Usein kysytyt kysymykset

Lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole lisääntynyt. Niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin laajat esiintyvyystutkimukset osoittavat lapsiin(kin) kohdistuvan pahoinpitelyn vähentyneen huomattavasti (ks. Lapsen kaltoinkohtelu -sivu ja STM:n Väkivallaton lapsuus -julkaisun luku 3: Tilastokatsaus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, PDF). Lasten kaltoinkohtelusta puhutaan julkisuudessa aiempaa enemmän ja epäilyihin tartutaan aiempaa herkemmin. Tästä saattaa seurata vaikutelma, että lapsiin kohdistuva pahoinpitely tai väkivalta laajemmin, olisi lisääntynyt.

Pienten lasten kohdalla pahoinpitelijä on tyypillisesti lapsen kanssa asuva aikuinen tai sisarus. Nuorten kohdalla väkivallan tekijä on usein toinen nuori, esimerkiksi kaveri, tuttava tai seurustelukumppani.

Lapsen ikä ja kehitystaso vaikuttavat siihen, millaiset vammat saattavat viitata lapsen pahoinpitelyyn. Pienten vauvojen mitkä tahansa vammat vaativat aina tarkempaa selvittelyä. Vanhemmilla lapsilla huolta herättää sellaiset vammat, jotka ovat epäsuhdassa lapsen ikään ja liikkumistaitoihin nähden. Myös erikoisen muotoiset tai tarkkarajaiset mustelmat, palovammat tai muut jäljet (esim. pyöreät, pitkulaiset tai jonkin esineen muotoiset) voivat viitata lapsen pahoinpitelyyn. Lisäksi hiusten läiskittäinen puuttuminen, monet samanaikaiset eri paranemisvaiheissa olevat vammat sekä toistuvat epäselvät vammat vaativat asian tarkempaa selvittelyä.

• Mikä tahansa vamma pienellä vauvalla​
• Vanhemmilla lapsilla sellainen vamma, mikä on epäsuhdassa lapsen ikään ja liikkumistaitoihin nähden​
• Erikoisen muotoinen / tarkkarajainen mustelma, palovamma tai muu jälki (esim. ​pyöreä​, pitkulainen ​tai jonkin esineen muotoinen) ​
• Läiskittäinen hiusten puuttuminen​
• Monet samanaikaiset, eri paranemisvaiheissa olevat vammat​
• Toistuvat epäselvät vammat

Väkivallan aiheuttamat mustelmat ja muut jäljet sijaitsevat tyypillisesti kasvoilla, korvanlehdissä, niskassa, kaulassa, päänahassa, selässä, pakaroissa ja reisien sisä- tai takapinnoilla. Minkään mustelman sijaintipaikan perusteella ei kuitenkaan voi yksiselitteisesti todistaa tai poissulkea väkivaltaa, vaan aina tulee huomioida kokonaistilanne kaikkien käytettävissä olevien tietojen perusteella.

Väkivallan aiheuttamat mustelmat ja muut jäljet ovat tyypillisesti seuraavissa paikoissa: ​

• kasvot​
• korvalehdet​
• niska​
• kaula​
• päänahka​
• selkä​
• pakarat​
• reisien sisä- ja takapinnat.

Mustelmat ovat lapsilla tavallisia ja vain harvoin niiden syynä on lapseen kohdistuva väkivalta. Useimmat lasten mustelmat syntyvät tapaturmaisesti esimerkiksi leikki- tai pelitilanteissa. Joskus mustelmien taustalta löytyy jokin sairaus. Edellisen kysymyksen vastauksessa kerrotaan tarkemmin, minkälaiset mustelmat tarvitsevat jatkoselvittelyä.

Rikoslain mukaan pahoinpitelystä on kyse mm. silloin, kun toisen terveyttä vahingoitetaan tai hänelle aiheutetaan kipua käyttäen ruumiillista väkivaltaa. Lähtökohtaisesti luunapin antaminen tai tukistaminen aiheuttaa lapselle jonkinlaista kipua, jolloin kyseessä on rikos.

Suomessa kuritusväkivallan käyttö kiellettiin lailla vuonna 1983. Kuritusväkivallaksi katsotaan tahallinen kivun aiheuttaminen tai henkinen väkivalta, jonka tarkoituksena on lapsen rankaiseminen tai käyttäytymisen säätely. Tyypillisiä kuritusväkivallan muotoja ovat mm. läpsiminen, töniminen, repiminen, luunapin antaminen ja tukistaminen. Kuritusväkivaltana pidetään myös lapsen retuuttamista ja muuta kipua aiheuttavaa kovakouraista käsittelyä. Kuritusväkivallalla on todettu olevan vakavia kielteistä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja kehitykseen.

Vanhempien asennoituminen kuritusväkivallan käyttöön on muuttunut vuosien saatossa yhä kielteisemmäksi. Silti kyselyiden mukaan noin reilu kolmasosa vanhemmista on käyttänyt väkivaltaa lasta kohtaan kasvatustarkoituksessa. Rangaistusten ongelma on, ettei niistä opi mitään, minkä lisäksi rankaisemiseen liittyy nöyrryttämistä ja häpeää. Sen sijaan kehut ja myönteinen palaute auttavat lasta ymmärtämään paremmin, mitä häneltä toivotaan.

Huutaminen voi olla niin sanottua henkistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta on laaja ilmiö. Sen määritelmään sisältyy toimintaa ja käyttäytymistä (tai toiminnan puutetta), joka voi olla tahallista mutta myös tiedostamatonta tai tahatonta. Henkinen väkivalta määritellään muun muassa toistuvaksi toimintatavaksi tai yksittäiseksi vakavaksi tilanteeksi, jossa lapsesta huolta pitävä henkilö laiminlyö tämän tunne-elämän, hoivan ja huolenpidon tarpeet sekä viestittää lapselle tämän olevan uhattu, arvoton, viallinen, ei rakastettava tai ei haluttu.

Toisinaan on vaikea erottaa, milloin kyse on yksittäisistä epäsensitiivistä vuorovaikutusta sisältävistä tilanteista, milloin taas heikoista ja toimimattomista vanhemmuustaidoista ja milloin varsinaisesta henkisestä väkivallasta. Huutamisen kohdalla esimerkiksi voi olla oleellista tarkeastella sitä, millaisissa tilanteissa ja kuinka usein lapselle huudetaan, millaisia asioita hänelle huutamisen aikana viestitään ja mitä huutamisen yhteydessä tai sen jälkeen tapahtuu.

Suomen lainsäädäntö lähtee niin ikään siitä, että pahoinpitelyksi voidaan luokitella myös sellaiset teot, jotka eivät sisällä fyysistä kontaktia henkilöiden välillä tai joista ei jää ruumiillisia vammoja.

Lapsi saattaa uteliaisuudesta hakea väkivaltamateriaalia netistä, mutta hän saattaa törmätä siihen myös tahtomattaan esimerkiksi viestittelyryhmissä. Keskustele lapsesi kanssa hänen kokemuksistaan, mutta älä painosta lasta. Muista, että on hyvä, jos lapsi uskaltaa puhua sinulle näkemästään. Arvosta sitä ja kerro lapselle, että hän teki oikein kertoessaan asiasta. Pysy lapsen tasolla ja vastaa hänen esittämiinsä kysymyksiin. Selitä lapselle, että elokuvat ovat kuviteltua, näyteltyä ja tarinoitua. Lisäksi on hyvä käydä läpi, että elokuvat, netti tai pelit eivät anna aitoa kuvaa väkivallan aiheuttamista vammoista. Ole tietoinen siitä, mitä lapsesi tekee netissä, mm. millaisia sovelluksia hän käyttää, keiden kanssa hän keskustelee ja millaista materiaalia hän katsoo.

Erilaisten tietokonepelien pelaaminen on hyvin yleistä ja suosittua. Etenkin pojat ja miehet suosivat väkivaltaa sisältäviä pelejä, kuten strategia-, sota- tai ampumapelejä. Peleissä on viralliset ikäsuositukset (niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin), joihin on hyvä perehtyä huolella. Ikäsuositukset sisältävät myös kuvausta siitä, mihin suositukset perustuvat ja minkälaista, mahdollisesti lasta häiritseviä elementtejä, peli pitää sisällään. Vielä tärkeämpää on perehtyä itse peliin ja käydä siitä keskustelua lapsen kanssa, jotta pysyy perillä siitä, millaisia pelejä lapsi pelaa ja kenen kanssa.

Laajojen tieteellistä tutkimusnäyttöä koostavien analyysien tulos on, että väkivaltapelien pelaaminen lisää väkivaltaista käyttäytymistä. Yhteys on kuitenkin hyvin pieni: väkivaltaisten pelien pelaaminen selittää vain muutaman prosentin yksilöiden välillä esiintyvästä vaihtelusta väkivaltaisuudessa. Yleisesti voisi todeta, että lapsen pelaamista on syytä tarkastella lähempää silloin, kun se on pakonomaista ja vaikuttaa negatiivisesti lapsen muuhun arkeen, ihmissuhteisiin tai vointiin.

Eläminen perheessä, jossa joku perheenjäsenistä käyttäytyy väkivaltaisesti, altistaa lapsen kaikille väkivallan haitallisille vaikutuksille. Vaikka väkivalta ei kohdistuisi suoraan lapseen, saa väkivaltainen ilmapiiri aikaan pelkoa ja turvattomuutta ja pitkään jatkuessaan voi altistaa monenlaisille ongelmille. Lapsi myös oppii helposti ratkaisemaan itse riitoja väkivallalla. 

Usein lapset ovat tietoisempia väkivallasta kuin aikuiset kuvittelevat. Ota asia rohkeasti puheeksi lapsen kanssa ja kuuntele hänen ajatuksiaan. Älä kiellä lasta puhumasta asiasta myöskään perheen ulkopuolisille tahoille. On tärkeää, että väkivaltaan perheessä puututaan varhaisessa vaiheessa. Älä epäröi hakea apua tai kysyä neuvoja. Asiasta lisätietoa saat mm. oman alueesi lastensuojelusta ja Ensi- ja turvakotien liitosta.

Muiden perhesuhteiden tavoin myös sisarussuhteisiin voi kuulua väkivaltaa. Sisarusväkivaltaa kuitenkin herkästi aliarvioidaan ja normalisoidaan, minkä vuoksi myös vanhemmilla voi olla vaikeuksia tunnistaa ja erottaa sisarusten välinen väkivalta harmittomasta riitelystä

Sisarusväkivalta voi olla fyysistä, psyykkistä tai seksuaalisesta kaltoinkohtelua. Tyypillisesti sisarusväkivalta on lievää fyysistä väkivaltaa tai henkistä väkivaltaa kuten kiusaamista. Se voi sisältää joissain tapauksissa myös hyvin vakavia tekomuotoja, joiden yhteydessä käytetään jotain välineitä, kuten teräaseita tai aseella uhkaamista.

Myös sisarusväkivallalla on todettu olevan vakavia psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia haittavaikutuksia, minkä vuoksi ensisijaisesti perheen aikuisten on puututtava siihen varhaisessa vaiheessa.  Mikäli koet, että sinulla ei ole riittävästi keinoja puuttua lastesi väliseen väkivaltaisuuteen, apua voi hakea erilaisista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, kuten kasvatus- ja perheneuvolasta.

Ole yhteydessä lapsen kouluun. Mikäli kiusaamiseen sisältyy fyysistä väkivaltaa, uhkauksia tai esimerkiksi lasta halventavan materiaalin levittämistä verkossa, myös poliisiin voi olla yhteydessä. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta he ovat korvausvastuussa, mikäli rikollisen teon uhrille myönnetään tuomioistuimessa korvauksia. Kiusaaminen tullessa viranomaisten tietoon, on myös sosiaaliviranomaisilla tarvittaessa mahdollisuus puuttua asiaan. Mikäli lapsi oireilee kiusaamisesta, tai koet, että lapsi tarvitsee tukea kiusaamisesta toipumiseen, ota yhteyttä myös koulupsykologiin. Apua tarjoavia tahoja voit etsiä myös Lasten mielenterveystalon Huolinavigaattorin kautta.

Aggressiolla tarkoitetaan voimakasta energiaa, jota on opittava hallitsemaan rakentavasti. Lapsi tai nuori saattaa purkaa aggressiivisia impulssejaan käyttäytymällä väkivaltaisesti kavereita, vanhempia tai eläimiä kohtaan. Toisia satuttavaan ja vahingoittavaan käyttäytymiseen tulee aina puuttua ja hankkia tarvittaessa ammattiapua. Väkivaltaiselle käytökselle on lukuisia eri syitä. Lapsi tai nuori voi oireilla elämänmuutosta tai traumaattista tapahtumaa, esim. vanhempien eroa, koulun alkua, muuttoa tai läheisen menetystä. Kyse voi olla myös impulssikontrollin ongelmista, jotka voivat liittyä käytöshäiriöön, ADHD-oireistoon tai päihteidenkäyttöön. Joskus väkivaltainen käytös saattaa myös johtua siitä, että lapsi tai nuori jäljittelee ja/tai oireilee itse kokemaansa väkivaltaa.

Lapsen rajaaminen on tarpeen lapsen itsensä ja muiden turvaamiseksi tilanteissa, joissa lapsi käyttäytyy aggressiivisesti toisia tai itseään kohtaan, eikä sanallinen tai muu ohjaaminen riitä hillitsemään lapsen käyttäytymistä. Tämänkaltaisissa tilanteissa lapsen rajoittaminen tai estäminen voimaa käyttäen on sallittua, kun lapselle ei pyritä aiheuttamaan kipua.  Kiinnipito ei ole rangaistus, vaan vakavassa tilanteessa välttämätön keino lapsen itsensä sekä muiden turvallisuuden takaamiseksi.

Videon sisältö on hyvä ottaa puheeksi lapsen kanssa. Lapselle on hyvä tehdä selväksi, että kiusaaminen ja väkivalta ovat väärin. Lapsen kanssa voi esimerkiksi puhua siitä, miltä tilanne kiusatusta voi tuntua. Asia pitää myös saattaa koulun tietoon (vaikka videoitu tilanne olisi esim. koulumatkalta). Jos videossa ilmenevä väkivalta on vakavaa siitä tulisi myös ilmoittaa viranomaisille (ks. Kun epäilet lapsen kaltoinkohtelua -sivua).

