Siirry pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 25.3.2024 12.59

HUSin palveluverkon muutokset etenee päätöksentekoon toukokuussa

HUSin yhtymähallitus käsitteli osana palveluverkkotyötä Lohjan ja Porvoon sairaaloiden profiilin ja toimintojen muutoksia. Esityksen mukaan muun muassa öisin ja viikonloppuisin tehtävät leikkaukset loppuisivat Lohjan ja Porvoon sairaaloissa. Samassa yhteydessä myös synnytystoiminta siirtyisi Lohjan sairaalasta HUSin muihin synnytyssairaaloihin. Profiilien muutokset käynnistyisivät Lohjan sairaalassa vuonna 2026 ja Porvoon sairaalassa vuonna 2027.

Lohjan sairaala

Lohjan sairaala

HUSin yhtymähallitus käsitteli 25. maaliskuuta kokouksessaan HUSin palveluverkkoon liittyviä muutoksia. Esitettävistä muutoksista on kerrottu 21.3.

Palveluverkkoon tehtävät muutokset ovat välttämättömiä talouden, osaavan työvoiman saatavuuden ja palvelujen ja potilasturvallisuuden turvaamiseksi.

”Nyt on oikea aika palveluverkon muutoksille. Muuten ajaudumme mittaviin ongelmiin sekä henkilöstön saatavuudessa että taloudessa”, sanoo HUSin yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava.

HUS joutuu sopeuttamaan talouttaan vuosina 2025–2027 yhteensä noin 225 miljoonalla eurolla. Palveluverkon muutoksilla tavoitellaan noin 56 miljoonan euron säästöjä vuosina 2025–2027.

Erityisesti Lohjan sairaalan profiilin muutoksen taustalla on myös merkittävät haasteet pitää yllä tarvittavia anestesia- ja lastenlääkärien päivystysrinkejä, mikä on ehdoton edellytys sille, että potilasturvallisuus leikkaus- ja synnytystoiminnassa voidaan taata.

Yhtymähallitus käsitteli palveluverkkoon liittyvät muutossuunnitelmat, jotka pohjautuvat tarkkaan analyysiin henkilöstön saatavuudesta, leikkaustoiminnan tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä sekä palvelujen saavutettavuudesta. Kokouksessa käsiteltiin myös vaikutukset ensihoitoon ja sairaankuljetukseen sekä kielellisten oikeuksien toteutumiseen.

HUSin palveluverkkotyö koskee kaikkia HUSin yksiköitä ja sairaaloita. HUSin palveluverkko on osa koko Uudenmaan palveluverkostoa ja muutoksia suunnitellaan yhteistyössä Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin kanssa. 

HUSin yhtymähallitus tulee tekemään päätökset asiasta 6.5. kokouksessaan.

Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaan.

Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen sivulla https://hus-julkaisu.tweb.fi/ktwebscr/pk_tek_tweb.htm 

Yhtymähallituksen kokous pidettiin 25.3.2024.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.