Valokuva kertoo enemmän kuin sanat – myös sairaalassa

Työpäiväni alkaa aina kupillisella teetä. Me kliiniset valokuvaajat kuvaamme virka-aikaan 8–16 välillä, mutta meillä on liukuva työaika, ja itse tulen töihin usein jo reilusti ennen kahdeksaa.

Täällä Jorvin sairaalassa meitä kliinisiä valokuvaajia on kolme ja lisäksi täällä on kaksi videokuvaajaa. Meilahden sairaala-alueella kuvaajia on seitsemän. Päätyömme on kuvata potilaita hoitoa ja hoidon seurantaa varten. Kuvaamme esimerkiksi infektioita, vammoja, palovammoja ja ihomuutoksia.

Työhön kuuluu toisinaan varallaoloa ja odottelua. Yleensä puhelin ei soi kovin aikaisin aamulla. Tänäkin aamuna olen ehtinyt lukea päivän uutiset ja jutella kollegoideni kanssa yhteisessä työhuoneessamme. 

Puhelin soi. Päivän ensimmäinen kuvauspyyntö tulee palovammaosastolta. Puhelussa kerrotaan yleensä vain huone, jossa potilas on, ja paikan päällä selviää tarkemmin, mitä kuvataan. Olen paikalla muutamassa minuutissa ja itse kuvaukseen menee alle kymmenen minuuttia. Kuvaan eristyksessä olevan potilaan palaneet kädet.

Palovammojen kuvaaminen vie eniten aikaa, etenkin jos potilaalla on laajoja palovammoja. Niitä seurataan pitkään alusta aina loppuvaiheen arpikontrolleihin saakka. Palovammapotilaita kuvatessa hyvä hygienia on tärkeää infektiovaaran vuoksi. Tarvittaessa käytämme maskia ja suojamyssyä ja eristyspotilaiden kohdalla suoja-asua. 

Meillä on käytössä puhelinrinki, joka jakaa puhelut tasaisesti kaikille kuvaajille. Kuvausten määrä vaihtelee päivittäin. Yleensä kuvauksia on tällä Jorvissa 5–20 päivässä kuvaajaa kohden. Jokaisella kuvaajalla on oma kamera ja siihen liittyvät varusteet. Reppu on aina valmiina lähtöön, kun puhelin soi.

Puran otetut kuvat saman tien koneelle, editoin ne ja lähetän eteenpäin potilastietojärjestelmään. Potilaat ovat joskus huolissaan siitä, mihin heidän kuvansa päätyvät, jolloin kerron aina, että kyseessä ovat potilasasiakirjat eivätkä kuvat päädy mihinkään muualle.

Jotta kuvat päätyvät varmasti oikean potilaan tietoihin, kuvaamme aina osastolla olevan potilaan potilasrannekkeen. Vastaanotoilla tarkistamme potilastiedot Apotista ja varmistamme henkilöllisyyden hoitajalta tai potilaalta itseltään. Potilaan henkilöllisyys on varmistettava aina vähintään kahdesta eri lähteestä.

Kuvien käsittely on nopeaa, sillä meillä on pitkälle optimoitu työnkulku, joka varmistaa huippulaadukkaat kuvat kuvaajasta riippumatta. Lääkäri voi tehdä diagnoosin suoraan kuvien perustella. Lääkärit ja hoitajat kuvaavat jonkin verran myös itse, mutta meille soitetaan kuitenkin usein saatesanoilla ”soitettiin teille, kun tarvitsemme hyvät kuvat”.

Puhelimeni soi jälleen. Tällä kertaa kuvaajaa tarvitaan kirurgian vastaanotolla. Kuvaan potilaan nenässä olevaa ihomuutosta toimenpidettä varten. Kuvaus vie muutaman minuutin. Emme yleensä jää juttelemaan potilaan kanssa, mutta tässä työssä on aina oltava tuntosarvet pystyssä ja luettava tilannetta; mitä ihminen kaipaa. Joskus jäämme juttelemaan, jos potilas haluaa, ja on aikaa.