Lapselle on hyvä tehdä selväksi, että somessakin jokainen on vastuussa omista teoistaan. Videota ei tule ladata tai levittää edelleen somessa tai viestiryhmissä. Videon kuvaaminen, lataaminen someen tai edelleen levittäminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön, ja vaikka tekijä ei olisi ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa, on hän korvausvelvollinen. Jos video on jo somessa, siitä hyvä ilmoittaa sivuston ylläpitäjälle, sillä väkivaltaa tai kiusaamista sisältävä materiaali on kiellettyä käytännössä kaikissa suurissa somepalveluissa.

Lain mukaan rangaistavaa ovat seksuaaliset teot, jotka kohdistuvat alle 16-vuotiaaseen lapseen tai nuoreen (joissain tapauksissa alle 18-vuotiaaseen). Seksuaalista hyväksikäyttöä on esimerkiksi hively, koskettelu, sukuelinten nuoleminen, yhdyntä tai sen yritys sekä esineellä sukuelimiin tunkeutuminen. Hyväksikäytöksi luetaan myös se, että saa lapsen ryhtymään johonkin tällaiseen tekoon tai saa lapsen esimerkiksi koskettelemaan itseään. Seksuaalinen hyväksikäyttö ei edellytä fyysistä kontaktia, sillä se voi tapahtua esimerkiksi internetin tai kännykän välityksellä. Hyväksikäytöksi luetaan myös pornon näyttäminen tai lapsen tietoinen altistaminen muulla tavoin aikuisten seksuaalisuudelle, lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin sekä seksipalvelujen ostaminen lapselta tai nuorelta. Myös kaikkien edellä mainittujen tekojen yritys on rangaistavaa. 

 Se, että lapsi näkee vahingossa aikuisen alasti tai aikuisten välistä seksiä, ei ole seksuaalista hyväksikäyttöä. Myöskään aikuisen alastomuus sinällään ilman seksuaalista tarkoitusta ei ole hyväksikäyttöä kuten esimerkiksi saunomistilanteissa tai kesämökillä uidessa. Päinvastoin, se että lapsi näkee omia läheisiään alastomina saattaa helpottaa seksuaaliasioista kysymisen ja myös luoda lapselle realistisemman – ja esimerkiksi internetin pornotarjonnasta poikkeavan – käsityksen siitä, miltä ihmiskeho näyttää. Sitä vastoin hyväksikäyttöä on lapsen tahallinen altistaminen aikuisten seksuaalisuudelle. 

Ei ole. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä useammin lapsen hyväksikäyttäjä on lapselle entuudestaan tuttu henkilö, harvoin kuitenkaan biologinen vanhempi. Pieniin lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö on ylipäätään erittäin harvinaista. 

Tyypillisin hyväksikäyttötilanne on se, että nuorta murrosikäistä tyttöä käyttää hyväksi nuori aikuinen mies. Nuoret voivat joutua myös tilanteeseen, jossa tuntematon aikuinen tarjoutuu ostamaan alaikäiselle esimerkiksi alkoholia ehdolla, että nuori suostuu seksuaaliseen tekoon. Myös internet tarjoaa väylän tuntemattomille aikuisille luoda kontakteja nuoriin ja lähettää seksuaalissävytteisiä viestejä anonyymisti. Näin ollen internetissä vieraaseen, itseään vanhempaan henkilöön solmitusta ihmissuhteesta voi muodostua nuorelle luottamuksellisen ja turvallisen tuntuinen, jolloin riski vuorovaikutuksen seksualisoitumiselle saattaa kasvaa.

Pedofilia määritellään jatkuvaksi seksuaaliseksi kiinnostuneisuudeksi esimurrosikäisiä lapsia kohtaan. Seksuaalista kiinnostusta murrosikäisiin tai sen juuri ohittaneisiin alaikäisiin nuoriin taas kutsutaan hebefiliaksi. Tutkimuksista tiedetään, että kaikki lapsista tai nuorista seksuaalisesti kiinnostuneet aikuiset eivät itse kuitenkaan syyllisty lapsiin kohdistuneisiin seksuaalisiin tekoihin tai muihin rikoksiin kuten lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä esittävän materiaalin hallussapitoon. Toisaalta lapsiin kohdistuneissa hyväksikäyttörikoksissa tekijänä on usein henkilö, jota ei voida määritellä pedofiiliksi tai hebefiiliksi, vaan taustalta löytyy monenlaisia syitä, joiden vuoksi henkilön käyttäytymisen säätely on heikentynyt.

Nuorilla seksuaalinen kehitys ja kiinnostus seksiä kohtaan etenee hyvin yksilöllisesti. Tämän vuoksi ei voida antaa ikäperusteisia suosituksia sille, mikä on sopiva ikäero nuorten seurustelusuhteissa. Rikoslain mukaan kaikenlaisen seksuaalisen kanssakäymisen suojaikäraja on 16 vuotta. Lain tarkoituksena on suojata lapsia ja nuoria vanhempien henkilöiden heihin kohdistamalta seksuaaliselta hyväksikäytöltä, ei rajoittaa nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita. Lain mukaan seksuaalirikoksena ei siten pidetä tekoa, joka ei loukkaa toisen osapuolen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa. 17- ja 15-vuotiaiden välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä ei ole kyse rikoksesta silloin, jos suhde on tasavertainen, siihen ei liity pakottamista, painostamista tai väkivaltaa eikä nuorten välillä ole suurta kypsyyseroa.

