Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 5.6.2023 09.13

Ruokahävikkilomakkeen isä

Asiasanat:
  • Husari
  • vastuullisuus
  • ympäristövastuu

Tieto ruokahävikin määrästä auttaa suunnittelemaan ruokalistoja ja -tilauksia.

Mikke Kataikko

Ruokahävikin vähentäminen valittiin vuoden vastuullisuusteoksi. Mikke Kataikko haluaa tuoda tiedon hävikin määrästä näkyväksi, koska vain tiedon avulla toimintaa voidaan kehittää ja hävikkiä pienentää.

Meilahden keskuskeittiöllä käy torstaina aamupäivällä kuhina: ruokaa valmistuu kilotolkulla niin potilaille kuin henkilökunnallekin. 

Kun tehdään massoittain ruokaa, syntyy myös paljon ruokahävikkiä.

Mutta kuinka paljon? Sitä lähdettiin selvittämään tarkemmin vuoden 2020 lopulla.

”Ilman faktatietoa ei voi tehdä muutoksia. Niinpä pyrimme kirjaamaan kaiken hävikin kahdelle lomakkeelle. Tuon tiedon pohjalta suunnittelemme esimerkiksi ruokalistoja ja ruoanvalmistusta”, kertoo palveluohjaaja Mikke Kataikko Runkopalveluista.

Kataikko on töissä pääasiassa potilasruokailun puolella, ja hänen työnkuvaansa kuuluu varmistaa potilasruokien jaon toimivuus sekä ruuan riittävyys.

”Valvon myös, että oikea potilas saa oikean ruuan. Lisäksi otan vastaan osastojen pikatilauksia sekä selvitän poikkeustilanteissa erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi erikoisruokavalioiden osalta.”

Ruuan heittäminen roskiin on hölmöläisen hommaa

Ruokahävikkilomake on käytössä sekä potilas- että henkilöstöruokailussa. Nykyiset lomakkeet ovat Miken käsialaa; hän sai noin vuosi sitten vastuulleen ruokahävikin vähentämisen. Silloin hän toimi ravitsemistyöntekijänä ja oli kyllästynyt ruokahävikin määrään.

”Kyllä siinä omatunto kolkutti, kun niin paljon ruokaa heitettiin pois. Määrät ovat kiloissa ja euroissa kymmeniä tuhansia.”

Mikke Kataikko täyttää ruokahävikkilomaketta
Hävikkilomakkeelle kirjataan esimerkiksi, kuinka paljon mitäkin ruokaa on tehty ja kuinka iso osa siitä on joutunut hävikkiin. Mikke Kataikon mukaan on erittäin tärkeää, että kaikki tieto löytyy samalta lomakkeelta.

Hävikki vähenee tiedon avulla

Kuusi vuotta HUSissa työskennellyt Kataikko kertoo, että vastuullisuus ja kiertotalous ovat hänelle tärkeitä arvoja. Hän on opiskellut työn ohessa lähiesihenkilön ammattitutkintoa sekä ollut mukana 
Seinäjoen ammattikorkeakoulun Wasteless Food Services in Finland -projektissa.

Koulusta Mikke Kataikko on saanut teoriapohjaa hävikkityölle, mutta varsinainen työ tehdään keittiöllä.

”Kehitän jatkuvasti hävikkilomaketta paremmaksi palautteen ja kokemuksen perusteella. Nyt on menossa varmaan kymmenes versio”, Kataikko laskee.

”Haluaisin tehdä paljon enemmän, mutta työ on hidasta. Olen tyytyväinen joka kerta, kun työkaverit täyttävät tiedot Hävikkimestariin.”

Kataikko visioi, että tulevaisuudessa, kun hävikin kirjaaminen on jo rutiinia, tietoa päästään hyödyntämään ennakoinnissa nykyistä enemmän esimerkiksi tekoälyn avulla.

Jokaisella on rooli ruokahävikin vähentämisessä

  • Osastolla: Tilaa oikea määrä ruokaa oikeaan aikaan. Vältä pikatilauksia.
  • Varastossa: Tee inventaariota ja ota vanhemmat tuotteet ensin käyttöön.
  • Ruokalistasuunnittelussa: Mieti, mikä ruoka maistuu. Se syödään todennäköisemmin loppuun.
  • Kuljetuksessa: Huolehdi, että ruuat pääsevät ehjänä perille.
  • Lounasruokailussa: Ota vain se, mitä syöt. Anna palautetta ruuasta. Ilmoita isommat ruokailijaryhmät keittiölle etukäteen.
     

Teksti: Tiina Henttonen
Kuvat: Heli Kurimo

Husari 2/2023

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.