Mahdollisuus imettää kesken työpäivän kannusti palaamaan töihin
Asiasanat:Sairaanhoitaja Laura Jyrkisellä on työpäivissään tauko, jota hän itse kutsuu vauvavartiksi. Sen aikana hän imettää vauvaansa.

Laura Jyrkinen työskentelee näytteenottajana HUSin Ison Omenan laboratoriossa. Kotoa työpaikalle on lyhyt matka, mikä osaltaan mahdollistaa imettämisen kesken työpäivän.
”Olin aiemmin töissä Kampin laboratoriossa ja tiesin, että välimatkan vuoksi imettäminen kesken työpäivän olisi siellä ollut vaikeaa. Niinpä hain paikkaa Ison Omenan laboratoriosta ja onneksi sen sain”, Jyrkinen kertoo.
Jyrkinen palasi töihin, kun hänen vauvansa oli kahdeksan kuukauden ikäinen. Hänelle oli tärkeää, ettei imettämistä tarvinnut lopettaa töihin paluun vuoksi.
”Jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta imettää kesken työpäivän, olisin varmasti palannut töihin vasta myöhemmin”.
Vauvavartti lataa akkuja
Käytännössä kesken työpäivän imettäminen toimii Jyrkisen tapauksessa niin, että hän sopii tilanteen mukaan sopivan ajan, jolloin puoliso tuo vauvan Jyrkisen työpaikalle. Sitten Jyrkinen viettää vauvansa kanssa 15 minuuttia viereisen kirjaston oleskelualueella ja imettää. Imetystauko kuuluu Jyrkisen työaikaan.
”Vauvavartti on minulle ihan eri tavalla akkuja lataava tauko kuin lounas- tai kahvitauko. On ihana nähdä vauvaa ja saada pitää häntä hetki sylissä”, Jyrkinen kertoo hymyillen.
Töihin paluu on ollut rennompaa ja mukavampaa, kun vauvaa näkee myös kesken päivän. Joskus vauva ehtii imetyksen jälkeen nukahtaakin äidin syliin.
”Minun jaksamiseeni ja työtehooni imettäminen kesken päivän vaikuttaa ainoastaan positiivisesti. Olen joskus asiakkaillekin asiasta maininnut, ja he ovat saattaneet alkaa kertoa kokemuksiaan ajoilta, jolloin imettämiseen on suhtauduttu eri tavalla”.
Työyhteisön suhtautuminen lämmittää mieltä
Jyrkisen esihenkilö ja kollegat ovat suhtautuneet kesken työpäivän imettämiseen erittäin hyvin ja kannustavasti.
”Olen todella iloinen, että minulla on tähän mahdollisuus ja että kaikki ovat suhtautuneet asiaan niin hyvin. Kaikki on sujunut erittäin helposti ja joustavasti”.
Jyrkinen toteaakin, että kesken työpäivän imettäminen edellyttää muutakin kuin vain luvan työnantajalta.
”Joku minua tuolla aina paikkaa, kun olen vauvavartilla. Ja siitä olen esihenkilölleni ja kollegoilleni todella kiitollinen”.
Muita kesken työpäivän imettämistä harkitsevia Jyrkinen rohkaisee ehdottomasti kokeilemaan sitä.
”Pitää vain lahjoa mahdollinen kumppani tai hoitaja tuomaan vauva työpaikalle”, Jyrkinen naurahtaa.
Tosi asiassa Jyrkinen kertoo työyhteisönsä lisäksi olevansa kiitollinen myös puolisolleen, jota ilman imettäminen kesken työpäivän ei onnistuisi.
”Tämä on yllättävän monen palan palapeli”.
Ja tärkein niistä paloista on vauva.
”Jos vauva olisikin päättänyt, ettei tällainen järjestely hänelle sovi, niin eihän tästä mitään olisi tullut. Mutta onneksi ei ole häneltäkään toistaiseksi valituksia tullut”.