, sillä niillä on usein kiire.

Niinä päivinä, kun kuvauksia on paljon, on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tekee asiat järjestelmällisesti. Kiireen tuntua ei saa syntyä, sillä se kasvattaa virheiden mahdollisuutta.

Potilaskuvausten ohella teemme myös kuvauksia HUSin viestinnälle. Tänään olen menossa kuvaamaan Husarin juttua varten Kotia kohti -infoa Espoon sairaalan puolelle synnyttäneiden osastolle.

Viestinnän kuvausten ajaksi poistumme puhelinringistä, sillä nämä keikat vievät yleensä enemmän aikaa kuin potilaskuvaukset. Potilaskuvauksissa informatiivisuus, tarkkuus ja tasalaatuisuus on tärkeää. Viestinnän kuvissa saa käyttää enemmän luovuutta ja niissä on tilaa itseilmaisulle. Viestinnän kuvista näkeekin usein, kuka meistä kuvaajista on ne ottanut.

Olen työskennellyt HUSissa vuodesta 2016 alkaen. Sitä ennen olin pitkään freelance-kuvaaja ja kuvasin paljon aikakauslehdille. Tärkein kliinistä kuvaamista ja lehtikuvaamista yhdistävä tekijä on ihmisten kohtaaminen. Myös tämä työ on sekoitus rutiineja ja vaihtelevuutta. Se on myös meidän vahvuutemme; pystymme toimimaan ammattitaitoisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Rutiinit tuovat myös varmuutta.

Käsittelen vielä ennen kotiinlähtöä äskeisen viestinnän juttukeikan kuvat. Olen vaihtamassa työpistettä ensi viikolla Iho- ja allergiasairaalaan Meilahteen, joten haluan saada kaikki työt täällä Jorvissa valmiiksi ennen sitä. Kotiin lähden tänään vähän ennen neljää.

Kätilöt Maria Rounioja, Mia Karvonen ja Liisi Lappalainen valmistuivat oikeushoitajiksi vuoden 2024 keväällä ensimmäisten joukossa Suomessa. 

”Oikeushoitajan koulutus antaa valmiudet hoitaa rikosten uhreja ja rikoksista epäiltyjä. Lisäksi se auttaa ymmärtämään rikosprosessia: mitä tehdään, milloin ja miksi. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten rikoksiin liittyvät näytteet otetaan, säilötään ja sinetöidään, jotta todisteketju säilyy katkeamattomana”, Liisi Lappalainen kertoo.

”Yleensä uhri ei itse ymmärrä, miksi me otamme mitäkin näytteitä, joten osaamme nyt selittää sen myös hänelle. Koulutus laajensi myös ymmärrystä siitä, miten oma työ liittyy laajempaan jopa vuosia kestävään oikeusprosessiin”, Maria Rounioja jatkaa.

Oikeuslääketieteelliset näytteet otettava viikon sisällä rikoksesta

Seksuaalirikoksiin liittyvät näytteet voidaan ottaa, jos rikoksesta on kulunut alle viikko. Siksi oikeushoitajat kehottavatkin ottamaan yhteyttä Seri-keskukseen mahdollisimman pian. Keskuksesta saa myös psyykkistä tukea ja jatkohoitoa. 

Oikeuslääketieteelliset näytteet ottaa aina lääkäri, mutta kätilö avustaa häntä ja varmistaa, että näytteet pakataan ja sinetöidään oikein. Oikeushoitaja ottaa yleensä myös tarvittavat valokuvat. Oikeuslääketieteellisiä näytteitä ovat esimerkiksi DNA-näytteet, veri- ja virtsanäytteet tarttuvien tautien ja huumaavien aineiden varalta sekä kuitunäytteet.

”Näytteisiin merkitään tarkasti, kuka on ollut paikalla näytteenotossa, kuka ne on sinetöinyt ja missä niitä on säilytetty. Näin voidaan varmistaa näytteiden luotettavuus oikeusprosessissa. Näytteet toimitetaan keskusrikospoliisin laboratoriolle tutkittavaksi”, Mia Karvonen kertoo.

Seri-tukikeskuksen lisäksi oikeushoitajia työskentelee myös päivystyksissä 

Kaikki Seri-tukikeskuksessa työskentelevät kätilöt avustavat näytteenotossa, mutta oikeushoitajan koulutus syventää kätilön ymmärrystä oikeuslääketieteestä ja rikosprosessista ja parantaa näin rikoksen uhrin oikeusturvaa.

”On tärkeää, että asiakkaat hakeutuvat ajoissa hoitoon, jotta näytteet voidaan ottaa ja tarvittava tuki järjestää”, Rounioja muistuttaa.

Seri-tukikeskuksen lisäksi oikeushoitajia työskentelee myös päivystyksissä. Rikokset, joita oikeushoitajat kohtaavat, voivat olla seksuaali- ja väkivaltarikosten lisäksi esimerkiksi päihteisiin, rattijuopumuksiin ja kehonsisäiseen salakuljetukseen liittyviä rikoksia. Oikeushoitajia työskentelee myös oikeuslääketieteen päivystyksessä muun muassa kuolemansyyntutkinnassa.

