Kuvantamistutkimukset
Asiasanat:Kuvantamisella tutkitaan ihmiskehoa erilaisin menetelmin.

Kuvantamisella tutkitaan ihmiskehoa erilaisin menetelmin. Kuvantaminen voi olla kuvaamista, mutta myös esimerkiksi kehon, aivojen tai hermoston toiminnan mittauksia. Kuvantamista käytetään apuna myös toimenpiteissä ja syöpähoidoissa.
Lääkäri arvioi, onko tutkimus tarpeen kokonaisuuden kannalta. Kuvantamistutkimusten avulla voidaan diagnosoida tai poissulkea erilaisia sairauksia ja tarvittaessa suunnitella tehokas hoito.
Tavallisimpia kuvantamistutkimuksia ovat röntgentutkimukset, magneettikuvaukset ja ultraäänitutkimukset.
Erikoistuneempia tutkimuksia ovat isotooppitutkimukset, joilla selvitetään esimerkiksi syövän levinneisyyttä. Toisaalta monet sairaudet pystytään havaitsemaan isotooppitutkimuksissa ennen kuin taudin aiheuttamat rakenteelliset muutokset tulevat näkyviin muussa kuvantamisessa.
Isotooppitutkimuksessa potilaan kehoon annetaan pieni määrä radioaktiivista lääkeainetta. Tämän jälkeen kehoa kuvataan gammakameralla tai PET-kameralla. Käytössä olevat laitteet pystyvät mittaamaan hyvin pieniä säteilymääriä.
Tietoa laboratorio- ja kuvantamistutkimuksiin tulevalle
Löydät täältä lisätietoa kuvantamistutkimuksiin tulosta.
Tutkimukseen tulijan talo (opens in new window, links to another website)
Löydät lisätietoa kuvantamistutkimuksista Terveyskylän Tutkimukseen tulijan talosta. Terveyskylä on erikoissairaanhoidon verkkopalvelu.
Toimipisteet
Armilan röntgen
Teemme perusröntgentutkimuksia ilman ajanvarausta ja ultraäänitutkimuksia ajanvarauksella. Yksikkö sijaitsee Armilan terveysaseman 1. kerroksessa, esteetön…
Elielinaukion röntgen
Elielinaukiolla teemme tavallisia röntgentutkimuksia ilman ajanvarausta ja muita kuvantamisen tutkimuksia ajanvarauksella. Voit tulla röntgeniin, jos…
Etelä-Karjalan keskussairaalan röntgen
Etelä-Karjalan keskussairaalan röntgenissä teemme tavallisia röntgentutkimuksia ilman ajanvarausta ja muita tutkimuksia ajanvarauksella.
Haartmanin sairaalan röntgen
Haartmanin sairaalan röntgen kuuluu 1.2.2023 alkaen Meilahden yhteispäivystyksen röntgeniin.