Näemme paljon vakavia vammoja, mutta myös paranemisia. Pahoistakin tilanteista voi selvitä. Katsomme kohdetta aina kameran linssin läpi, mikä etäännyttää tilanteesta; kokijasta tulee enemmän tarkkailija. Vaikeimpia kuvattavia ovat pahasti palaneet pienet lapset ja pahoinpideltyjen kuvaaminen.

Yleensä emme ole kuoleman kanssa tekemisissä. Poikkeuksen tekevät kuolleena syntyneet vauvat. Kuvaamme heistä kliinisten kuvien lisäksi myös kauniita muistokuvia vanhemmille. Koen, että nämä kuvat ovat todella merkityksellisiä ja tärkeitä surutyön kannalta.

Alkuiltapäivästä puhelin soi tasaisesti. Käyn uudelleen palovammaosastolla sekä pari kertaa kirurgian vastaanotoilla ottamassa kuvia tyrästä sekä plastiikkakirurgisen operaation jälkeisestä tilanteesta.

Täällä Jorvissa meitä työllistävät eniten plastiikkakirurgia, palovammat, lasten vastaanotot sekä leikkausosasto. On myös osastoja, joissa emme käy koskaan. Aika hyvin sairaalan kuitenkin oppii tuntemaan. Kuljen yleensä sairaalan sisällä potkulaudalla, jolla pääsee nopeasti eteenpäin pitkillä käytävillä. Meilahden tunneleissa kuvaajat kulkevat polkupyörillä.

Koen, että teemme todella tärkeää työtä hoitoketjussa. Kuvat eivät ole vain seurantaa ja diagnoosia varten, vaan ne auttavat lääkäreitä ja hoitajia myös kirjauksissa. Palvelulupauksemme on, että toimitamme kuvat saman päivän aikana, mutta usein ehdin laittaa kuvat eteenpäin heti kuvauksen jälkeen. Päivystyksen kuvat menevät muiden edelle, sillä niillä on usein kiire.

Niinä päivinä, kun kuvauksia on paljon, on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tekee asiat järjestelmällisesti. Kiireen tuntua ei saa syntyä, sillä se kasvattaa virheiden mahdollisuutta.

Potilaskuvausten ohella teemme myös kuvauksia HUSin viestinnälle. Tänään olen menossa kuvaamaan Husarin juttua varten Kotia kohti -infoa Espoon sairaalan puolelle synnyttäneiden osastolle.

Viestinnän kuvausten ajaksi poistumme puhelinringistä, sillä nämä keikat vievät yleensä enemmän aikaa kuin potilaskuvaukset. Potilaskuvauksissa informatiivisuus, tarkkuus ja tasalaatuisuus on tärkeää. Viestinnän kuvissa saa käyttää enemmän luovuutta ja niissä on tilaa itseilmaisulle. Viestinnän kuvista näkeekin usein, kuka meistä kuvaajista on ne ottanut.

Olen työskennellyt HUSissa vuodesta 2016 alkaen. Sitä ennen olin pitkään freelance-kuvaaja ja kuvasin paljon aikakauslehdille. Tärkein kliinistä kuvaamista ja lehtikuvaamista yhdistävä tekijä on ihmisten kohtaaminen. Myös tämä työ on sekoitus rutiineja ja vaihtelevuutta. Se on myös meidän vahvuutemme; pystymme toimimaan ammattitaitoisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Rutiinit tuovat myös varmuutta.

Käsittelen vielä ennen kotiinlähtöä äskeisen viestinnän juttukeikan kuvat. Olen vaihtamassa työpistettä ensi viikolla Iho- ja allergiasairaalaan Meilahteen, joten haluan saada kaikki työt täällä Jorvissa valmiiksi ennen sitä. Kotiin lähden tänään vähän ennen neljää.