Työpäiväni aluksi katson sijoituslistasta ja sähköpostista, minkä erikoisalan sihteeritöitä teen tänään. Koska molemmat gastroenterologian osastonsihteerit ovat poissa, tuuraan tänään heitä. Pystyn toimimaan osastonsihteerinä monella eri erikoisalalla, joten olen aina siellä, missä minua tarvitaan. Koska olemme jakaneet osaamista, lähes jokainen meistä osastonsihteereistä voi tehdä vähintään kahden erikoisalan osastonsihteerin töitä.

Kahdeksalta vastaamme puolen tunnin ajan potilaiden puheluihin, jotka koskevat ajanvarauksia ja -siirtoja. Meitä on tänään töissä yhdeksän osastonsihteeriä, jotka kaikki vastaamme samaan numeroon tuleviin puheluihin. 

Usein aamulla soittavat sellaiset potilaat, jotka ovat sairastuneet yön aikana eivätkä voikaan tulla heille varatulle vastaanottokäynnille tai toimenpiteeseen. Silloin siirrämme heidän aikansa ja voimme antaa vapautuneen ajan toiselle potilaalle.

Avaan Apotin uudestaan ja ryhdyn käsittelemään potilaiden lähetteitä sekä vastaan potilailta tulleisiin Maisa-viesteihin, jotka koskevat ajanvarauksia. Jos potilaan yhteydenotto koskee hänen hoitoaan, siirrän sen hoitajalle vastattavaksi.

Me osastonsihteerit varaamme potilaille vastaanotto-, tutkimus- ja toimenpideajat sekä lähetämme ajanvarauskirjeet – joko postitse tai pelkästään Maisaan, jos potilas on luopunut paperipostista. Lisäksi toimitamme potilaiden lausuntoja esimerkiksi Kelaan, Traficomille ja poliisille.

Toinen potilaiden ”puhelintunti” on kello 10-12. Tänään on puheluiden suhteen rauhallista, joten ehdin myös soittaa eräälle potilaalle, joka on perunut vastaanottoaikansa useamman kerran. Varaan hänelle sopivan ajan ja kerron, kuinka hänen tulee valmistautua vastaanotolle. Tiedot löydän potilaalle lähetetystä ajanvarauskirjeestä.

Välillä potilaiden kanssa puhelimessa puhuessa saa todella käyttää puhelahjoja – ja myös kielitaitoaan. Joskus kestää hetken ennen kuin pääsemme potilaan kanssa samalle aaltopituudelle. Olen iloinen, kun potilas saa asiansa hoidettua ja on tyytyväinen.

Olen saanut tehtäväksi skannata erään potilaan ultraäänikuvat kuvantamisen arkistoon. Kun olen skannannut kuvat, siirryn laatimaan lääkärien aikatauluja heidän toiveidensa mukaan. Osastonhoitaja pyörähtää työpisteelläni kysymässä erästä tulkkauspalvelumaksuun liittyvää asiaa.

Tämän jälkeen lähden auttamaan kollegaani Tiinaa. Hän pyysi minua neuvomaan Apotin aikataulupohjien muokkauksessa.

Meidän osastonsihteerien tehtävä on mahdollistaa hoitohenkilökunnalle työrauha potilashoitoon. Parasta tässä työssä on, kun pystyn olemaan avuksi kollegoille ja hoitohenkilöstölle - että minusta on hyötyä osaston toiminnassa.

Tänään kokoonnumme yhteisen pöydän ääreen hoitohenkilöstön kanssa. Minun lisäkseni paikalla on osastonhoitaja, apulaisosastonhoitaja, lääkäreitä, hoitajia, osastonsihteereitä sekä osastonsihteerien esihenkilö ja palveluvastaava.

Keskustelemme yhdessä siitä, miten yhteistyö on sujunut ja kuinka sitä voisi vielä parantaa. Käymme läpi kehitysehdotuksia ja aikatauluihin liittyviä asioita. Sovimme, että vuoden alusta osastonsihteeripalvelut alkavat tehdä raporttia, jossa näkyy lähetteiden määrät kuukausitasolla.

Meillä on täällä Peijaksessa sekä osastonsihteerien että hoitohenkilöstön kesken erittäin hyvä työilmapiiri.

Työpäiväni ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi lääkärin tai kollegan sairastuminen laittaa suunnitelmat uusiksi, kun täytyy siirtää varattuja aikoja tai sijaistaa.

Päivän päätteeksi katson vielä, onko lääkäreiltä tullut kiireellisiä pyyntöjä tai potilailta Maisa-viestejä, ja hoidan ne valmiiksi ennen kotiin lähtöä. 

Täällä Myyrmäen kehitysvammayksikössä tiimiimme kuuluu klinikkaproviisori, nuorisopsykiatri, erikoistuva lääkäri, kolme sairaanhoitajaa, sihteeri, kaksi psykologia, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti, fysioterapeutti ja puheterapeutti. Kehitysvammalääketieteen yksikkö tarjoaa psykiatrisia tutkimus- ja hoitojaksoja kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. 

Vaihdamme yleensä kuulumiset ja orientoidumme päivään paikalla olevan tiimin kanssa aamukahvilla, ennen kuin jokainen siirtyy omalle työpisteelleen.

Olen erikoistunut kehitysvammaisten lääkehoitoon ja hoivakotifarmasiaan. Muut klinikkaproviisorit tekevät töitä toimialakohtaisesti, mutta oma työnkuvani on oikeastaan osastofarmaseutin ja klinikkaproviisorin välimuoto. Teen töitä vain yhdelle yksikölle.

Päivän ensimmäisellä tunnilla tarkistan kalenterin, sähköpostin, Teamsin sekä Apotin työkoriin tulleet viestit ja suunnittelen päivän niiden mukaisesti.

Ensimmäisenä otan työn alle kiireisimmät asiat, kuten hoitajilta ja lääkäreiltä tulleet kysymykset. Kysymykset voivat koskea muun muassa lääkkeiden haitta- tai yhteisvaikutuksia tai vaihtoehtoja lääkkeille, esimerkiksi jos potilaan on vaikea niellä kiinteitä lääkkeitä tai hän pureskelee niitä. 

Joskus lääkärit haluavat, että käymme potilaan lääkityksen kokonaisuutta läpi yhdessä ja mietimme mahdollisia muutoksia.

Hoidan lääkityksen selvittelyt sähköisistä lähteistä ja soitan potilaiden omaisille tai asumispalveluiden hoitajille. Potilaamme eivät pääsääntöisesti pysty vastaamaan tai kertomaan omasta lääkityksestään. 

Selvitän yksikkömme hoitojaksolle tulevien potilaiden lääkityksen nykytilaa sekä lääkityshistoriaa. Näin sairaanhoitaja voi keskittyä muiden taustatietojen keräämiseen ja lääkäri saa hyvän tietopaketin potilaasta ennen omaa vastaanottoaan.

Teen myös farmakogeneettisen tutkimuksen tulosten tulkintaa ja välitän niistä saadun tiedon potilaan omaiselle tai asumisyksikköön puhelimitse, ja usein myös kirjallisesti. 

Tällä hetkellä minulla on työn alla psykiatrian potilasohjeiden muuttaminen selkokielelle. Lukutaitoiset potilaamme, osa maahanmuuttajataustaisista potilaiden perheistä sekä osa muiden Psykiatrian yksiköiden potilaista hyötyvät siitä, että ohjeiden teksti on mahdollisimman selkeää suomea. Tarvittaessa lisään tekstin rinnalle kuvia selkiyttämään ohjetta.

Koulutan ja perehdytän yksikkömme henkilökuntaa myös erilaisista lääkkeisiin tai lääkehoitoprosessiin liittyvistä aiheista. Lisäksi seuraan ja kehitän yksikkömme lääkehoitoprosessia. Tarvittaessa osallistun koko Psykiatriaa koskevaan toimintaan, esimerkiksi ohjeiden laatimiseen.

Vastuullani on osastojemme lääkkeitä koskevat HaiPro-ilmoitukset. Seuraan ilmoituksia ja tarvittaessa ryhdyn toimenpiteisiin.

Käymme kerran viikossa läpi potilastapauksia yhdessä eri ammattilaisten osaamista hyödyntäen. Lisäksi kokoonnumme niin sanottuihin minitiimeihin potilaan hoito- ja tutkimusjaksoon osallistuvien kesken.

Pidän säännöllisesti yhteyttä yksikköni ulkopuolelle Psykiatrian osastofarmaseutteihin ja muihin klinikkaproviisoreihin, apteekin Apotti-tiimiin sekä lääkitysturvallisuuskoordinaattoreihin.

Parasta työssäni klinikkaproviisorina onkin sen monipuolisuus, kliinisyys ja mahdollisuus hyödyntää osaamistani laajasti.

Viimeistelen vielä keskeneräiset potilaiden lääkityksiin liittyvät asiat ja konsultoin paikalla olevaa tiimiä. Lisäksi käyn Apotin työkoriin iltapäivän aikana tulleet viestit läpi.

Vilkaisen seuraavan päivän kalenteria ja olen yhteydessä kollegoihin muissa yksiköissä, jotta voin aloittaa aamun työt hyvin valmistautuneena.

Työpäiväni Leikki- ja nuorisotoiminnassa alkaa työtehtävien jakamisella ja kirjaamisella. Yksikössä työskentelee minun lisäkseni neljä varhaiskasvatuksen opettajaa, nuoriso-ohjaaja ja kaksi lastenhoitajaa sekä Helsingin seurakuntayhtymän osa-aikainen varhaiskasvatuksen opettaja. 

Tapaan päivittäin 3–4 potilasta osastolla, minkä lisäksi kohtaan perheitä leikki- ja nuorisotoiminnan tiloissa. Potilaat ovat vauvoista teini-ikäisiin. Lisäksi vastuullani on yksikön pedagogisen toiminnan kehittäminen.

