Uudenmaan rahoituksen leikkaukset eivät ole hyväksyttävissä
Hallituksen rahoituslain muutosesitys leikkaisi Uudenmaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusta peräti 200 miljoonaa euroa. Uudenmaan osuus koko maan rahoitusleikkauksesta olisi puolet koko maan leikkauksesta.
Hallituksen rahoituslain muutosesitys leikkaisi Uudenmaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusta peräti 200 miljoonaa euroa. Uudenmaan osuus koko maan rahoitusleikkauksesta olisi puolet koko maan leikkauksesta. Hallituksen esitys on tarkoitushakuisesti rakennettu niin, että säästöt saadaan kohdistettua nimenomaan Uudellemaalle. Tarveperusteisen rahoituksen kohdentumisen sijaan esitetään aluepoliittisesti ideoituja yksittäisiä muutoksia rahoituksen tarvetekijöihin. Uudellamaalla leikkaus olisi 3,0 prosenttia rahoituksesta, kun se muualla maassa olisi vain 1,0 prosentti. Tämä kolminkertainen leikkaus tehtäisiin pysyvästi alueiden rahoitukseen.
Uudenmaan väestö kasvaa maan nopeimmin, ja jokainen uusi asukas ansaitsee myös lainmukaiset sotepe-palvelut. Uusimaa ikääntyy jo tällä hetkellä muuta maata nopeammin, ja ero kasvaa ensi vuosikymmenellä.
Esitys on epäoikeudenmukainen sekä kannustimiltaan väärä ja rikkoo sotepe-rahoitusmallin peruslogiikka. Sen sijaan että malli rahoittaisi palvelut oikeasuhtaisesti ja tukisi heikommassa asemassa olevia esimerkiksi lisäajalla alijäämien kattamiseen, se rankaiseekin alueita, jotka ovat toimineet hallituksen toivomalla tavalla. Tämä luo vaarallisen kannustimen ja heikentää luottamusta järjestelmään. Nopea onnistuminen uudistuksessa ja huolellinen taloudenpito ei saa johtaa rahoituksen leikkaamiseen. Esitys vaarantaisi myös maan johtavan erikoissairaanhoidon toimijan, HUS-yhtymän riittävän rahoituksen.
Uusimaa ymmärtää talouden kanssa kipuilevien alueiden tilannetta - löytyyhän sellaisia Uudenmaan sisältäkin. Voimassa oleva rahoituslaki tarjoaa riittävät työkalut kaikkien alueiden auttamiseen. Alueiden uudistusten toimeenpanoon ja sopeuttamiseen on tarjolla lisäaikaa ja tarvittaessa lisärahoitustakin.
Allekirjoittajat:
hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS
toimialajohtaja Juha Jolkkonen, Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
hyvinvointialuejohtaja Max Lönnqvist, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue