Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 29.10.2021 08.55

Tukea mentoroinnista ammatilliseen kasvuun

Asiasanat:

Anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuvat lääkärit saavat tukea mentorilta erikoistuvan työn haasteisiin. Kokemus opettaa myös mentoria.

Kaksi lääkäriä vihreissä asuissa tehohoitoympäristössä.

Erikoistuva lääkäri Anna Heikkilä ja osastonlääkäri Benny Hellqvist Meilahden teho-osastolta pitivät mentorointiprojektia hyvin antoisana. ”Parasta oli, että meistä tuli samalla ystäviä”. Kuva: Mikko Hinkkanen

HUS Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito -tulosyksikön erikoistuville on tarjottu tänä vuonna mahdollisuutta osallistua mentorointiohjelmaan. Erikoistumisensa loppuvaiheessa oleva Anna Heikkilä ja Meilahden teho-osaston osastonlääkäri Benny Hellqvist tapasivat ohjelman puitteissa neljä kertaa. 

”Useimmissa tapaamisissa olemme keskustelleet työssä jaksamisesta ja siitä, miten hektisessä ja stressaavassa työympäristössä pärjää”, Hellqvist kuvaa. 

Työ leikkaussaleissa ja tehohoidossa on hyvin työpistekeskeistä. Usein erikoistuvat elävät muutenkin ruuhkavuosia, joten työn ja muun elämän yhteensovittaminen saattaa olla haastavaa. Mentorilta voi saada tähän tukea.

Hektinen ja kiinnostava ala

HUSissa on noin 60 anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuvaa lääkäriä. Erikoistumiskoulutukseen kuuluu aikataulutettu kierto useissa yksiköissä ja sairaaloissa, jotta erikoistuva saa ammattitaidon erityyppisten anestesioiden hoitoon ja teho-osastotyöhön. Kierronjärjestelyistäon tullut erikoistuvilta kiitoksia, mutta työpisteen vaihtuminen muutaman kuukauden välein saattaa tuntua raskaalta.

”Kierto on sosiaalisesti kuluttavaa, kun uudessa työpisteessä tutustuu aina uusiin ihmisiin ja joutuu tavallaan osoittamaan pätevyytensä aina uudelleen”, osastonylilääkäri JohannaHästbackakuvaa.

Uran ja työidentiteetin tarkastelua

Tuutorit auttavat erikoistuvia perehdytyksessä ja työpisteeseen liittyvissä käytännön asioissa, kun taas mentorin kanssa voi käydä keskusteluja yleisemmissä ammatillisen kasvuun liittyvissä asioissa.

”Olemme puhuneet paljon elämän tasapainottamisesta ja sen muistamisesta, että ura ei ole tärkein asia elämässä. Tärkeää on opetella päästämään työasioista irti kotona. Bennyltä olen myös oppinut sen, että hyvää elämää voi elää myös niin, että koko identiteetti ei ole kiinni ammattiroolissa”, Heikkilä kertoo.

Tärkeää on opetella tunnistamaan omat voimavarat ja tarvittaessa pohtia esimerkiksi osa-aikaista työtä, jos se on jaksamisen kannalta tarpeen, hän jatkaa.

”On hyvä oppia myöntämään itselleen, ettei tarvitse venyä ylisuorituksiin, sillä se ei lopulta tuota hyvää,” Hellqvist tiivistää.

Projekti on antanut paljon myös mentorille.

”Olen saanut paremman kuvan erikoistuvan arjesta”, Hellqvist kertoo.

Mentorointimallia on tarkoitus jatkaa, ja myös Anna Heikkilä ilmoittautui vapaaehtoiseksi mentoriksi valmistumisensa jälkeen. Projektin paras anti on molempien helppo nimetä: ”Meistä tuli samalla ystäviä.”

Teksti: Maria van der Meer
Kuva: Mikko Hinkkanen

 

Erikoistuvana lääkärinä HUSissa  

HUSissa erikoistuvien lääkäreiden ohjausta kehitetään jatkuvasti. Tässä juttusarjassa esittelemme parannuksia, joita yksiköt ovat tehneet erikoistuvien lääkäreiden työoloihin ja koulutukseen.

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.