Vakavan maksasairauden ennustamiseen kehitettiin uusi helppo riskimallilaskuri
HUS osallistui Ruotsin Karoliinisen yliopistosairaalan ja Karoliinisen instituutin vetämään tutkimukseen, jossa kehitettiin uusi malli oireisen maksakirroosin ja muiden vakavien maksasairauksien ennustamiseen.

Fredrik Åberg oli mukana tutkimuksessa, jossa etsittiin uusia tapoja ennustaa maksakirroosia ja muita vakavia maksasairauksia. Tutkimus osoitti, että kehitetty CORE-laskuri voi huomattavasti parantaa maksasairauksien riskinarviointia väestötasolla ja perusterveydenhuollossa.
Maksakirroosi ja muut vakavat maksasairaudet ovat kasvava terveysuhka Suomessa ja maailmalla. Kroonisten maksasairauksien, erityisesti maksakirroosin ja maksasyövän, esiintyvyys on maailmanlaajuisesti kasvussa. Yleisin maksasairaus on metabolinen rasvamaksatauti, mutta eniten maksakuolemia aiheuttaa alkoholimaksatauti.
"Ongelma on, että maksasairaudet kehittyvät usein huomaamatta, kunnes ne ovat jo pitkällä”, kertoo HUSin Vatsakeskuksessa osastonylilääkärinä toimiva gastroenterologi ja dosentti Fredrik Åberg.
Nykyiset seulontamenetelmät eivät ole riittävän tehokkaita ennustamaan tulevia vaikeita maksavaurioita väestötasolla.
Laskuri, joka perustuu peruslaboratoriotesteihin
Fredrik Åberg oli mukana tutkimuksessa, jossa etsittiin uusia tapoja ennustaa maksakirroosia ja muita vakavia maksasairauksia. Tutkimusta johti Ruotsin Karoliininen yliopistosairaala ja Karoliininen instituutti, ja siihen osallistui myös tutkijoita THL:stä ja Lääketieteellisestä tutkimuskeskus Minervasta.
”Halusimme tutkimuksessa selvittää, voidaanko perusterveydenhuollossa otettavista tavallisista maksa-arvoista rakentaa laskuri, joka ennustaa tulevia vakavia maksasairauksia”, Åberg sanoo.
Ruotsalaisten ja suomalaisten tutkijoiden kehittämä riskien ennustemalli CORE (Cirrhosis Outcome Risk Estimator) ennustaa yksilön riskin sairastua vakavaan maksasairauteen seuraavan kymmenen vuoden aikana hyödyntämällä potilaan ikää, sukupuolta ja kolmea yleistä laboratoriokoetta: ALAT-, ASAT- ja GT-arvoja.
Laajasti testattu CORE-laskuri osoittautui tehokkaaksi maksasairauksien ennustajaksi
Tutkimuksessa mallia testattiin lähes miljoonalla ihmisellä Ruotsissa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa. Tulokset osoittivat, että CORE-laskuri ennustaa vakavaa maksasairautta selvästi paremmin kuin nykyisin käytetty FIB-4-laskuri, jota käytetään arvioimaan merkittävän maksafibroosin ja kirroosin olemassaoloa. CORE on kehitetty juuri siinä väestössä, jossa sitä on tarkoitus käyttää, ja se ennustaa kliinisesti merkittäviä päätetapahtumia. CORE on myös vapaasti saatavilla, ja antaa konkreettisen riskiprosentin, ei vain karkean luokituksen matalaan ja korkeaan riskiin.
Tutkimus osoitti, että kehitetty CORE-laskuri voi huomattavasti parantaa maksasairauksien riskinarviointia väestötasolla ja perusterveydenhuollossa. Malli on validoitu länsieurooppalaisissa väestöissä, mutta sen soveltuvuus muissa maissa ja esimerkiksi tyypin 2 diabetesta sairastavilla vaatii lisätutkimuksia.
"CORE-malli voitaisiin ottaa käyttöön perusterveydenhuollossa ilman kalliita lisätutkimuksia”, Åberg sanoo.
Yliopistollisessa sairaalassa tutkimus on osa hoitoa: arvioimme ja kehitämme jatkuvasti hoitoa tieteelliseen tutkimusnäyttöön ja potilaskokemukseen perustuen. Teemme HUSissa tiivistä tutkimusyhteistyötä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Julkaisemme vuosittain noin 2400 vertaisarvioitua tutkimusta, joita nostamme esiin uutisissamme.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.