Täällä Myyrmäen kehitysvammayksikössä tiimiimme kuuluu klinikkaproviisori, nuorisopsykiatri, erikoistuva lääkäri, kolme sairaanhoitajaa, sihteeri, kaksi psykologia, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti, fysioterapeutti ja puheterapeutti. Kehitysvammalääketieteen yksikkö tarjoaa psykiatrisia tutkimus- ja hoitojaksoja kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. 

Vaihdamme yleensä kuulumiset ja orientoidumme päivään paikalla olevan tiimin kanssa aamukahvilla, ennen kuin jokainen siirtyy omalle työpisteelleen.

Olen erikoistunut kehitysvammaisten lääkehoitoon ja hoivakotifarmasiaan. Muut klinikkaproviisorit tekevät töitä toimialakohtaisesti, mutta oma työnkuvani on oikeastaan osastofarmaseutin ja klinikkaproviisorin välimuoto. Teen töitä vain yhdelle yksikölle.

Päivän ensimmäisellä tunnilla tarkistan kalenterin, sähköpostin, Teamsin sekä Apotin työkoriin tulleet viestit ja suunnittelen päivän niiden mukaisesti.

Ensimmäisenä otan työn alle kiireisimmät asiat, kuten hoitajilta ja lääkäreiltä tulleet kysymykset. Kysymykset voivat koskea muun muassa lääkkeiden haitta- tai yhteisvaikutuksia tai vaihtoehtoja lääkkeille, esimerkiksi jos potilaan on vaikea niellä kiinteitä lääkkeitä tai hän pureskelee niitä. 

Joskus lääkärit haluavat, että käymme potilaan lääkityksen kokonaisuutta läpi yhdessä ja mietimme mahdollisia muutoksia.

Hoidan lääkityksen selvittelyt sähköisistä lähteistä ja soitan potilaiden omaisille tai asumispalveluiden hoitajille. Potilaamme eivät pääsääntöisesti pysty vastaamaan tai kertomaan omasta lääkityksestään. 

Selvitän yksikkömme hoitojaksolle tulevien potilaiden lääkityksen nykytilaa sekä lääkityshistoriaa. Näin sairaanhoitaja voi keskittyä muiden taustatietojen keräämiseen ja lääkäri saa hyvän tietopaketin potilaasta ennen omaa vastaanottoaan.

Teen myös farmakogeneettisen tutkimuksen tulosten tulkintaa ja välitän niistä saadun tiedon potilaan omaiselle tai asumisyksikköön puhelimitse, ja usein myös kirjallisesti. 

Tällä hetkellä minulla on työn alla psykiatrian potilasohjeiden muuttaminen selkokielelle. Lukutaitoiset potilaamme, osa maahanmuuttajataustaisista potilaiden perheistä sekä osa muiden Psykiatrian yksiköiden potilaista hyötyvät siitä, että ohjeiden teksti on mahdollisimman selkeää suomea. Tarvittaessa lisään tekstin rinnalle kuvia selkiyttämään ohjetta.

Koulutan ja perehdytän yksikkömme henkilökuntaa myös erilaisista lääkkeisiin tai lääkehoitoprosessiin liittyvistä aiheista. Lisäksi seuraan ja kehitän yksikkömme lääkehoitoprosessia. Tarvittaessa osallistun koko Psykiatriaa koskevaan toimintaan, esimerkiksi ohjeiden laatimiseen.

Vastuullani on osastojemme lääkkeitä koskevat HaiPro-ilmoitukset. Seuraan ilmoituksia ja tarvittaessa ryhdyn toimenpiteisiin.

Käymme kerran viikossa läpi potilastapauksia yhdessä eri ammattilaisten osaamista hyödyntäen. Lisäksi kokoonnumme niin sanottuihin minitiimeihin potilaan hoito- ja tutkimusjaksoon osallistuvien kesken.

Pidän säännöllisesti yhteyttä yksikköni ulkopuolelle Psykiatrian osastofarmaseutteihin ja muihin klinikkaproviisoreihin, apteekin Apotti-tiimiin sekä lääkitysturvallisuuskoordinaattoreihin.

Parasta työssäni klinikkaproviisorina onkin sen monipuolisuus, kliinisyys ja mahdollisuus hyödyntää osaamistani laajasti.

Viimeistelen vielä keskeneräiset potilaiden lääkityksiin liittyvät asiat ja konsultoin paikalla olevaa tiimiä. Lisäksi käyn Apotin työkoriin iltapäivän aikana tulleet viestit läpi.

Vilkaisen seuraavan päivän kalenteria ja olen yhteydessä kollegoihin muissa yksiköissä, jotta voin aloittaa aamun työt hyvin valmistautuneena.

Työpäiväni Leikki- ja nuorisotoiminnassa alkaa työtehtävien jakamisella ja kirjaamisella. Yksikössä työskentelee minun lisäkseni neljä varhaiskasvatuksen opettajaa, nuoriso-ohjaaja ja kaksi lastenhoitajaa sekä Helsingin seurakuntayhtymän osa-aikainen varhaiskasvatuksen opettaja. 

Tapaan päivittäin 3–4 potilasta osastolla, minkä lisäksi kohtaan perheitä leikki- ja nuorisotoiminnan tiloissa. Potilaat ovat vauvoista teini-ikäisiin. Lisäksi vastuullani on yksikön pedagogisen toiminnan kehittäminen.

Varhaiskasvatus sairaalassa on osa lapsen hyvää hoitoa ja kuntoutusta. Varhaiskasvatusta toteutetaan sairaalassa yksilöllisesti. Sen lähtökohtana ovat lapsen kokemukset, vointi sekä mielenkiinnon kohteet, osaaminen ja vahvuudet. Leikki ja muu pedagoginen toiminta tuottavat lapselle iloa, millä on vaikutusta mielialaan ja tätä kautta myös kuntoutumiseen ja toimintakykyyn. 