Lapsen seksuaalinen käyttäytyminen on huomattavasti todennäköisemmin osa lapsen normaalia seksuaalista kehitystä tai reaktio johonkin muuhun elämän muutokseen kuin todiste hyväksikäytöstä. Samoin kuin lapsi kehittyy esimerkiksi kielellisiltä taidoiltaan, kehittyy hän myös seksuaalisena yksilönä. Tähän kehitykseen kuuluvat itsensä tutkiskelu ja koskettelu, erilaiset ”lääkärileikit” lasten välillä, sukupuolieroista kiinnostuminen ja niistä kyseleminen sekä sellaisten ihmishahmojen piirtäminen, joilla on sukupuolielimet. Lisäksi nykyajan lapsilla on helppo pääsy internetissä saatavilla olevaan aikuisviihteeseen, mitä kautta heille saattaa kertyä seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvää sanastoa, joka ei muuten ole heidän ikätasoonsa kuuluvaa.

Lapsi voi oireilla seksuaalisesti myös elämän mukana tuleviin muutoksiin ja kriiseihin, kuten vanhempien avioeroon, koulun alkuun, muuttoon, läheisen menetykseen tai muuhun traumaan. Lapsi huomaa jo varhain, että itsensä koskettelu tuo mielihyvää ja rauhoittaa. Tästä johtuen lapsi saattaakin tehdä näin rauhoittaakseen itseään esim. nukahtamistilanteessa.

Kyllä voi. Kiinnostuminen ihmiskehosta ja seksuaalisuudesta kuuluu kasvavan lapsen elämään. Lapset havainnoivat herkästi aikuisten reaktioita puheisiinsa, ja lasten kiinnostusta seksuaalisuutta kohtaan ja seksuaalissävytteisiä puheita saattaa lisätä se, että seksuaalisuus on aikuisille vaikeasti kohdattava aihe. Lisäksi tutkimusten mukaan jo pienetkin lapset altistuvat seksuaaliselle materiaalille. Tutkimusten mukaan alakouluikäisistä lapsista monet ovat nähneet pornografiaa ja tämän todennäköisyys kasvaa merkittävästi lasten vanhetessa. Pohjoismaissa tehdyn tutkimuksen mukaan 11-vuotias on todennäköisemmin nähnyt pornoa, kuin ei nähnyt. 

Lapset herkästi matkivat muiden lasten ja aikuisten käyttämiä sanoja, joita eivät ymmärrä. Pienet lapset ovat voineet kuulla yksityiskohtaisiakin asioita, joista puhuvat, mutta he eivät välttämättä ymmärrä sanojen todellista merkitystä. Mitä vanhempi lapsi on, sitä konkreettisempaa tietoa seksuaalisuudesta hänellä oletettavasti on. Arvioitaessa tuleeko lapsen puheista huolestua, pitää ne aina heijastaa lapsen ikätasoon, yksilölliseen kehitykseen ja siihen, mitä lapsi voi jo tietää. Jos lapsen puheet sisältävät omakohtaisia ja konkreettisia asioita, jotka herättävät aikuisissa huolta, voi asiassa kääntyä viranomaisten puoleen.

Jo hyvinkin pienet lapset ovat kiinnostuneita sukupuolten välisistä eroista. Tämä on siis normaalia ja luonnollinen osa lapsen seksuaalista kehitystä. Mikäli lapsi ilmaisee tätä kiinnostusta sinulle, vastaa lapsen kysymyksiin rehellisesti lapsen ikätaso ja ymmärrys huomioiden. Vinkkejä ja materiaalia tähän on saatavissa esimerkiksi Väestöliiton Seksuaalikasvatus-sivulta. On myös paljon lapsille suunnattuja kirjoja, joiden avulla voi keskustella esimerkiksi siitä, miten lapset saavat alkunsa. 

Lasten piirustukset, kuten leikki yleisemminkin, sisältävät elementtejä sekä lapsen mielikuvituksesta että hänen kokemastaan. Tulee olla hyvin varovainen vedettäessä johtopäätöksiä siitä, mitä lapsi piirtämällään kuvalla tai leikkimällään leikillä mahdollisesti on tarkoittanut tai mitä lapsi on kokenut. Ole siis varovainen, ettet tee ylitulkintoja lapsen piirustusten tai leikin sisällöstä. Lapselta voi esimerkiksi kysyä ”mistä sinulla tuli mieleen piirtää tuollainen?”.

