Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 25.10.2022 08.02

Erikoissairaanhoidon ratkaisuja lihavuuden hoitoon

Asiasanat:
  • lihavuus
  • lihavuuskirurgia
  • lihavuusleikkaus

Lihavuus on suuri kansanterveydellinen ongelma, jonka hoito on koko Suomessa liian vähäistä. HUSissa tutkitaan lihavuutta, lihavuuden hoitoa ja painonhallintaa sekä etsitään aktiivisesti vaikuttavia ratkaisuja.

Nainen maski päällä.

Lihavuusleikkauksesta seuraa tutkitusti terveyshyötyjä.

Tutkimustiedon perusteella on HUSissa innovoitu esimerkiksi Painonhallintatalo, jonka toiminnan on osoitettu olevan kustannustehokasta. Lisäksi HUSissa tehdään eniten lihavuusleikkauksia Suomessa. Lihavuusleikkauksien on osoitettu olevan käänteentekeviä useimpien potilaiden terveydelle.

Lihavuus vaikuttaa elämänlaatuun ja työkykyyn

Lihavuuden vaikutusta elämänlaatuun ja työkykyyn on selvitetty suomalaisesta väestöaineistosta.
Tutkimus osoittaa, että lihavuus heikentää huomattavasti elämänlaatua ja lisää sairaspoissaoloja, ja että lihavuuden hoito ja ehkäisy ovat yhteiskunnallisesti kannattavia.

Lihavuus muuttaa kudosten aineenvaihduntaa

Lihavuus vähentää solun aineenvaihdunnasta vastaavien mitokondrioiden toimintaa erityisesti rasvakudoksessa. Tällä on selvä yhteys sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan huonontumiseen. Näiden mekanismien tunnistaminen voi auttaa lihavuussairauksien uusien hoitojen kehittämisessä.

Lihavuusleikkaus parantaa rasvakudoksen toimintaa

Lihavuus huonontaa elintärkeiden mitokondrioiden toimintaa, mutta on epäselvää, parantaako laihduttaminen sitä. HUSin tutkimuksissa on havaittu, että lihavuusleikkaukset parantavat osaltaan rasvakudoksen mitokondrioiden toimintaa. 

Painonhallintatalo perinteistä lihavuuden hoitoa huomattavasti kustannustehokkaampaa

Lihavuuden hoito on haasteellista ja siihen on osoitettu liian vähän resursseja. Digitaalisilla hoitopoluilla voidaan lisätä tuen määrää, mutta samalla tulisi varmistaa, että hoito on tehokasta. HUSissa osoitettiin, että Painonhallintatalossa keskimääräinen painonlasku oli 4,6 prosenttia, joka vastaa tehokasta elintapahoitoa kasvokkain annetussa ohjauksessa. 

Lääkehoito helpottaa painonlaskua

HUS osallistui myös kansainväliseen tutkimukseen, jossa selvisi, että lääkemolekyyli amyliini on tehokas apukeino lihavuuden hoitoon. Lääkehoitoa saaneessa ryhmässä painonlasku oli 11 prosenttia, kun lumeryhmässä se oli 3 prosenttia. Uusien lääkehoitojen avulla voidaan siis parantaa huomattavasti lihavuuden hoitoa.

Lisätietoa

Lihavuustutkimuksia HUSissa johtaa professori, ylilääkäri Kirsi Pietiläinen

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.