Teen päivittäin yhteistyötä muiden sairaalassa lasta hoitavien ja kuntouttavien ammattilaisten kuten hoitohenkilökunnan, psykiatristen sairaanhoitajien, fysioterapeuttien sekä kuntoutusohjaajien kanssa. 

Tänään on viikoittainen psykososiaalisen tiimin kokous Taika-osastolla. Käsittelemme eri ammattiryhmien kanssa potilasperheiden psykososiaalisen tuen tarpeita.  

Aamupäivällä tapaan kaksi potilasta. Menen tapaamaan tuttua potilasta osastolle. Tapaaminen on odotettu ja täynnä hyvää mieltä. Kun potilas joutuu olemaan pitkään vain omassa huoneessaan, on tärkeä löytää mielekästä tekemistä. Tällä kertaa maalaamme ja pelaamme yhdessä. Vanhempi saa samalla omaa aikaa halutessaan. 

Lapsen sensitiivinen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat keskeistä työssäni. Tutustun aina lapseen ja hänen tarpeisiinsa ja mietimme yhdessä lapsen ja hänen huoltajansa kanssa millainen tekeminen kuntouttaisi lasta parhaiten sairaalassa ollessa. Potilashuoneessakin voi vaikka pelata sählyä, leipoa sämpylöitä, soittaa koskettimilla tai tehdä koruja. Tuomme tarvittavat välineet huoneeseen.

Palaan takaisin leikki- ja nuorisotoiminnan tiloihin, jossa vuorossa on vesileikki yhdessä potilaan kanssa. Vesi- ja hiekkaleikki mahdollistavat erilaisia aistikokemuksia sisätiloissa potilaille, jotka eivät voi lähteä sairaalasta ulos.

Viikoittaisella osastotunnilla käymme läpi ajankohtaisia asioita. Tänään työstämme myös näytteenottoon tulevaa toivomuskorttia. Kortin avulla lapsi voi valmistautua laboratoriokäyntiin ja kertoa toiveitaan ja mahdollisia pelkojaan henkilökunnalle. 

Leikki- ja nuorisotoiminnan tiloissa on rauhallista. Meistä ammattilaisista on aina yksi paikalla vastaanottamassa perheitä. Osa lapsista tulee osastolle yhdessä vanhemman kanssa, mutta leikkiosastolle voi tulla myös henkilökunnan kanssa. 

Osastolla on monipuolisia mahdollisuuksia erilaisiin leikkeihin, pelaamiseen, käden taitoihin ja leipomiseen. Yksi suosituimmista huoneista on aistihuone. Osastolta löytyy myös nuorten huone, jossa voi muun muassa pelata biljardia ja soittaa sähkökitaraa, rumpuja tai koskettimia.  

Leikin ja yhteisen tekemisen lomassa käsittelemme lapsen ja nuoren sairauteen liittyviä kokemuksia. Tavoitteenamme on helpottaa potilasta sopeutumaan uuteen, monenlaisia tunteita herättävään tilanteeseen. Sairaalaleikki on tähän hyvä keino. Sydäntoimenpiteeseen tulevalla lapsella on myös mahdollisuus valmistautua leikin keinoin tulevaan toimenpiteeseen ajanvarauksella tätä varten suunnitellussa sairaalahuonetta muistuttavassa mallitilassa.

Viikoittaiseen muskariin Leikki- ja nuorisotoiminnan tiloissa osallistuu tällä kertaa yksi lapsi äitinsä kanssa. Muskari on tarkoitettu osastolla oleville potilaille ja siihen voi osallistua voinnin mukaan. Laulamme ja soitamme tuttuja lauluja. Tunnelma on iloinen; lopuksi marssimme ja laulamme yhdessä elefanttilaulun tahtiin potilaan vetäessä letkaa perässään. 

Yhteisen musiikkihetken päätteeksi potilas saa osastolle mukaansa soivan laulukirjan, jotta musisointia voi jatkaa myös huoneessa. 

Iltapäivän viimeinen tunti pitää sisällään potilaskirjauksia Apottiin, yhteydenpitoa sähköpostilla tulevaa päiväkotivierailua varten sekä lomajärjestelyiden sopimista.

Aluksi käyn yövuoron kanssa läpi, mitä yön aikana on tapahtunut ja mitä asioita on kesken. Onko esimerkiksi jonkun potilaan näyte lähetetty Veripalveluun jatkotutkimuksiin ja mikä on verivaraston tilanne. Asiat eivät verikeskuksessa koskaa seisahdu, vaikka vuorot vaihtuvat.

Verikeskus toimii kolmessa vuorossa ympäri vuorokauden. Aamuvuorossa laboratoriohoitajia on viisi, jolloin kaikilla on oma työpisteensä. Ilta- ja yövuorossa meitä on vähemmän, joten hoidamme kaikkia työpisteitä samaan aikaan.

Suosikkini työpisteistä on erikoisanalytiikka, sillä se on haastavin. Erikoisanalytiikan pisteellä teen esimerkiksi vasta-ainetunnistuksia ja punasolujen fenotyypityksiä sekä kantasolusiirtopotilaiden tutkimuksia. Fenotyypityksellä määritetään mitä verensiirtojen kannalta merkityksellisiä vasta-aineita potilas voi muodostaa.

Verikeskuksessa työskentelee myös lääkäri mutta vain arkipäivisin. Ilta- ja yövuorossa sekä viikonloppuisin laboratoriohoitaja tekee päätökset itsenäisesti, joten paineensietokykyä pitää tässä työssä olla. Joustavuutta tarvitaan myös, sillä keskeytyksiä omaan työhön tulee jatkuvasti, kun puhelin soi ja samaan aikaan hoitaa useamman potilaan asioita.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelusta tulee verivalmistekuorma kolmesti päivässä. Kun kuorma on saapunut, puran sen vastaanottopöydällä, kirjaan verivalmisteet sisään verikeskusjärjestelmään ja vien ne jääkaappeihin. Punasolupussi säilyy käyttökelpoisena useita viikkoja.

Yleensä verivalmisteita menee vuorokaudessa noin 100-200 valmistetta arkisin ja viikonloppuisin vähän vähemmän. Jos sattuu potilas, joka vuotaa todella paljon, voi 200 valmistetta mennä vain yhdellekin potilaalle.

Yhden luovuttajan verestä saadaan useampaa verituotetta, joten yksittäinen luovuttaja auttaa aina useampia potilaita. Verenluovutus on helppo tapa auttaa toisia ja usein myös pelastaa jonkun toisen henki.

Puhelin soi meillä paljon, sillä toimimme tukilaboratoriona muille HUSin verikeskuksille. Soiva puhelin voi tarkoittaa hätäveritilausta. Silloin kaikki muu pysähtyy. Hätäveri pitää lähettää muutamassa minuutissa, joten aikaa epäröinnille ei ole. Käytännössä siirrän tilauksen järjestelmään, otan oikeat pussit kaapista, merkitsen ne potilaalle järjestelmässä ja lähetän veren. Hätäverta saavat esimerkiksi trauma- ja leikkauspotilaat sekä synnyttäjät.

Jos potilaalla ei ole järjestelmässä ennestään tietoa esimerkiksi veriryhmästä, hätäveritilanteessa ei ole aikaa ryhmän selvittämiselle tai muille verensiirtotutkimuksille. Silloin lähetän verta, joka minulla olevien tietojen perusteella on potilaalle mahdollisimman sopivaa ja kerron tilanteesta potilasta hoitavalle lääkärille.

Yksittäisen hätäveritilauksen sijaan potilasta hoitava osasto voi laukaista massiivivuotoprotokollan. Silloin toimitan osastolle verivalmisteita etukäteen sovitun protokollan mukaan ja seuraan sekuntikellolla sitä, milloin mitäkin pitää lähettää.

Suurin osa meiltä etukäteen tilatusta verestä menee syöpäpotilaille. Etukäteen tehtyjen tilausten kohdalla tarkistan, onko potilaalle varastossa sopivaa verta. Jos ei ole, tilaan sitä Veripalvelusta. Tarkistan myös, että potilaasta on pyydetty tarvittavat verinäytteet.

Useimmissa tilanteissa järjestelmä etsii potilaalle automaattisesti sopivan verivalmisteen. Jos potilaalla on vasta-aineita tai potilaalle on tehty esimerkiksi kantasolu- tai elinsiirto tai jos hän on aiemmin saanut reaktion verensiirrosta, teen myös erillisen sopivuuskokeen. Sopivuuskokeessa luovutetun veren punasolujen ja potilaan plasman annetaan reagoida keskenään ja katsotaan, tuleeko reaktio. Jos tulee, kyseinen veri ei potilaalle sovi.

Silloinkin, kun teen erillisen sopivuuskokeen, myös verikeskusjärjestelmä tarkistaa veren sopivuuden. Aiemmin tuplatarkistus hoidettiin siten, että kaksi laboratoriohoitajaa varmisti veren sopivuuden. Mitään meiltä ei kuitenkaan lähde eteenpäin ilman, että ihminen on asian tarkistanut. Katson myös aina itse läpi potilaan tiedot siltä varalta, että niissä on jotain poikkeuksellista.

Kun olen löytänyt potilaalle sopivan verivalmisteen, lähetän sen osastolle putkipostilla. Putkiposti on luotettava, mutta siinä on myös huoltokatkoja ja joskus verkosto on rakennusprojektien vuoksi ollut pidempäänkin pois käytöstä. Tällaisissa tapauksissa meillä on lähettejä, jotka kuljettavat verta osastoille. Tarvittaessa myös Verikeskuksen henkilökunta lähtee viemään verta.

Vaikka verenluovutusten yhteydessä usein puhutaan yleisesti verestä, meiltä lähtee osastoille kolmea eri verivalmistetta: punasoluja, verihiutaleita ja plasmaa. Verta lähtee meiltä sairaalan osastojen lisäksi muuallekin, esimerkiksi julkiseen kotisairaanhoitoon ja Terhokotiin.

Aamuvuoron päättyessä käyn iltavuorolaisten kanssa läpi verivaraston tilanteen ja kesken olevat asiat. Iltavuorolaiset tulevat töihin iltapäivän aikana keskenään hieman eri aikoihin, joten vuoron vaihtuminen tapahtuu portaittain.

Seuraavana päivänä on taas minun vuoroni jatkaa siitä, mihin edelliset jäivät ja pitää Verikeskuksen pyörät pyörimässä.

Tänään en tiedä, mitä seuraavassa vuorossa on edessä - ja se onkin yksi tämän työn parhaita puolia.

Työvuoroni alkaa joka arkipäivä klo 7.30 osastonhoitajan vetämällä teho-osaston aamuraportilla. Paikalla ovat esihenkilöt sekä työvuorossa olevia hoitajia ja vastaava lääkäri. Kokouksessa käymme läpi lyhyesti päivän ajankohtaiset asiat ja potilastilanteen. Tänään saamme myös lisätietoa uusien henkilöturvalaitteiden toiminnasta. 

Sairaanhoitajat lähtevät kokouksen jälkeen tehohoitohuoneisiin ja käyvät läpi yövuorossa olleiden hoitajien kanssa yön tapahtumat. 

Jään aamuraportin jälkeen hetkeksi keskustelemaan sairaanhoitajan kanssa osastolla olevan perheen asioista. Sovimme, että käyn juttelemassa vanhempien kanssa, kun he ovat paikalla. 

Otan kahvikupin mukaani työpisteelle, jossa suunnittelen päivän kulkua. Yhdeksältä alkava lääkärikierto tuo lisätietoa potilaista.