Keskustele lapsesi kanssa hänen kokemuksistaan internetissä. Älä painosta. Epäilyt ja syytökset eivät ole oikea tapa käsitellä asioita. Muista, että on hyvä, jos lapsi uskaltaa puhua sinulle näkemästään. Arvosta sitä ja kerro lapselle, että hän teki oikein kertoessaan asiasta. Malta mielesi ja tiedosta omat asenteesi, sillä pornolle altistuminen ei ole yhtä kuin traumatisoituminen. Pysy lapsen tasolla ja vastaa hänen esittämiinsä kysymyksiin. Selitä lapselle, että porno ei ole sama asia kuin seksi, vaan se on kuviteltua, näyteltyä ja tarinoitua seksiä ja siitä puuttuvat rakkauden tunteet, hellyys, toisesta välittäminen ja läheisyys. Lisäksi on hyvä käydä läpi, että porno ei anna aitoa kuvaa murrosiän ja aikuisuuden tuomista kehon muutoksista.

Tutkimusten mukaan hyväksikäytöltä suojaavia tekijöitä ovat turvallis(t)en aikuis(t)en läsnäolo lapsen elämässä sekä se, että lapsi voi puhua kotona ongelmistaan ja kokemuksistaan. Tämä pätee kaiken ikäisiin lapsiin ja nuoriin. Terve itsetunto suojaa myös esimerkiksi menemästä mukaan nettikeskusteluissa esitettäviin ehdotuksiin. Pesun yhteydessä voi lapsen ollessa pieni opastaa siihen, mitkä kehon osat ovat yksityisiä ja että niihin ei kuka tahansa saa koskea. 

Lasta ei suojella pelottelemalla häntä. Esimerkiksi vieraille aikuisille puhuminen voi olla tarpeen, jos lapsi eksyy liikkuessaan itsenäisesti, jolloin on viisaampaa opastaa häntä nimenomaan kysymään apua aikuisilta, kuten henkilöltä, jolla on omia lapsia, sen sijaan että kategorisesti kieltää vieraille aikuisille puhumisen. Se, että vieras aikuinen kohdistaisi väkivaltaisia tai seksuaalisia tekoja lapseen, on äärimmäisen harvinaista – vaikkakin nämä tapaukset yleensä ylittävät uutiskynnyksen ja tämän takia jäävät helposti mieleen. 

Sekä tutkimusten että käytännön kokemusten perusteella vaikuttaa siltä, että lapsi, joka on jäänyt vaille riittävältä häntä hoitavien aikuisten huomiolta, joutuu muita herkemmin hyväksikäytetyksi, sillä hän hakee huomiota muilta aikuisilta. Vanhempana suojaat siis lastasi parhaiten viettämällä hänen kanssaan aikaa ja kuuntelemalla häntä, kun hän kertoo sinulle asioistaan – olivat ne pieniä tai suuria.

Suomalaisilla lapsilla on keskimäärin hyvät internetiin liittyvät turvataidot. Internetiin liittyvistä negatiivisistakin asioista on tärkeä puhua lapsille ja nuorille suoraan ja rehellisesti, ilman turhaa pelottelua. Tieto siitä, miten toimia mahdollisissa epäilyttävissä tai oudoissa tilanteissa antaa varmuutta toimia turvallisesti. Kielteinen suhtautuminen internetiin ja netin käytön liiallinen rajoittaminen – ja sen uhan käyttäminen rangaistuksena – johtaa helposti tilanteeseen, jossa lapsella ei ole halua tai uskallusta kääntyä vanhempiensa puoleen silloin, kun siihen olisi tarvetta. Ikävyyksistä ja huonoista kokemuksista netissä tulee olla lupa kertoa ilman, että se johtaa lapsen rankaisemiseen tai syyllistämiseen. 

Ilmaise olevasi kiinnostunut siitä, mitä lapsi puuhaa netissä. Tee netinkäytöstä ja siitä puhumisesta arkipäivää, kuten koulupäivän tapahtumista puhumisesta. Lapsen kanssa on hyvä käydä läpi, ettei hänen tule jakaa kuvia itsestään, puhelinnumeroaan, osoitettaan vieraalle tai uudelle tuttavuudelle. 

Ei, pelkkä alapään punoitus ei ole osoitus hyväksikäytöstä. Pienten lasten alapään punoitus voi johtua monista eri syistä, kuten puutteellisesta hygieniasta, ihon ärtymisestä (esimerkiksi vaipan eritteiden takia), hankauksesta, tulehduksesta, ihosairaudesta, ym. Nämä muut syyt ovat paljon tavallisempia syitä punoitukselle kuin hyväksikäyttö. Hyväksikäyttöepäilyissä tulee aina ottaa huomioon kokonaisuus; onko mitään muuta seikkaa mikä viittaa hyväksikäyttöön kuin alapään punoitus.

