Siirry pääsisältöön

Ammattilaiselle

Hoitajaksi sisätaudeille

Meillä sisätaudeilla pääset sairaanhoitajana ja lähihoitajana työskentelemään hyvässä porukassa ja kehityt urallasi jatkuvasti. Työskentelyäsi tukevat avoin ja auttava ilmapiiri sekä sujuva työskentely eri erikoisalojen työntekijöiden kanssa.

Hoitajat potilaan ympärillä.

Sisätautien sairaanhoitajana ja lähihoitajana teet tiivistä yhteistyötä lääkäreiden, fysioterapeuttien, sosiaalityöntekijöiden, farmaseuttien, osastosihteerien ja laitoshuoltajien kanssa. Potilaan hoitoon liittyviä päätöksiä ei tarvitse tehdä yksin.

Sisätautipotilaiden sairauksien kirjo on laaja. Hoidamme mm. infektiosairauksien, sydänsairauksien, keuhkosairauksien ja syöpäsairauksien potilaita ja vastaamme syöpäpotilaiden saattohoidosta. Pääset hyödyntämään aiempaa kokemustasi ja samalla kasvattamaan osaamistasi ja uralla kehittymistäsi. Sinulla on tukenasi kokeneiden kollegoiden lisäksi hoitotyön asiantuntijat, opetushoitajat ja esihenkilöt. Sitoudumme perehdytykseen ja huomioimme uuden työntekijän aiemman osaamisen. 

Tarjoamme laajasti erilaisia lisäkoulutuksia kiinnostuksesi mukaan, joten mahdollisuutesi edetä urallasi alkavat jo ensimmäisestä työpäivästäsi.

Mikä sisätautien parissa työskentelemisessä kiehtoo?

Millaista on työskennellä sairaanhoitajana ja lähihoitajana HUSin sisätaudeilla? Sairaanhoitaja Elisa ja lähihoitaja Netta kertovat, mikä sisätautien parissa työskentelemisessä kiehtoo.

Skip video

Seuraa sisulaisia Instagramissa

Seuraa Instagramissa aihetunnistetta #sisulainen ja katso, millaista työskentely on sisätaudeilla!

Feedback

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi! Kerro halutessasi, kuinka voimme parantaa tätä sivua.

Kerro halutessasi, miten olemme onnistuneet tai kuinka voimme parantaa tätä sivua.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita palautteesi allaolevaan kenttään.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.