Yöllä osastolle on tullut uusi perhe. Käyn esittäytymässä heille ja kertomassa palveluista, joita sairaala tarjoaa perheen tueksi. Usein ensimmäinen kohtaaminen on lyhyt. On tärkeää, että tuen mahdollisuudesta kerrotaan perheelle mahdollisimman pian osastolle saapumisen jälkeen. Varmistan samalla, että perheelle on kerrottu sairaalan käytänteistä kuten ruokailusta, yöpymisestä ja vierailuajoista.

Tehtävänäni on tarjota keskustelutukea kaikille perheille, joiden lapsi on tehohoidossa. Potilaat ovat teho-osastolla keskimäärin kolme vuorokautta ja heistä kaksi kolmasosaa on alle vuoden ikäisiä. Pyrin siihen, että tapaan jokaisen perheen ainakin kerran tehohoitojakson aikana.

Olen osa hoitotiimiä ja kaikkien perheiden käytettävissä akuutti- ja kriisivaiheissa sekä hoidon pitkittyessä. Tuen myös tarvittaessa henkilökuntaa kuormittavissa tilanteissa.

Lounastauolla tapaan usein työkavereita myös muista yksiköistä, mutta tänään syön lounaan osaston taukotilassa. Tauoilla on suuri merkitys palautumisen kannalta. 

On tärkeää pystyä irrottautumaan töistä hetkeksi, jotta voin taas olla perheiden ja henkilökunnan tukena. 

Olen järjestänyt tapaamisen perheen kanssa, josta sairaanhoitaja aamulla mainitsi. Keskustelen vanhempien kanssa rauhassa erillisessä tilassa. Keskustelemme heidän ajatuksistaan ja tunnelmistaan sekä toiveistaan, jotka koskevat sairaalan tarjoamaa psykososiaalista tukea.

Koska lapsi on virkeä, olen sopinut vanhempien suostumuksella, että varhaiskasvatuksen opettaja tulee käymään lapsen luona. Lapsille ja nuorille on tärkeää tarjota voinnin mukaan ikäkauteensa sopivaa ja mieluisaa tekemistä. 

Pidämme osastolla myös kiinni vuorokausirytmistä. Vanhemmat voivat olla lapsensa luona tarvittaessa ympäri vuorokauden. Tuemme vanhempien jaksamista ja muistuttelemme heille taukojen ja levon merkityksestä. 

Osastolla järjestetään kerran viikossa psykososiaalisen tiimin palaveri. Mietimme yhdessä eri ammattiryhmien kanssa potilasperheiden psykososiaalisen tuen tarpeita.  Tämä konsultaatiohetki kokoaa meidät ammattilaiset yhteisen asian äärelle.

Teen tiivistä yhteistyötä yleissairaalapsykiatrian, sosiaalityöntekijöiden ja sairaalapapin kanssa myös kokousten ulkopuolella. 

Päivä päätteeksi teen kirjaukset potilastietojärjestelmään. On tärkeää varmistaa ajantasainen tiedonkulku kaikkien potilasta hoitavien tahojen välillä.  

Kirjaaminen keskeytyy, kun hoitaja tulee kysymään miten toimia, kun vauvan vanhemmat haluavat lapselleen kasteen.  Ohjeistan sairaanhoitajan soittamaan sairaalapapille. 

Teen kirjaukset loppuun. Työpäivä päättyy kello 15.

Päivä alkaa meillä aina yhteisellä aamupalaverilla, jossa käydään läpi päivän kulku. 
Yleensä meillä tehdään päivässä noin 140–170 röntgentutkimusta. Kaiken kaikkiaan potilaita voi olla päivässä yli 200, sillä röntgentutkimusten lisäksi teemme ultraääniä ja luuntiheysmittauksia.

Me sonograaferit teemme ultraäänitutkimuksia itsenäisesti. Jos me kaikki kolme sonograaferia olemme paikalla, teemme päivässä noin 30 ultraäänitutkimusta.

Tänään otan itse vastaan kahdeksan potilasta.

Ennen kuin kutsun päivän ensimmäisen potilaan tutkimushuoneeseen, tarkistan että tutkimushuone on siisti, ja että minulla on kaikki tarvittavat välineet tutkimusta varten.

Käyn myös läpi potilaan tiedot sekä mahdolliset aiemmat tutkimukset ja luen lähetteen.

Jokaisen potilaan tutkimukseen on varattu puoli tuntia. Itse tutkimukseen menee noin 15 minuuttia. Loppuajan käytän lausunnon sanelemiseen tai radiologin konsultaatioon.

Potilaalle ultraäänitutkimus on kivuton tutkimus. Siihen valmistautuminen riippuu hieman siitä, mikä ultraäänitutkimus tehdään. 

Elielinaukiolla teemme vatsan alueen ultraäänitutkimuksia perusterveydenhuollon potilaille. Jos potilas tulee ylävatsan ultraääneen, hänen pitää olla syömättä ennen tutkimusta. Alavatsan ja virtsaelinten tutkimuksissa virtsarakon tulee olla täynnä.

Ultraäänitutkimus on kaikututkimus, joka perustuu ultraäänen heijastumiseen kudosten rajapinnoilta ja vaimenemiseen kudosten akustisten ominaisuuksien perusteella.

Vatsan alueen tutkimuksissa potilas on yleensä selällään tai kyljellään. Kun teen tutkimusta, laitan ultraäänianturin ja ihon väliin geeliä. Ilman sitä anturin ja ihon väliin jää ilmaa eikä ultraääni pääse kulkemaan.

Tarvittaessa pyydän potilasta hengittämään sisään ja pidättämään hengitystä, jotta saan jonkin kohdan paremmin näkyville. 

Tänään käyn yhdellä kertaa kysymässä radiologilta tarvittavat konsultaatiot aamupäivän potilaista.