Hyväksikäyttöä on hyvin monenlaista, ja siksi myös sen aiheuttamat vammat voivat olla monenlaisia. Usein hyväksikäyttö ei jätä mitään fyysistä jälkeä. Sukuelinten ja peräaukon vammat myös paranevat yleensä nopeasti. Usein vammat esimerkiksi immenkalvolla ovat niin pieniä, että niiden toteaminen vaatii mikroskooppia ja erityisasiantuntemusta. Lähes aina tilanne on siis sellainen, ettei lapsesta tai nuoresta pysty kukaan ulkopuolinen jälkikäteen sanomaan, onko hän joutunut hyväksikäytön kohteeksi.

Immenkalvo eli hymen voi olla muodoltaan ja kooltaan hyvin monenlainen. Yleinen väärinkäsitys on, että immenkalvo olisi umpinainen tai läpäisemätön kalvo, joka ensimmäisessä yhdynnässä menee rikki. Yleensä kuitenkin lapsenkin immenkalvossa on aukko, mistä mm. kuukautisvuoto pääsee poistumaan.  Anatomian vaihtelu eri yksilöiden välillä on suurta, eikä yksiselitteistä ”neitsyystestiä” ole. Esimerkiksi sen perusteella, tuleeko yhdynnässä verta, ei voi tehdä varmoja johtopäätöksiä aiemmista yhdynnöistä tai muista seksikokemuksista.

Usein vanhemmat ja ammattihenkilötkin pohtivat seksuaalisen hyväksikäytön ilmitulon jälkeen, olisiko jostakin vihjeestä voinut huomata jo aikaisemmin lapsen tulleen hyväksikäytetyksi. Kuitenkin sekä tieteellisen tutkimuksen että käytännön kokemusten perusteella tiedetään, että seksuaalista hyväksikäyttöä on hyvin vaikea havaita. Seksuaalista hyväksikäyttöä ei voida tunnistaa tai päätellä käyttäytymisen tai oireiden perusteella. Jokainen lapsi tai nuori reagoi yksilöllisesti hyväksikäyttökokemukseen ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Kaikki lapsella havaitut oireet tai käyttäytyminen eivät myöskään välttämättä ole seurausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lisäksi tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että lapset eivät läheskään aina kerro asiasta ja tähän voi olla monia syitä, kuten se, että lapsi haluaa vältellä kertomisesta mahdollisesti aiheutuvia negatiivisia seurauksia eri osapuolille. Hyväksikäyttäjä on myös voinut kieltää lasta kertomasta asiasta tai lapsi ei välttämättä ole ymmärtänyt ylipäätään tapahtuneen luonnetta. Tärkeää onkin suunnata katse tulevaan, koska syyllisyyden tai häpeän kantaminen siitä, ettei ole asiaa aikaisemmin huomannut, on tarpeetonta, vaikkakin hyvin ymmärrettävää. Lapsellekin on hyvä ilmaista, että syy tapahtuneeseen on aina hyväksikäyttöön syyllistyneen – ei uhrin tai hänen perheensä.

Tieteellistä näyttöä niin sanotuista tiedostamatta tukahdutetuista muistoista ei ole. Päinvastoin: tiedämme että traumaattisten tapahtumien keskeiset seikat muistetaan yleensä muita tilanteita paremmin. On myös runsaasti tieteellistä näyttöä siitä, että valemuistoja on suhteellisen helppo istuttaa niin lapsiin kuin aikuisiin ja että muistikuvat ovat herkkiä muokkautumaan ulkoa tulevan, esim. keskustelun kautta saadun, tiedon seurauksena, varsinkin pienillä lapsilla. 

Tiedetään myös, että monet lapset eivät eri syistä johtuen kerro kokemastaan hyväksikäytöstä lainkaan tai vasta vuosia tapahtumien jälkeen. Näissä tilanteissa lapsi yleensä kyllä on muistanut tapahtuman, mutta ei esimerkiksi ole ymmärtänyt sen merkitystä, tai on halunnut suojella tekijää, eikä ole sen takia asiasta kenellekään kertonut. On myös mahdollista, että lapsi tai nuori tietoisesti haluaa olla ajattelematta tapahtunutta ja näin ollen ei tule ajatelleeksi asiaa pitkään aikaan. Jokin muistivihje voi sitten ns. saada muiston palaamaan uudelleen mieleen ja aiheuttaa kokemuksen siitä, ettei henkilö ole asiaa aikaisemmin muistanut. 
 
Niin sanottujen valemuistojen ja oikeiden muistikuvien erottaminen toisistaan onkin haastavaa. Tyypillinen piirre valemuistoissa kuitenkin on, että henkilö ei ole muistanut kyseistä asiaa lainkaan aikaisemmin, vaan muistikuva on saattanut tulla esille hyvinkin yksityiskohtaisena, esimerkiksi terapiassa.

Lapset herkästi matkivat muiden lasten ja aikuisten käyttämiä sanoja, joita eivät ymmärrä. Pienet lapset ovat voineet kuulla yksityiskohtaisiakin asioita, joista puhuvat, mutta he eivät välttämättä ymmärrä sanojen todellista merkitystä. Arvioitaessa tuleeko lapsen puheista huolestua, pitää ne aina heijastaa lapsen ikätasoon, yksilölliseen kehitykseen ja siihen mitä lapsi voi jo tietää. Jos lapsen puheet sisältävät omakohtaisia ja konkreettisia asioita, jotka herättävät aikuisissa huolta, voi asiassa kääntyä viranomaisten puoleen.

