Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 13.11.2023 15.54

HUSin yhtymähallitus päätti vuoden 2024 taloudesta ja tasapainottamisohjelmasta

HUSin yhtymähallitus hyväksyi omalta osaltaan 13.11. kokouksessaan HUSin tulevan vuoden strategiset tavoitteet, talousarvion sekä tasapainottamisohjelman.

Yhtymähallitus hyväksyi myös pidemmän aikavälin taloussuunnitelma vuosille 2024–2026 sekä investointisuunnitelman vuosille 2024–2027. HUSin yhtymäkokous tulee tekemään lopulliset päätökset yhtymähallituksen esitysten pohjalta 14.12.2023 pidettävässä kokouksessa. 

“Olemme onnistuneet nyt tasapainottamaan HUSin taloutta muun muassa myymällä omaisuutta ja tekemällä erilaisia sopeuttamis- ja säästötoimia. Tulevien vuosien haasteita varten tarvitsemme uusia ratkaisuja ja yhteistyötä henkilöstön, Helsingin kaupungin, sekä hyvinvointialueiden kanssa. Esimerkiksi lisäämällä digitaalisia palveluja voimme toisaalta sujuvoittaa palvelua ja toisaalta tehostaa toimintaamme”, toteaa HUSin yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava.  

”Yhtymäkokouksen kesäkuussa päättämä talousarvioraami mahdollistaa HUSille vain noin kahden prosentin kulukasvun. Talousarvion tasapainottamisessa on löydetty tuotto- ja kulupuolelta sellaisia kokonaisuuksia, jotka voidaan realistisesti toteuttaa. Tavoitteemme on, että saamme jonojen kasvun taitettua ensi vuonna, mutta rahoitusta jonojen purkamiselle ei vielä ole”, kertoo HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl

Taloutta tasapainotetaan monin eri keinoin 

Talouden tasapainottamiseksi HUS myy omaisuuttaan 15 miljoonan euron edestä. Suunnitelmissa on Logistiikkakeskuksen myynti sekä HUSin omistamien henkilöstöasuntojen myyminen kuitenkin niin, että vuokralla asuva henkilökunta voisi jatkaa asunnoissa asumista.  

Toimintakuluja karsitaan koulutuksesta, matkakustannuksista sekä päivärahoista, minkä lisäksi konsernipalvelut joutuvat säästämään toiminnoistaan kymmenen miljoonaa euroa.  

HUS on aloittanut myös neuvottelut rahoituskehyksensä kasvattamisesta Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin kanssa noin 12,5 miljoonalla eurolla.  

Asiakasmaksuihin korotus 

HUSin yhtymähallitus tulee esittämään myös asiakasmaksujen korottamista 1.1.2024 alkaen asiakasmaksuasetuksen mukaiseen maksimiin. Tämä tarkoittaa, että erikoissairaanhoidon maksut tulevat nousemaan noin 21 % nykyisestä.  

Psykiatrian avohoidon palvelut säilyisivät maksuttomina, mutta käyttämättä jätetystä ja peruuttamattomasta ajasta perittäisiin maksu. Psykiatrian lyhytaikainen vuodeosastohoito säilyisi maksuttomana, samoin elinten ja kudosten luovuttajilta ei perittäisi maksua. Takuueläkkeen saajat ja velkajärjestelyissä olevat saisivat edelleen huojennuksia asiakasmaksuihin.  

Palveluiden tuottajiin muutoksia 

HUS, Helsingin kaupunki ja Uudenmaan hyvinvointialueet tulevat joiltain osin muuttamaan työnjakoaan vuoden 2024 alusta. Lohjan ja Raaseporin kotisairaaloiden toiminta siirtyy liikkeenluovutuksena Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Yhtymähallitus keskusteli myös Raaseporin sairaala-alueen toiminnallisesta kehittämisestä laajemmin yhdessä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa. 

Lisäksi HUSille siirtyy vastuu Terhokodilta tehtävistä palveluhankinnoista. Helsingin kaupungin 70–75-vuotiaiden muistipotilaiden hoito siirretään taas perusterveydenhuollon vastuulle.  

Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaan.  

HUSin yhtymähallituksen kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen sivulla https://hus-julkaisu.tweb.fi/ktwebscr/pk_tek_tweb.htm  

 

Lisätietoja:  

Yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, p. 040 504 5851    
  
Toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot assistentti Kaarina Heikinheimo p. 050 427 9861 tai sähköpostitse, etunimi.sukunimi@hus.fi    
  

Talousjohtaja Jari Finnilä, HUS, etunimi.sukunimi@hus.fi  

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi! Kerro halutessasi, kuinka voimme parantaa tätä sivua.

Kerro halutessasi, miten olemme onnistuneet tai kuinka voimme parantaa tätä sivua.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita palautteesi allaolevaan kenttään.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.