Sonograaferin ohjeissa on tarkasti määritelty tapaukset, joissa täytyy konsultoida radiologia. Itse saamme sanoa potilaille vain muutamia määrättyjä asioita, kuten sappikivet.

Se, miten paljon radiologia täytyy konsultoida, vaihtelee päivittäin.

Usein minulla on ajatus siitä, mitä jokin löydös voisi olla. Vaikka en diagnooseja teekään, opin koko ajan näkemästäni. Toki aina tulee vastaan sellaistakin, mitä en ole aiemmin nähnyt.

Konsultaation jälkeen sanelen tutkimuksesta sonograaferin kuvailevan lausunnon. Se ei muuten juuri eroa lääkärin lausunnosta, mutta sonograaferin lausunnossa ei ole diagnoosia.

Kun lausunto on valmis, se lähtee lähettävälle lääkärille ja potilas saa tutkimustulokset häneltä sen mukaan, mitä ovat etukäteen sopineet.

Päivän viimeinen potilas tulee vastaanotolle iltapäivällä. Meille tutkimuksiin tulevilla potilailla on hyvin monenlaisia oireita. Näitä voivat olla esimerkiksi kipu, poikkeavat laboratoriokokeiden tulokset, laihtuminen tai virtsaamisvaivat.

Tutkimuksessa etsimme ultraäänen avulla ylipäätään mitä tahansa poikkeavuuksia sisäelimissä. Löydöksiä voivat olla esimerkiksi sappi- tai munuaiskivet, rasvoittunut maksa sekä erilaiset kasvaimet tai kystat.

Vaikka teen aina samaa tutkimusta, on työ silti hyvin mielenkiintoista, sillä en koskaan etukäteen tiedä, mitä tutkimuksessa löytyy. Useimmiten ei toki löydy mitään.

Viikkotyöaikani vuoksi minulla on välillä lyhyempiä päiviä. Saan itse suunnitella työvuoroni tiettyjen pelisääntöjen puitteissa. Jos olisin tehnyt normaalin päivän, olisin lopettanut työt puoli neljältä. 

Ensimmäiseksi teen katsauksen työpisteelleni: ovatko lähetit tuoneet iltapäivällä huoltoa vaativia laitteita tai uusia laitteita ja varaosia. Uusillekin laitteille tehdään vastaanottotarkastus ja ne lisätään lääkintärekisteriin, jotta niiden huoltoa ja elinkaarta sairaalassa pystytään seuraamaan.

Heti aamusta käyn läpi myös saapuneet palvelupyynnöt. Huolto- ja viankorjauspyyntöjä lääkintäteknisille laitteille tehdään HUSissa noin 100 päivässä ja yksikkömme poimii niistä omansa. Torni- ja Siltasairaalan osastoille kuuluvat endoskopian, potilasvalvonnan, leikkaussalien ja teho-osaston laitteet, eli vaihtelua on hengityskoneista veripesukoneisiin.

Ennen kahdeksaa sydänkirurgiselta teho-osastolta jo soitetaankin – potilasmonitorissa on ilmennyt ongelma. Piipahdan osastolla ja käynnistän monitorin uudelleen sekä testaan sen simulaattorilla. Testitulos antaa “puhtaat paperit” ja laite on taas käyttövalmis.

Puhelin soi jälleen. Meilahden leikkausosastolla defibrillaattori on ilmoittanut tarpeestaan akun kalibrointiin. Lähden noutamaan laitetta ja palautan aiemmin testaamani sydänlusikat samalla reissulla.

Laitteiden huoltaminen on käytännönläheistä työtä – kädentaidoista ja vakaista käsistä on lääkintälaiteteknikolle hyötyä. Ulkomuistissa ei tarvitse säilöä valtavaa kirjastoa huoltomanuaaleista, vaan avaan huolto-ohjeet kunkin laitteen kohdalla erikseen ja käyn tarvittavat testit kohta kohdalta läpi. Sen sijaan englannin kielen taitoa tarvitaan, sillä manuaalit ja laitteiden huoltamiseen valmentavat kurssit ovat harvoin suomeksi.

Paineensietokyky testataan silloin, kun kutsu viankorjauskeikalle tulee kesken potilaan toimenpiteen.  Usein potilaat ovat hereillä ja siinä me sitten jutustelemme rauhallisesti hänen kanssaan, että tulimme nyt tarkistamaan näitä potilasnäytön käyriä. Sydänleikkauksissa potilaan rintakin saattaa olla auki – tosin silloin potilaskin on nukutettuna.

Kesken toimenpiteen laitetta ei korjata. Tarkistamme ja arvioimme tilanteen, ja tarvittaessa vaihdamme viallisen laitteen varalaitteeseen.

Kello kymmenen maissa haen huoltoon hengityskoneen Siltasairaalan teho-osastolta. Koneen eri osille tehdään määräaikaishuolto tiettyinä vuosina, esimerkiksi joka toinen vuosi vaihdetaan akku ja joka kuudes vuosi virtausantureita, regulaattoreita tai venttiilejä. Tällä kertaa vuorossa on akun vaihto.

Yhden laitteen huoltoon menee noin 2–3 tuntia, eli päivässä huoltoja ehtii tehdä noin kahdelle, kolmelle laitteelle. Laitteiden repertuaari on hyvin laaja – kevyistä verenpainemittareista kiinteästi asennettuihin anestesiakoneisiin, jotka huolletaan potilaspaikalla.
Laitehuollot pitävät sairaalan pyörät pyörimässä – määräaikaiset huollot ennaltaehkäisevät vikaantumista ja osaston henkilöstö voi luottaa, että potilaspaikka laitteineen on käytettävissä tosipaikan tullen. 

Työssä oppii tunnistamaan tiettyjä viitearvoja ja arvioimaan laitteen kuntoa niidenkin pohjalta. Yhteensä 30 varmistavan testin jälkeen hengityskone on valmis palaamaan osastolle – vuodon, virtauksen ja paineen arvot ovat sellaiset kuin pitääkin.