Varhaiskasvatus sairaalassa on osa lapsen hyvää hoitoa ja kuntoutusta. Varhaiskasvatusta toteutetaan sairaalassa yksilöllisesti. Sen lähtökohtana ovat lapsen kokemukset, vointi sekä mielenkiinnon kohteet, osaaminen ja vahvuudet. Leikki ja muu pedagoginen toiminta tuottavat lapselle iloa, millä on vaikutusta mielialaan ja tätä kautta myös kuntoutumiseen ja toimintakykyyn. 

Teen päivittäin yhteistyötä muiden sairaalassa lasta hoitavien ja kuntouttavien ammattilaisten kuten hoitohenkilökunnan, psykiatristen sairaanhoitajien, fysioterapeuttien sekä kuntoutusohjaajien kanssa. 

Tänään on viikoittainen psykososiaalisen tiimin kokous Taika-osastolla. Käsittelemme eri ammattiryhmien kanssa potilasperheiden psykososiaalisen tuen tarpeita.  

Aamupäivällä tapaan kaksi potilasta. Menen tapaamaan tuttua potilasta osastolle. Tapaaminen on odotettu ja täynnä hyvää mieltä. Kun potilas joutuu olemaan pitkään vain omassa huoneessaan, on tärkeä löytää mielekästä tekemistä. Tällä kertaa maalaamme ja pelaamme yhdessä. Vanhempi saa samalla omaa aikaa halutessaan. 

Lapsen sensitiivinen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat keskeistä työssäni. Tutustun aina lapseen ja hänen tarpeisiinsa ja mietimme yhdessä lapsen ja hänen huoltajansa kanssa millainen tekeminen kuntouttaisi lasta parhaiten sairaalassa ollessa. Potilashuoneessakin voi vaikka pelata sählyä, leipoa sämpylöitä, soittaa koskettimilla tai tehdä koruja. Tuomme tarvittavat välineet huoneeseen.

Palaan takaisin leikki- ja nuorisotoiminnan tiloihin, jossa vuorossa on vesileikki yhdessä potilaan kanssa. Vesi- ja hiekkaleikki mahdollistavat erilaisia aistikokemuksia sisätiloissa potilaille, jotka eivät voi lähteä sairaalasta ulos.

Viikoittaisella osastotunnilla käymme läpi ajankohtaisia asioita. Tänään työstämme myös näytteenottoon tulevaa toivomuskorttia. Kortin avulla lapsi voi valmistautua laboratoriokäyntiin ja kertoa toiveitaan ja mahdollisia pelkojaan henkilökunnalle. 

Leikki- ja nuorisotoiminnan tiloissa on rauhallista. Meistä ammattilaisista on aina yksi paikalla vastaanottamassa perheitä. Osa lapsista tulee osastolle yhdessä vanhemman kanssa, mutta leikkiosastolle voi tulla myös henkilökunnan kanssa. 

Osastolla on monipuolisia mahdollisuuksia erilaisiin leikkeihin, pelaamiseen, käden taitoihin ja leipomiseen. Yksi suosituimmista huoneista on aistihuone. Osastolta löytyy myös nuorten huone, jossa voi muun muassa pelata biljardia ja soittaa sähkökitaraa, rumpuja tai koskettimia.  

Leikin ja yhteisen tekemisen lomassa käsittelemme lapsen ja nuoren sairauteen liittyviä kokemuksia. Tavoitteenamme on helpottaa potilasta sopeutumaan uuteen, monenlaisia tunteita herättävään tilanteeseen. Sairaalaleikki on tähän hyvä keino. Sydäntoimenpiteeseen tulevalla lapsella on myös mahdollisuus valmistautua leikin keinoin tulevaan toimenpiteeseen ajanvarauksella tätä varten suunnitellussa sairaalahuonetta muistuttavassa mallitilassa.

Viikoittaiseen muskariin Leikki- ja nuorisotoiminnan tiloissa osallistuu tällä kertaa yksi lapsi äitinsä kanssa. Muskari on tarkoitettu osastolla oleville potilaille ja siihen voi osallistua voinnin mukaan. Laulamme ja soitamme tuttuja lauluja. Tunnelma on iloinen; lopuksi marssimme ja laulamme yhdessä elefanttilaulun tahtiin potilaan vetäessä letkaa perässään. 

Yhteisen musiikkihetken päätteeksi potilas saa osastolle mukaansa soivan laulukirjan, jotta musisointia voi jatkaa myös huoneessa. 

Iltapäivän viimeinen tunti pitää sisällään potilaskirjauksia Apottiin, yhteydenpitoa sähköpostilla tulevaa päiväkotivierailua varten sekä lomajärjestelyiden sopimista.

Aluksi käyn yövuoron kanssa läpi, mitä yön aikana on tapahtunut ja mitä asioita on kesken. Onko esimerkiksi jonkun potilaan näyte lähetetty Veripalveluun jatkotutkimuksiin ja mikä on verivaraston tilanne. Asiat eivät verikeskuksessa koskaa seisahdu, vaikka vuorot vaihtuvat.

Verikeskus toimii kolmessa vuorossa ympäri vuorokauden. Aamuvuorossa laboratoriohoitajia on viisi, jolloin kaikilla on oma työpisteensä. Ilta- ja yövuorossa meitä on vähemmän, joten hoidamme kaikkia työpisteitä samaan aikaan.