Lapsen kohdalla onkin harvoin kyse samanlaisesta tietoisesta valehtelusta kuin esimerkiksi aikuisen kohdalla. Ala-kouluikäinen lapsi, joka on tehnyt jotain luvatonta ja yrittää peitellä sitä, saattaa kertoa hätävalheen johon liittyy toinen ihminen. Tutkimusten ja käytännön tapausten perusteella tiedetään useita tapauksia, joissa on käynyt ilmi, että lapsen keksimään väitteeseen perustuva epäily ei ole pitänyt paikkaansa. Yleensä pidetään kuitenkin harvinaisena sitä, että lapsi tieten tahtoen valehtelisi (kaltoinkohtelusta). Teini-ikäiset ovat puolestaan kykeneviä valehtelemaan siinä missä aikuisetkin, vaikka valehtelun mahdolliset seuraukset ovat kehittyvälle nuorelle vaikeammin hahmotettavissa kuin aikuiselle.

Lapsen kertoma saattaa myös muokkautua vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Jo hyvin pienet lapset ymmärtävät sen, että kysymys vaatii vastauksen ja he voivat pyrkiä vastaamaan huolestuneen aikuisen kysymyksiin myös totuuden vastaisesti. Varsinkaan pienet lapset eivät pysty erottamaan kokemiaan tapahtumia sellaisista, joista on ollut puhetta ja saattavat pitää puhuttuja asioita totena. Lisäksi kaltoinkohtelusta puhuessaan lapsi on voinut saada aikuiselta paljon huomiota, joka on positiivinen kokemus lapselle. Tämä saattaa kannustaa häntä kertomaan asiasta lisää ja antaa viestin, että tarinan sepittäminen on toivottavaa.

Lapsen kertoessa on tärkeää, ettei vanhempi painosta tai kyseenalaista lasta vaan jättää asian selvittelyn viranomaisille. Vanhemman ei pidä ”tentata” lapselta puhuuko hän totta vai valehteleeko. Tutkimuksista tiedetään, että negatiivisten seurausten pelko itselle tai muille voi toimia motiivina valehdella tai jättää asioita kertomatta.

Ei ole olemassa luotettavia keinoja, joilla lapsen tai aikuisen käyttäytymisestä (eleet, ilmeet, tunneilmaisut) voisi päätellä varmasti puhuuko hän totta vai ei. Tähän eivät pysty edes ammattilaiset, joiden tehtävä työssään on pyrkiä arvioimaan asiakkaidensa luotettavuutta. 
 
Jos lapsi vaikuttaa esim. vastahakoiselta, ahdistuneelta tai itkuiselta, voi tämä selittyä monella eri tavalla. Lapsi voi muistella ahdistavaa kokemusta tai kertomustilanne itsessään voi aiheuttaa lapsessa ahdistusta. Lapsesta voi olla myös ikävää puhua pahaa itselle tärkeästä ihmisestä tai hän saattaa kokea vaikeaksi vastata hänelle esitettyihin vaikeaselkoisiin kysymyksiin. Lapsi voi lisäksi reagoida aikuisten voimakkaisiin reaktioihin tai painokkaisiin kysymyksiin. Toisaalta keskustelu saattaa olla lapselle ahdistavaa myös silloin, jos lapsi on kertonut paikkansapitämättömän tarinan esimerkiksi aikuisen painostuksen vuoksi tai hän peittelee omaa väärää toimintaa välttääkseen rangaistusta. 

Vaikka epäily saattaa herättää voimakkaita tunteita, on tärkeää, että asian selvittely jätetään poliisille ja lastensuojelulle. Älä siis puhu epäilystä lapsen kanssa tai lapsen kuullen. Poliisi pyrkii selvittämään mahdollisimman tarkkaan, miten ja mistä syystä epäily on herännyt, ja onko asiassa syytä aloittaa esitutkinta. Sinua tullaan kuulemaan ja saat kertoa oman näkemyksesi asioista. Sinulla on tutkinta- ja oikeusprosessin aikana oikeus avustajaan, joka huolehtii oikeusturvasi toteutumisesta prosessin kaikissa vaiheissa. Lisätietoa löydät osiosta Lapsen kaltoinkohtelun selvittäminen.

Ongelmaan voi ja kannattaa hakea apua. Kokemukset esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa, joissa terapiaa on pitkään tarjottu henkilöille, joilla on seksuaalisia fantasioita lapsista tai tuntevat lapseen kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta, ovat olleet myönteisiä. Monet ovat saaneet apua niin, että eivät ole syyllistyneet lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen. Apua ja tukea voit löytää esimerkiksi Sexpo-säätiön SeriE-hankkeesta tai Mielenterveystalon omahoito-osiosta.