Kuljetan hengityskoneen takaisin Siltasairaalan teho-osastolle, kun kesken matkan puhelin taas pirahtaa. Vaihdan ajatuksia erään valmistajan kanssa endoskopiaosastolle saapuvasta laitteesta ja sen asennuksesta.

Parasta työssäni on, että päivissä on vaihtelevuutta ja vuorovaikutusta. Ihmiset tulevat tutuiksi, kun pääsen kohtaamaan niin osastojen henkilökuntaa, potilaita, paketteja kuljettavia lähettejä kuin yhteistyökumppaneitakin.

Päivän päätteeksi teen vielä paperitöitä: kirjaan laiterekisteriin päivän aikana tehdyt huollot, niiden kustannukset sekä huoltoraportit. Myös valmistajan itse huoltamat laitteet, esimerkiksi sydäntahdistimet, tallennetaan raportteineen rekisteriin.

Me Lääkintätekniikassa huollamme suurimman osan, noin 2/3 omistamistamme laitteista ja loput huoltavat valmistajat itse. Kaikkiin laitteisiin emme ole saaneet huoltokoulutusta. Joitakin laitteita saattaa olla vain muutama, ja on kannattavampaa, että huoltaja saapuu korjauskeikalle joskus ulkomailtakin asti.

Paketit liikkuvat Meilahden sairaala-alueella vilkkaasti – aamulla lähettifirmojen kuriirit tuovat huoltoa kaipaavia laitteita postista ja iltapäivällä oma henkilökuntamme Zaidankadulta.

Seuraavana aamuna työpisteelläni odottaakin uusi huoltoa vaativa laite, joka tulee mahdollistamaan elinkaarensa aikana vielä monta kertaa potilaidemme parhaimman hoidon.

Aamu alkaa palliatiivisen yksikön yhteisellä kahvihetkellä. Sen jälkeen siirrymme moniammatilliseen aamukokoukseen, jossa käymme läpi päivän työnjaon. Palliatiivinen hoito on parantumatonta, etenevää tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa.

Jään toviksi keskustelemaan esihenkilöni kanssa työtehtävistäni. Kun tarvitsen apua, tiedän voivani luottaa esihenkilöideni tukeen tilanteessa kuin tilanteessa.

Työssäni kohtaan potilaita, joiden hoidon tavoitteena on parantuminen. Tänään tapaan sädehoidon aloittaneita potilaita.

Vastaanotollani kartoitan ja seuraan potilaan oireita ja ravitsemustilaa. Yksi hoidon kulmakivistä ja Magneettisairaala-mallin mittareista on laadukas kivunhoito. Hoitojen edetessä kipu saattaa tulla potilaalle yllätyksenä, minkä vuoksi käymme ennakoiden läpi vahvojen kipulääkkeiden käyttöä.

Potilas on vastaanotolleni tullessaan monesti elämänsä kurjimmassa tilanteessa. Hän tarvitsee myötätuntoa ja inhimillisyyttä. Usein sanon potilaalle “ei mitään hätää, sinä olet täällä turvassa”.

Yksikössämme on hyvät mahdollisuudet kehittää ammatillista osaamista. Palliatiivisen hoidon erikoistumiskoulutuksen lisäksi olen suorittanut mentorin tukiohjelman.

Kokoonnumme kollegani kanssa mentorointikeskusteluun, joka perustuu mentorin ja aktorin luottamukselliseen vuorovaikutukseen. Keskustelu on osa HUSin ammattiurasiirtymien tukiohjelmaa, jonka avulla hoitotyöntekijä voi syventää ammattiosaamistaan ja uralla etenemistään.

Keskustelemme, minkälaiset työtehtävät aktoria kiinnostavat ja onko lisäkoulutukselle tarvetta. Edistän aktorin asioita sovitusti myös esihenkilölle.

Kahvitauolla yksikkömme lämmin yhteishenki tulee näkyväksi, kun kollegani jakaa henkilökohtaisen asian elämästään. Välillä itkemme ja nauramme yhdessä.

Keskustelemme, että työ palliatiivisessa yksikössä vaatii rohkeutta ja oman kuolevaisuuden kohtaamista. Olen itse käynyt tämän ajatusprosessin läpi perusteellisesti.

Henkilökuntamme on työhönsä sitoutunutta, ja monella on takana pitkä työura. Hoitajien työtyytyväisyyttä ja työhön sitoutumista arvioidaan vuosittain Magneettisairaala-malliin sovitetulla Nurse Engagement Survey (NESplus) -kyselyllä.

Olen siirtymässä uuteen työtehtävään yksikön sisällä. Mahdollisuus kehittää omaa työnkuvaani ja vaikuttaa työtehtäviini tekee työstäni merkityksellisempää.

Kokoan nykyisestä työstäni perehdytysohjetta ja saatan tehtävääni liittyvät ohjeet ajan tasalle. Ohje toimii perehdytyksen tukena seuraajalleni.

Tänään on ollut monipuolinen päivä. 

Saan usein potilailta suoraan palautetta hyvästä hoidosta. Se lämmittää sydäntä. Koen olevani sielultani palliatiivinen hoitaja ja juuri oikeassa paikassa töissä.

Työpäivän jälkeen lähden koiran kanssa ulos ja valmistaudun illan kuoroharjoituksiin.

Geriatrian erikoislääkäri Rosalba Arauz Rivera aloitti alkuvuodesta hospitalistina Siltasairaalassa neurokirurgian vuodeosastolla S7. Toimenkuva on neurokirurgialla uusi.

”Väestö ikääntyy. Myös leikkauspotilaat ovat yhä iäkkäämpiä, ja heillä on usein muita sairauksia, lääkityksiä ja terveysongelmia neurokirurgiaa vaativan sairauden lisäksi. Hospitalistina koordinoin potilaan hoitoa sairaalassa olon aikana”, hän kertoo.

