Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 23.3.2022 14.02

Hedelmöityshoitojen määrä on ennätyslukemissa

Asiasanat:
  • Husari
  • lapsettomuushoidot

HUSissa tehtiin vuoden 2021 aikana ennätykselliset 1 125 munasolukeräystä IVF-hoitoa eli koeputkihedelmöitystä varten.

Vastaanotolla lisääntymislääketieteen yksikössä.

Kasvaneita hedelmöityshoitojen määriä selittävät esimerkiksi tehostunut toiminta ja uudet hoitomuodot. Kuvituskuva.

Lisääntymislääketieteen yksikkö on rikkonut ennätyksiä. Vuoden 2021 aikana tehtiin 1 125 IVF-munasolukeräystä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Lisäystä aikaisempien vuosien lukuihin on 30–35 prosenttia. Myös vastaanottokäyntien määrä on noussut 20 prosenttia. Suurinta kasvu on ollut IVF-hoidoissa, mutta myös muita hedelmöityshoitoja, kuten inseminaatioita, tehdään aikaisempaa enemmän. 

Tuhannen IVF-punktion raja ylittyi ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Vuosina 2019 ja 2020 punktioita tehtiin reilut 800. Pienempiä lukuja selittävät muun muassa korona-ajan hoitotauko, potilastietojärjestelmä Apotin käyttöönotto sekä lisääntymislääketieteen yksikön muutto Naistenklinikalta Tilkan Viuhkaan.

Osastonylilääkäri Hanna Savolainen-Peltonen kertoo nousun johtuvan muun muassa tehostuneesta toiminnasta.

”Olemme miettineet keinoja, joilla pystymme parantamaan toimintaa ja tarjoamaan enemmän hoitoja.”

Yksikössä on muun muassa järjestetty säännöllisesti lean-mallin mukaisia Kaizen-päiviä, joissa on kehitetty esimerkiksi toimenpiteiden sujuvuutta, viestintää sekä lähetteiden ja ajanvarausten käsittelyä. Hoitoja on tähän saakka tehty vain arkisin, mutta tänä vuonna alkionsiirtoja on alettu tehdä myös lauantaisin.

Hoidon tarve on yhä suurempi

IVF-hoitoihin on tällä hetkellä 5-6 kuukauden jono. Savolainen-Peltosen mukaan jonot eivät ole toiminnan tehostumisen myötä lyhentyneet, sillä hoidon tarve on yhä suurempi.

”Osa potilaista on saattanut koronapandemian vuoksi lykätä hoitoihin hakeutumista. Moni aloittaa myös raskauden yrittämisen aiempaa myöhemmällä iällä, mikä voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista.”

Runsaita kävijämääriä selittävät myös uudet hoitomuodot. Luovutetuilla sukusoluilla tehtävät hedelmöityshoidot aloitettiin HUSissa vuosien 2019–2020 vaihteessa. Tämä on avannut ovet julkisessa terveydenhuollossa tehtäville hedelmöityshoidoille myös esimerkiksi yksin lasta toivoville naisille ja naispareille. Kaikista hedelmöityshoidoista HUSissa noin 10 prosenttia tehdään luovutetuilla sukusoluilla. Siittiöiden ja munasolujen luovuttajista on jatkuva pula.

Tahaton lapsettomuus on yleinen ongelma. Noin 15 prosentilla pareista raskaus ei ole alkanut toivotusti vuoden yrittämisen jälkeen. Noin 80 prosenttia hoitoon hakeutuvista saa lapsen.

Teksti: Suvi Pärnänen
Kuva: Markus Sommers

Husari 1/2022

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.