Suosikkini työpisteistä on erikoisanalytiikka, sillä se on haastavin. Erikoisanalytiikan pisteellä teen esimerkiksi vasta-ainetunnistuksia ja punasolujen fenotyypityksiä sekä kantasolusiirtopotilaiden tutkimuksia. Fenotyypityksellä määritetään mitä verensiirtojen kannalta merkityksellisiä vasta-aineita potilas voi muodostaa.

Verikeskuksessa työskentelee myös lääkäri mutta vain arkipäivisin. Ilta- ja yövuorossa sekä viikonloppuisin laboratoriohoitaja tekee päätökset itsenäisesti, joten paineensietokykyä pitää tässä työssä olla. Joustavuutta tarvitaan myös, sillä keskeytyksiä omaan työhön tulee jatkuvasti, kun puhelin soi ja samaan aikaan hoitaa useamman potilaan asioita.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelusta tulee verivalmistekuorma kolmesti päivässä. Kun kuorma on saapunut, puran sen vastaanottopöydällä, kirjaan verivalmisteet sisään verikeskusjärjestelmään ja vien ne jääkaappeihin. Punasolupussi säilyy käyttökelpoisena useita viikkoja.

Yleensä verivalmisteita menee vuorokaudessa noin 100-200 valmistetta arkisin ja viikonloppuisin vähän vähemmän. Jos sattuu potilas, joka vuotaa todella paljon, voi 200 valmistetta mennä vain yhdellekin potilaalle.

Yhden luovuttajan verestä saadaan useampaa verituotetta, joten yksittäinen luovuttaja auttaa aina useampia potilaita. Verenluovutus on helppo tapa auttaa toisia ja usein myös pelastaa jonkun toisen henki.

Puhelin soi meillä paljon, sillä toimimme tukilaboratoriona muille HUSin verikeskuksille. Soiva puhelin voi tarkoittaa hätäveritilausta. Silloin kaikki muu pysähtyy. Hätäveri pitää lähettää muutamassa minuutissa, joten aikaa epäröinnille ei ole. Käytännössä siirrän tilauksen järjestelmään, otan oikeat pussit kaapista, merkitsen ne potilaalle järjestelmässä ja lähetän veren. Hätäverta saavat esimerkiksi trauma- ja leikkauspotilaat sekä synnyttäjät.

Jos potilaalla ei ole järjestelmässä ennestään tietoa esimerkiksi veriryhmästä, hätäveritilanteessa ei ole aikaa ryhmän selvittämiselle tai muille verensiirtotutkimuksille. Silloin lähetän verta, joka minulla olevien tietojen perusteella on potilaalle mahdollisimman sopivaa ja kerron tilanteesta potilasta hoitavalle lääkärille.

Yksittäisen hätäveritilauksen sijaan potilasta hoitava osasto voi laukaista massiivivuotoprotokollan. Silloin toimitan osastolle verivalmisteita etukäteen sovitun protokollan mukaan ja seuraan sekuntikellolla sitä, milloin mitäkin pitää lähettää.

Suurin osa meiltä etukäteen tilatusta verestä menee syöpäpotilaille. Etukäteen tehtyjen tilausten kohdalla tarkistan, onko potilaalle varastossa sopivaa verta. Jos ei ole, tilaan sitä Veripalvelusta. Tarkistan myös, että potilaasta on pyydetty tarvittavat verinäytteet.

Useimmissa tilanteissa järjestelmä etsii potilaalle automaattisesti sopivan verivalmisteen. Jos potilaalla on vasta-aineita tai potilaalle on tehty esimerkiksi kantasolu- tai elinsiirto tai jos hän on aiemmin saanut reaktion verensiirrosta, teen myös erillisen sopivuuskokeen. Sopivuuskokeessa luovutetun veren punasolujen ja potilaan plasman annetaan reagoida keskenään ja katsotaan, tuleeko reaktio. Jos tulee, kyseinen veri ei potilaalle sovi.

Silloinkin, kun teen erillisen sopivuuskokeen, myös verikeskusjärjestelmä tarkistaa veren sopivuuden. Aiemmin tuplatarkistus hoidettiin siten, että kaksi laboratoriohoitajaa varmisti veren sopivuuden. Mitään meiltä ei kuitenkaan lähde eteenpäin ilman, että ihminen on asian tarkistanut. Katson myös aina itse läpi potilaan tiedot siltä varalta, että niissä on jotain poikkeuksellista.

Kun olen löytänyt potilaalle sopivan verivalmisteen, lähetän sen osastolle putkipostilla. Putkiposti on luotettava, mutta siinä on myös huoltokatkoja ja joskus verkosto on rakennusprojektien vuoksi ollut pidempäänkin pois käytöstä. Tällaisissa tapauksissa meillä on lähettejä, jotka kuljettavat verta osastoille. Tarvittaessa myös Verikeskuksen henkilökunta lähtee viemään verta.

Vaikka verenluovutusten yhteydessä usein puhutaan yleisesti verestä, meiltä lähtee osastoille kolmea eri verivalmistetta: punasoluja, verihiutaleita ja plasmaa. Verta lähtee meiltä sairaalan osastojen lisäksi muuallekin, esimerkiksi julkiseen kotisairaanhoitoon ja Terhokotiin.