Hoitovastuu on jaettu siten, että neurokirurgi pystyy keskittymään leikkaukseen liittyvään hoitoon, kun taas hospitalisti katsoo potilaan tilannetta kokonaisuutena, esimerkiksi tarkistaen lääkityksiä ja hoitaen muita samanaikaisia sairauksia.

“Teen tiivistä yhteistyötä eri ammattiryhmien, kuten neurokirurgien, hoitajien, neuroanestesiologien, fysioterapeuttien ja farmaseuttien kanssa ja varmistan, että potilas saa tarvitsemansa lääkkeet ja terapiat.”

Hospitalisti parantaa hoidon laatua ja jatkuvuutta

Hospitalistin työnkuva on lähtöisin Yhdysvalloista ja se on maailmalla yleisempi kuin Suomessa. Guatemalasta kotoisin oleva Arauz Rivera on erikoistunut geriatriaan Espanjassa, jossa hospitalistit ovat sairaaloissa yleisiä.

Tutkimusten mukaan hospitalistin työ lyhentää potilaiden sairaalassaoloaikaa, vähentää komplikaatioiden riskiä ja hoitokustannuksia sekä parantaa hoidon laatua. Myös potilastyytyväisyyden on havaittu parantuvan.

”Olen läsnä osastolla ja pystyn ottamaan kantaa esimerkiksi potilaan kipuun tai hengenahdistukseen. Tämä läsnäolo parantaa tyytyväisyyttä.”

Hospitalisti varmistaa hoidon jatkuvuuden kotiutusvaiheessa tai potilaan siirtyessä jatkohoitoon. Neurokirurgian vuodeosasto on 35-paikkaisena iso, ja kun hoitoajat ovat usein kahden–kolmen päivän mittaisia, on potilaiden vaihtuvuus suurta.

”Hospitalistilla on tärkeä rooli myös lääkärien ja hoitajien välisen yhteistyön parantamisessa. Toimiva yhteistyö eri ammattiryhmien välillä parantaa hoidon laatua”, hän sanoo.

Ikä on muutakin kuin numero

Arauz Rivera on havainnut, että hyvin iäkkäilläkin, eli yli 80-vuotiailla potilailla, on vain vähän leikkauskomplikaatioita.

”Hoitotulokset ovat ikäihmisillä hyvin samankaltaisia kuin nuorillakin potilailla, jos ei oteta huomioon monisairaita tai syöpäpotilaita. Neurokirurgisiin leikkauksiin liittyviä komplikaatioita on vähän, ja sairaalahoidon aikaiset ongelmat ovat enemmän sisätauteihin liittyviä”, hän kertoo.

”Pidän siitä, että Suomessa tarkastellaan leikkauspäätöksissä potilaan biologista ikää eikä vain kronologista ikää.”

Neurokirurgian vahvasti tutkimukseen ja jatkuvaan parantamiseen motivoitunut ilmapiiri on tarttunut myös Arauz Riveraan.

”Olen aloittanut tutkimuksen professori Mika Niemelän ja dosentti Miikka Korjan ohjauksessa. Seuraamme yli 80-vuotiaiden leikkauspotilaiden toipumista vuoden ajan leikkauksesta. Uskon, että aihe kiinnostaa myös kansainvälisesti ja rohkaisee muissakin maissa vähentämään leikkauspäätöksissä ikään liittyvää stigmaa.”

Artikkeli on julkaistu alun perin Husarissa 3/2024.

”Yksi tärkeimmistä asioista on kohdella asiakasta aina niin hyvin, että voit kohdata hänet uudestaankin”, Jukka Hämäläinen sanoo.

Ennen HUSiin tuloaan Hämäläinen toimi vaimonsa kanssa Kotipizza-yrittäjänä kotiseudulla Ylivieskassa. Myös taksin ratin takana tuli viihdyttyä useamman vuoden ajan. Ajatus elämänmuutoksesta oli ollut Hämäläisten mielessä, ja Helsinki tuntui molemmista sopivalta paikalta irtiottoon.

Sairaalamaailmassa hänen uransa käynnistyi joulukuussa 2022. Hämäläinen pääsi heti valmistelemaan Siltasairaalan avaamista sekä perehtymään samalla uusiin työtehtäviin ja uuden rakennuksen toimintatapoihin.

Nykyisessä roolissaan palvelutyöntekijänä tehtävät vaihtelevat neuvontapisteen ja ilmoittautumisen asiakaspalvelusta lounasravintolan tehtäviin ja laitoshuoltoon.

”Erityisesti nautin infopisteessä ja ilmoittautumisessa työskentelystä, koska ihmisten kanssa olen parhaimmillani.”

Asiakkaan tunnetilalle on aina syy

Asiakaskohtaamiset ovat keskeinen osa työpäivää. Hämäläinen kuvailee työtään asiakaskohtaamisen ja ongelmanratkaisun yhdistelmäksi, jossa tarvitaan tunneälyä ja jopa salapoliisityötä.

Hän palvelee paitsi potilaita myös sairaalan henkilökuntaa, vierailijoita ja opiskelijoita. Yleisimmät asiakkaiden kysymykset liittyvät oikean paikan löytämiseen, kuten röntgenin sijaintiin tai läheisten etsimiseen sairaalasta.

Haastavissa asiakaskohtaamisissa Hämäläinen painottaa rauhallisuuden merkitystä. Asiakkaiden tunnetiloille on aina syynsä, ja hän pyrkii kohtaamaan ne empatialla ja rauhallisuudella.

"Hymyssä on voimaa", Hämäläinen sanoo.

Jokainen tilanne on ainutlaatuinen, ja niihin on mukauduttava aina asiakkaan näkökulmasta.

