Professori Teppo Järvinen kutsuttu The British Medical Journalin toimituskunnan kliiniseksi neuvonantajaksi
Asiasanat:Helsingin yliopiston ja HUSin ortopedian ja traumatologian professori Teppo Järvinen on kutsuttu brittiläisen The British Medical Journal -lääketieteellisen aikakauslehden kliiniseksi neuvonantajaksi (Clinical Editorial Advisor).

The British Medical Journal on yksi maailman arvostetuimmista yleislääketieteellisistä julkaisuista, tunnettu korkeista tieteellisistä standardeistaan ja vaikuttavasta roolistaan lääketieteellisen keskustelun suunnannäyttäjänä. Lehti tavoittaa miljoonia lukijoita maailmanlaajuisesti.
Uudessa tehtävässään Järvinen osallistuu lehden tutkimusartikkeleiden toimitukselliseen päätöksentekoon osana kansainvälistä kliinisten neuvonantajien ryhmää. Hän on mukana lehden viikoittaisissa kokouksissa, joissa päätetään julkaistavista tutkimusartikkeleista.
”En voi varmuudella sanoa, miksi minut valittiin, mutta haastattelussa korostuivat tutkimustaustani, kyky kriittiseen arviointiin sekä taipumukseni ajatella totutun ajattelun ulkopuolelta”, Järvinen kertoo.
Suomalaisia tutkijoita ei ole perinteisesti ollut vahvasti edustettuna maailman johtavien lääketieteellisten julkaisujen toimituskunnissa. The British Medical Journalin toimituksessa ei ole ollut yhtään suomalaista tässä roolissa, myös pohjoismaalaiset ovat harvassa.
Järvinen näkee tehtävän ennen kaikkea mahdollisuutena oppia ja ymmärtää, miten yksi maailman merkittävimmistä lääketieteellisistä lehdistä toimii.
”Lähden tehtävään nöyrästi oppimaan. Toivon, että tämän kautta voin edistää suomalaista kliinistä tutkimusta ja sen kansainvälistä näkyvyyttä”, hän sanoo.
The British Medical Journalin arvot – näyttöön perustuva lääketiede, tieteellinen integriteetti, avoimuus ja kriittinen suhtautuminen eturistiriitoihin ovat Järvisen mukaan linjassa hänen oman työnsä periaatteiden kanssa.