Aamuvuoron päättyessä käyn iltavuorolaisten kanssa läpi verivaraston tilanteen ja kesken olevat asiat. Iltavuorolaiset tulevat töihin iltapäivän aikana keskenään hieman eri aikoihin, joten vuoron vaihtuminen tapahtuu portaittain.

Seuraavana päivänä on taas minun vuoroni jatkaa siitä, mihin edelliset jäivät ja pitää Verikeskuksen pyörät pyörimässä.

Tänään en tiedä, mitä seuraavassa vuorossa on edessä - ja se onkin yksi tämän työn parhaita puolia.

Työvuoroni alkaa joka arkipäivä klo 7.30 osastonhoitajan vetämällä teho-osaston aamuraportilla. Paikalla ovat esihenkilöt sekä työvuorossa olevia hoitajia ja vastaava lääkäri. Kokouksessa käymme läpi lyhyesti päivän ajankohtaiset asiat ja potilastilanteen. Tänään saamme myös lisätietoa uusien henkilöturvalaitteiden toiminnasta. 

Sairaanhoitajat lähtevät kokouksen jälkeen tehohoitohuoneisiin ja käyvät läpi yövuorossa olleiden hoitajien kanssa yön tapahtumat. 

Jään aamuraportin jälkeen hetkeksi keskustelemaan sairaanhoitajan kanssa osastolla olevan perheen asioista. Sovimme, että käyn juttelemassa vanhempien kanssa, kun he ovat paikalla. 

Otan kahvikupin mukaani työpisteelle, jossa suunnittelen päivän kulkua. Yhdeksältä alkava lääkärikierto tuo lisätietoa potilaista.

Yöllä osastolle on tullut uusi perhe. Käyn esittäytymässä heille ja kertomassa palveluista, joita sairaala tarjoaa perheen tueksi. Usein ensimmäinen kohtaaminen on lyhyt. On tärkeää, että tuen mahdollisuudesta kerrotaan perheelle mahdollisimman pian osastolle saapumisen jälkeen. Varmistan samalla, että perheelle on kerrottu sairaalan käytänteistä kuten ruokailusta, yöpymisestä ja vierailuajoista.

Tehtävänäni on tarjota keskustelutukea kaikille perheille, joiden lapsi on tehohoidossa. Potilaat ovat teho-osastolla keskimäärin kolme vuorokautta ja heistä kaksi kolmasosaa on alle vuoden ikäisiä. Pyrin siihen, että tapaan jokaisen perheen ainakin kerran tehohoitojakson aikana.

Olen osa hoitotiimiä ja kaikkien perheiden käytettävissä akuutti- ja kriisivaiheissa sekä hoidon pitkittyessä. Tuen myös tarvittaessa henkilökuntaa kuormittavissa tilanteissa.

Lounastauolla tapaan usein työkavereita myös muista yksiköistä, mutta tänään syön lounaan osaston taukotilassa. Tauoilla on suuri merkitys palautumisen kannalta. 

On tärkeää pystyä irrottautumaan töistä hetkeksi, jotta voin taas olla perheiden ja henkilökunnan tukena. 

Olen järjestänyt tapaamisen perheen kanssa, josta sairaanhoitaja aamulla mainitsi. Keskustelen vanhempien kanssa rauhassa erillisessä tilassa. Keskustelemme heidän ajatuksistaan ja tunnelmistaan sekä toiveistaan, jotka koskevat sairaalan tarjoamaa psykososiaalista tukea.

Koska lapsi on virkeä, olen sopinut vanhempien suostumuksella, että varhaiskasvatuksen opettaja tulee käymään lapsen luona. Lapsille ja nuorille on tärkeää tarjota voinnin mukaan ikäkauteensa sopivaa ja mieluisaa tekemistä. 

Pidämme osastolla myös kiinni vuorokausirytmistä. Vanhemmat voivat olla lapsensa luona tarvittaessa ympäri vuorokauden. Tuemme vanhempien jaksamista ja muistuttelemme heille taukojen ja levon merkityksestä. 

Osastolla järjestetään kerran viikossa psykososiaalisen tiimin palaveri. Mietimme yhdessä eri ammattiryhmien kanssa potilasperheiden psykososiaalisen tuen tarpeita.  Tämä konsultaatiohetki kokoaa meidät ammattilaiset yhteisen asian äärelle.

Teen tiivistä yhteistyötä yleissairaalapsykiatrian, sosiaalityöntekijöiden ja sairaalapapin kanssa myös kokousten ulkopuolella. 

Päivä päätteeksi teen kirjaukset potilastietojärjestelmään. On tärkeää varmistaa ajantasainen tiedonkulku kaikkien potilasta hoitavien tahojen välillä.  

Kirjaaminen keskeytyy, kun hoitaja tulee kysymään miten toimia, kun vauvan vanhemmat haluavat lapselleen kasteen.  Ohjeistan sairaanhoitajan soittamaan sairaalapapille. 

Teen kirjaukset loppuun. Työpäivä päättyy kello 15.