”Sairaalaan tullessa ihmisten olotila on erilainen kuin vaikkapa ostoksille mennessä. Tilanteeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta.”  

Hämäläinen on oppinut, että kaikkia ei voi aina miellyttää. Hän on kuitenkin ylpeä siitä, että pystyy usein voittamaan asiakkaan puolelleen, vaikka tämä olisi aiemmin kokenut huonoa palvelua. On palkitsevaa, kun onnistuu muuttamaan asiakkaan kokemuksen positiiviseksi.

”Asiakkaan lähtiessä eleet kuten hymy tai vilkutus kertovat, että asiakaskohtaaminen on ollut onnistunut.”

Anna aina vähän enemmän kuin odotetaan

Omaa onnistumistaan asiakaskohtaamisissa on tärkeää arvioida jatkuvasti. Jokainen hetki on mittari, ja Hämäläinen pyrkii oppimaan myös niistä tilanteista, joissa kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Hän uskoo, että erinomaisen asiakaspalvelun erottaa hyvästä se, että antaa aina hieman enemmän kuin mitä odotetaan.

Hämäläinen näkee tärkeänä roolinsa sairaalan asiakaskokemuksen ja positiivisen ensivaikutelman luomisessa. Tässä aiemmat kokemukset ja yrittäjyydestä saadut opit ovat olleet hyödyksi.

”Vuosi taksissa vastaa kuulemma kolmea vuotta yliopistossa.”

Hän toivoo, että asiakkaat muistavat hänet ihmisenä, joka nauttii työstään ja haluaa aidosti palvella – henkilönä, jonka luokse on hyvä palata uudelleen.

Artikkeli on julkaistu alun perin Husarissa 3/2024.

”Stimulaattorihoitajan ystävällisyys ja venyminen.”
”Ammatillinen osaaminen ja kannustavan empaattinen vuorovaikutus.”
”Lämmin vastaanotto!”

Siltasairaalan neurokirurgian poliklinikalla stimulaattorihoitajina työskentelevät sairaanhoitajat Taina Lahti ja Simo Seppälä saavat kuukaudesta toiseen kiittävää asiakaspalautetta. Mikä on onnistuneiden asiakaskohtaamisten taustalla?

”Olen onnekas ja unelmatyössäni. Tämä on yhteinen matka, jossa olen rinnalla lyhyen tai pitkän ajan”, jo 15 vuotta stimulaattorihoitajana työskennellyt Taina Lahti kuvaa.

”Meillä on aikaa kuunnella, sillä en voi tehdä työtäni ja esimerkiksi auttaa laitteen ohjelmoinnissa ilman potilaan kuuntelua ja hyvää kohtaamista. Moni ehkä myös kokee, ettei heitä ole aiemmin kuunneltu riittävästi”, kollega Simo Seppälä jatkaa.

Stimulaattorihoitoa harkitaan tilanteessa, jossa esimerkiksi pitkittynyttä kipua, lihasjäykkyyttä eli spastisuutta tai liikehäiriösairautta on jo koetettu hoitaa muilla keinoin.

Sähköimpulsseja aivoihin tai selkäytimeen

Stimulaattorihoidossa lievitetään keskushermosto-oireita kohdennetun sähköstimulaation tai lääkepumppujen avulla. Sähköinen ärsyke muuttaa hermoratojen toimintaa aivoissa tai selkäytimessä ja vaimentaa epämiellyttäviä tuntemuksia.

Stimulaattorit ovat pieniä laitteita, jotka asennetaan ihon alle potilaan rintaan tai vatsaan. Niistä lähtevät johdot viestivät kipua tai muita oireita aiheuttavien hermojen kanssa. Tehoa ja voimakkuutta voi säätää ohjaimella.

”Hoito on aina oireita lievittävää, ei koskaan parantavaa. Laitteesta on apua vasta silloin, kun potilas on hyväksynyt sen, ettei hän parannu kokonaan. Voimme tukea siinä, miten hän saa haltuun uuden tilanteen ja pääsee elämässä eteenpäin”, Lahti kertoo.

Hoito on yksilöllistä, ja vaatii huolellista suunnittelua, seurantaa ja yhteistyötä. Hoitaja tapaa potilaan ennen leikkausta, tukee laitteen käyttöönotossa ja jatkaa seurantaa. Esimerkiksi kipupotilaiden ja lääkepumpun saaneiden kanssa hoitosuhteet voivat olla pitkiä, vuosien mittaisia.

“Teemme säätöjä, jotta saisimme mahdollisimman hyvän ja toimivan hoidon. Tavoitteena on saada kivut hallintaan niin, että potilas pääsee elämässä eteenpäin”, he kuvaavat.

Yhteistyötä potilaiden kanssa

Aivostimulaattori voi ajatuksena kauhistuttaa, mutta potilaat ovat yleensä tyytyväisiä hoidon tuloksiin.

”Vierasesine aivoissa saattaa tuntua pelottavalta. Arkipäiväistämme ja kannattelemme potilaan kokemaa pelkoa ja varmistamme turvallisen olon laitteen kanssa”, Lahti kuvaa.

Stimulaattorihoito ei tuo erityisiä rajoituksia potilaan arkeen, ainoastaan voimakkaita magneettikenttiä tulee välttää. Ennen magneettikuvauksen suunnittelua potilaat ovatkin aina yhteydessä stimulaattorihoitajiin.

Hoitajat vastaavat myös mitä erilaisimpiin kysymyksiin uudenlaisessa arjessa. Käyttäjää voi mietityttää esimerkiksi akun kohdalle osuvan painollisen hulavanteen käyttö tai se, reagoiko laite huvipuistolaitteisiin.

“Tämä on yhteinen matka, jossa tuemme eteenpäin. Opimme samalla myös nöyryyttä ja uusia näkökulmia.”

Artikkeli on julkaistu alun perin Husarissa 3/2024.