Siirry pääsisältöön

Sydänlasten hoitotulokset

Hoidamme Uudessa lastensairaalassa kaikkia lasten sydänvikoja. Lasten sydänkirurgia, sydämen katetroinnit ja sydämensiirrot on keskitetty valtakunnallisesti Uuteen lastensairaalaan. Myös lasten etäseurannassa olevien tahdistinten seuranta ja vaativa kuvantaminen, kuten yksikammioista sydänvikaa sairastavien potilaiden MRI-tutkimukset, on keskitetty meille. Hoitotuloksemme ovat yhtä korkealla tasolla kuin Euroopan parhaiden lastensairaaloiden tulokset.

Sydän ja lapsen kädet

Teemme vuosittain noin 250–300 lasten sydänleikkausta. Leikkauksista kaksi kolmasosaa on avosydänleikkauksia ja noin kolmannes on ns. suljettuja leikkauksia. Yli puolet leikatuista lapsista on alle vuoden ikäisiä ja hieman yli neljännes alle kuukauden ikäisiä. Lasten sydänleikkauksista uusintaleikkauksia on noin 30 %. Osuus on suuri, sillä osa sydänvioista joudutaan hoitamaan vaiheittain tai lapsen kasvaessa. Teemme vuosittain noin neljä sydämensiirtoa. 

Lastenkardiologin vastaanotolla käy noin 4500 potilasta vuosittain. Teemme katetrointilaboratoriossa yli 300 toimenpidettä. 

Suurin osa lasten sydänvioista todetaan syntymän jälkeisissä lasten rutiiniseurannoissa. Vaikeimmat sydänviat löytyvät useimmiten jo raskauden aikana tehdyissä rakenneultraäänitutkimuksissa, jolloin vauvan synnytys ohjataan tapahtuvaksi HUSin Naistenklinikalle. Tuolloin suunnittelemme hoitopolun jo ennen lapsen syntymää.

Parhaan mahdollisen hoidon edellytyksenä on moniammatillinen yhteistyö. Käytössämme ovat kaikki nykyaikaiset tutkimus ja hoitokäytännöt. Leikkauspotilaan hoito suunnitellaan lasten sydänkirurgien ja kardiologien yhteistyönä. Leikkaushoito tapahtuu lastenkardiologien, lasten sydänkirurgien ja lasten anestesiologien yhteistyönä. Myös muu henkilökuntamme on erikoistunut sydänlapsen hoitoon. 

Lapsen tullessa sairaalaan hänen aikaisemmat löydöksensä tarkastetaan kliinisesti, sydämen ultraäänellä ja tarvittaessa muilla kuvantamisen menetelmillä. Leikkauspäivän aamuna lapsen löydökset ja leikkaussuunnitelma käydään läpi salihenkilökunnan kanssa ja leikkaustulos tarkastetaan ultraäänellä ja tarvittaessa varjoainekuvauksella.

Yhä enenevästi potilaalle voidaan tehdä toimenpide ilman varsinaista sydänleikkausta. Toimenpide tehdään tällöin verisuonen kautta katetrointilaboratoriossa. Korjaavina toimenpiteinä ovat esimerkiksi ulosvirtausläpän laajennus ja sydäntä kuormittavan eteisväliseinäaukon tai avoimeksi jääneen sikiökauden valtimotiehyen sulku. Myös tiettyjä nopeita syketaajuuksia aiheuttavia rytmihäiriöitä voidaan hoitaa verisuoniteitse. Hoitoajat ja toipuminen näiden toimenpiteiden jälkeen ovat sydänleikkaushoitoa lyhyemmät.

Olemme mukana ERN GUARD-Heart’n eli Harvinaisten sydänsairauksien asiantuntijaverkostossa. 

Hoitotuloksemme

Hoitotuloksemme ovat samaa korkeaa tasoa muiden Pohjoismaiden ja Euroopan parhaiden lastensairaaloiden kanssa. Leikkaushoitojen jälkeinen pitkäaikaisennuste on lähes kaikissa diagnoosiryhmissä erinomainen. Tämä edellyttää potilaiden jatkuvaa lasten kardiologien seurantaa synnynnäisten sydänvikojen hoitoon perehtyneillä vastaanotoilla. 

Sydänleikattujen lasten pitkäaikaisennusteen paranemiseen on vaikuttanut kaikkien hoidon osa-alueiden kehitys: diagnostiikka, leikkausmenetelmät, leikkauksen aikainen ja sen jälkeinen anestesia- ja tehohoito sekä jatkoseuranta. Hoidon kehittyminen näkyy etenkin monimutkaisten sydänvikojen hoidossa ja myös vaiheittaista leikkaushoitoa vaativan yksikammioisen sydämen hoitoennuste on parantunut merkittävästi, vaikka pitkäaikaisennuste onkin edelleen huonompi kuin muissa sydänvioissa.




Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.