Päivä alkaa meillä aina yhteisellä aamupalaverilla, jossa käydään läpi päivän kulku. 
Yleensä meillä tehdään päivässä noin 140–170 röntgentutkimusta. Kaiken kaikkiaan potilaita voi olla päivässä yli 200, sillä röntgentutkimusten lisäksi teemme ultraääniä ja luuntiheysmittauksia.

Me sonograaferit teemme ultraäänitutkimuksia itsenäisesti. Jos me kaikki kolme sonograaferia olemme paikalla, teemme päivässä noin 30 ultraäänitutkimusta.

Tänään otan itse vastaan kahdeksan potilasta.

Ennen kuin kutsun päivän ensimmäisen potilaan tutkimushuoneeseen, tarkistan että tutkimushuone on siisti, ja että minulla on kaikki tarvittavat välineet tutkimusta varten.

Käyn myös läpi potilaan tiedot sekä mahdolliset aiemmat tutkimukset ja luen lähetteen.

Jokaisen potilaan tutkimukseen on varattu puoli tuntia. Itse tutkimukseen menee noin 15 minuuttia. Loppuajan käytän lausunnon sanelemiseen tai radiologin konsultaatioon.

Potilaalle ultraäänitutkimus on kivuton tutkimus. Siihen valmistautuminen riippuu hieman siitä, mikä ultraäänitutkimus tehdään. 

Elielinaukiolla teemme vatsan alueen ultraäänitutkimuksia perusterveydenhuollon potilaille. Jos potilas tulee ylävatsan ultraääneen, hänen pitää olla syömättä ennen tutkimusta. Alavatsan ja virtsaelinten tutkimuksissa virtsarakon tulee olla täynnä.

Ultraäänitutkimus on kaikututkimus, joka perustuu ultraäänen heijastumiseen kudosten rajapinnoilta ja vaimenemiseen kudosten akustisten ominaisuuksien perusteella.

Vatsan alueen tutkimuksissa potilas on yleensä selällään tai kyljellään. Kun teen tutkimusta, laitan ultraäänianturin ja ihon väliin geeliä. Ilman sitä anturin ja ihon väliin jää ilmaa eikä ultraääni pääse kulkemaan.

Tarvittaessa pyydän potilasta hengittämään sisään ja pidättämään hengitystä, jotta saan jonkin kohdan paremmin näkyville. 

Tänään käyn yhdellä kertaa kysymässä radiologilta tarvittavat konsultaatiot aamupäivän potilaista.

Sonograaferin ohjeissa on tarkasti määritelty tapaukset, joissa täytyy konsultoida radiologia. Itse saamme sanoa potilaille vain muutamia määrättyjä asioita, kuten sappikivet.

Se, miten paljon radiologia täytyy konsultoida, vaihtelee päivittäin.

Usein minulla on ajatus siitä, mitä jokin löydös voisi olla. Vaikka en diagnooseja teekään, opin koko ajan näkemästäni. Toki aina tulee vastaan sellaistakin, mitä en ole aiemmin nähnyt.

Konsultaation jälkeen sanelen tutkimuksesta sonograaferin kuvailevan lausunnon. Se ei muuten juuri eroa lääkärin lausunnosta, mutta sonograaferin lausunnossa ei ole diagnoosia.

Kun lausunto on valmis, se lähtee lähettävälle lääkärille ja potilas saa tutkimustulokset häneltä sen mukaan, mitä ovat etukäteen sopineet.

Päivän viimeinen potilas tulee vastaanotolle iltapäivällä. Meille tutkimuksiin tulevilla potilailla on hyvin monenlaisia oireita. Näitä voivat olla esimerkiksi kipu, poikkeavat laboratoriokokeiden tulokset, laihtuminen tai virtsaamisvaivat.

Tutkimuksessa etsimme ultraäänen avulla ylipäätään mitä tahansa poikkeavuuksia sisäelimissä. Löydöksiä voivat olla esimerkiksi sappi- tai munuaiskivet, rasvoittunut maksa sekä erilaiset kasvaimet tai kystat.

Vaikka teen aina samaa tutkimusta, on työ silti hyvin mielenkiintoista, sillä en koskaan etukäteen tiedä, mitä tutkimuksessa löytyy. Useimmiten ei toki löydy mitään.

Viikkotyöaikani vuoksi minulla on välillä lyhyempiä päiviä. Saan itse suunnitella työvuoroni tiettyjen pelisääntöjen puitteissa. Jos olisin tehnyt normaalin päivän, olisin lopettanut työt puoli neljältä. 

Ensimmäiseksi teen katsauksen työpisteelleni: ovatko lähetit tuoneet iltapäivällä huoltoa vaativia laitteita tai uusia laitteita ja varaosia. Uusillekin laitteille tehdään vastaanottotarkastus ja ne lisätään lääkintärekisteriin, jotta niiden huoltoa ja elinkaarta sairaalassa pystytään seuraamaan.

Heti aamusta käyn läpi myös saapuneet palvelupyynnöt. Huolto- ja viankorjauspyyntöjä lääkintäteknisille laitteille tehdään HUSissa noin 100 päivässä ja yksikkömme poimii niistä omansa. Torni- ja Siltasairaalan osastoille kuuluvat endoskopian, potilasvalvonnan, leikkaussalien ja teho-osaston laitteet, eli vaihtelua on hengityskoneista veripesukoneisiin.

Ennen kahdeksaa sydänkirurgiselta teho-osastolta jo soitetaankin – potilasmonitorissa on ilmennyt ongelma. Piipahdan osastolla ja käynnistän monitorin uudelleen sekä testaan sen simulaattorilla. Testitulos antaa “puhtaat paperit” ja laite on taas käyttövalmis.

Puhelin soi jälleen. Meilahden leikkausosastolla defibrillaattori on ilmoittanut tarpeestaan akun kalibrointiin. Lähden noutamaan laitetta ja palautan aiemmin testaamani sydänlusikat samalla reissulla.

Laitteiden huoltaminen on käytännönläheistä työtä – kädentaidoista ja vakaista käsistä on lääkintälaiteteknikolle hyötyä. Ulkomuistissa ei tarvitse säilöä valtavaa kirjastoa huoltomanuaaleista, vaan avaan huolto-ohjeet kunkin laitteen kohdalla erikseen ja käyn tarvittavat testit kohta kohdalta läpi. Sen sijaan englannin kielen taitoa tarvitaan, sillä manuaalit ja laitteiden huoltamiseen valmentavat kurssit ovat harvoin suomeksi.

Paineensietokyky testataan silloin, kun kutsu viankorjauskeikalle tulee kesken potilaan toimenpiteen.  Usein potilaat ovat hereillä ja siinä me sitten jutustelemme rauhallisesti hänen kanssaan, että tulimme nyt tarkistamaan näitä potilasnäytön käyriä. Sydänleikkauksissa potilaan rintakin saattaa olla auki – tosin silloin potilaskin on nukutettuna.

Kesken toimenpiteen laitetta ei korjata. Tarkistamme ja arvioimme tilanteen, ja tarvittaessa vaihdamme viallisen laitteen varalaitteeseen.

Kello kymmenen maissa haen huoltoon hengityskoneen Siltasairaalan teho-osastolta. Koneen eri osille tehdään määräaikaishuolto tiettyinä vuosina, esimerkiksi joka toinen vuosi vaihdetaan akku ja joka kuudes vuosi virtausantureita, regulaattoreita tai venttiilejä. Tällä kertaa vuorossa on akun vaihto.

Yhden laitteen huoltoon menee noin 2–3 tuntia, eli päivässä huoltoja ehtii tehdä noin kahdelle, kolmelle laitteelle. Laitteiden repertuaari on hyvin laaja – kevyistä verenpainemittareista kiinteästi asennettuihin anestesiakoneisiin, jotka huolletaan potilaspaikalla.
Laitehuollot pitävät sairaalan pyörät pyörimässä – määräaikaiset huollot ennaltaehkäisevät vikaantumista ja osaston henkilöstö voi luottaa, että potilaspaikka laitteineen on käytettävissä tosipaikan tullen. 

Työssä oppii tunnistamaan tiettyjä viitearvoja ja arvioimaan laitteen kuntoa niidenkin pohjalta. Yhteensä 30 varmistavan testin jälkeen hengityskone on valmis palaamaan osastolle – vuodon, virtauksen ja paineen arvot ovat sellaiset kuin pitääkin.

Kuljetan hengityskoneen takaisin Siltasairaalan teho-osastolle, kun kesken matkan puhelin taas pirahtaa. Vaihdan ajatuksia erään valmistajan kanssa endoskopiaosastolle saapuvasta laitteesta ja sen asennuksesta.

Parasta työssäni on, että päivissä on vaihtelevuutta ja vuorovaikutusta. Ihmiset tulevat tutuiksi, kun pääsen kohtaamaan niin osastojen henkilökuntaa, potilaita, paketteja kuljettavia lähettejä kuin yhteistyökumppaneitakin.

Päivän päätteeksi teen vielä paperitöitä: kirjaan laiterekisteriin päivän aikana tehdyt huollot, niiden kustannukset sekä huoltoraportit. Myös valmistajan itse huoltamat laitteet, esimerkiksi sydäntahdistimet, tallennetaan raportteineen rekisteriin.

Me Lääkintätekniikassa huollamme suurimman osan, noin 2/3 omistamistamme laitteista ja loput huoltavat valmistajat itse. Kaikkiin laitteisiin emme ole saaneet huoltokoulutusta. Joitakin laitteita saattaa olla vain muutama, ja on kannattavampaa, että huoltaja saapuu korjauskeikalle joskus ulkomailtakin asti.

Paketit liikkuvat Meilahden sairaala-alueella vilkkaasti – aamulla lähettifirmojen kuriirit tuovat huoltoa kaipaavia laitteita postista ja iltapäivällä oma henkilökuntamme Zaidankadulta.

Seuraavana aamuna työpisteelläni odottaakin uusi huoltoa vaativa laite, joka tulee mahdollistamaan elinkaarensa aikana vielä monta kertaa potilaidemme parhaimman hoidon.