Työllistämme yli 27 000 ammattilaista ja haluamme olla terveydenhuollon suunnannäyttäjä, jota ohjaa vahva arvopohja, myös työnantajana.

Terveydenhuollon edelläkävijänä meillä pääsee tekemään arvokasta työtä yhteiskuntamme eteen tavalla, jota ei muualla pääse kokemaan. Työssä kohtaamme niin potilaan kuin toisemme yksiköllisesti, yhdenvertaisesti ja ystävällisesti. Meillä on mahdollista tehdä pitkiä ura, saada uusia kasvupolkuja ja työskennellä lyhyempiä jaksoja. 

HUSin työnantajakuva on puhututtanut viime vuosina paljon eri ammatti- ja sidosryhmien keskuudessa. Vuosi 2020 ei tehnyt poikkeusta. Huomiota herätti erityisesti potilas- ja asiakastietojärjestelmä Apotin käyttöönotto koko HUSissa ja helmikuun lopulla alkanut koronavirusepidemia, joka aiheutti toiminnan uudelleen järjestelyjä ja työtehtävien muutoksia erityisesti kliinisellä puolella. Haasteita toimintaamme toivat päivittäin muuttuvat tilanteet ja sen mukanaan tuomat uudet päätökset ja ohjeistukset. Keskustelu HUSin toimintatavoista, päätöksistä ja henkilöstön jaksamisesta muutosten ja koronavirusepidemian keskellä loi erilaisia, hyvinkin kriittisiä mielikuvia HUSista työnantajana. Kevään työmarkkinaneuvottelujen aikana julkisuudessa keskusteltiin ylipäätään paljon terveydenhuollon toimialasta.

Hakijamäärät kasvoivat, rekrytoinnissa silti omat haasteensa

Julkaisimme vuoden aikana 2 938 työpaikkailmoitusta ja työnhakijoita oli 35 868. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi 5,6 prosenttia, ja toisin kuin aiempina vuosina, myös hakijamäärä kasvoi 1,5 prosenttia. Yleisesti hoitaja- ja lääkärirekrytoinneissa oli edelleen vaikea löytää sopivia osaajia eikä vuoden 2020 poikkeustilanne tuonut tilanteeseen helpotusta.

Rekrytointiviestinnässä lisäsimme kohdennettua markkinointia muun muassa somekampanjoilla, mikä selkeästi vaikutti hakijoiden kiinnostuksen lisääntymiseen. Esimerkiksi hoitajien työstä tehdyt artikkelit saavuttivat hyvin kohderyhmänsä ja niitä luettiin ahkerasti. Jokainen artikkeli sai liki 4 000 lukukertaa 30 päivän kampanjoinnin aikana ja keskimääräiset kontaktikerrat olivat yli 100 000 per artikkeli.  

Hakijoiden saatavuuteen liittyvät haasteet eivät näkyneet vain hoitaja- ja lääkärirekrytoinneissa, vaan myös ICT- ja logistiikka-alan tehtävissä. Hallinnon ja johtotason avoimiin tehtäviin haettiin paljon. Vuoden 2020 keskeinen strateginen projekti olikin rekrytointiprosessin kehittäminen ketterämmäksi, jotta myös hakijakokemus paranee.

Työn merkityksellisyys kiinnostaa

Vuoden 2020 Universumin opiskelijatutkimuksessa HUS sijoittui kolmen vetovoimaisimman terveysalan työnantajan joukkoon.

Hakijoilta saadun palautteen perusteella HUS kiinnosti erityisesti työn ja organisaation merkityksellisyyden vuoksi. Poikkeuksellinen koronavuosi toi osaan rekrytointeja väliaikaisia muutoksia. Esimerkiksi kesärekrytoinneissa ravitsemusalan tehtäviin oli odotettua enemmän hakijoita. Koronavirusepidemian pahentuessa keväällä 2020, hoitoalan opiskelijat olivat kiinnostuneita auttamaan ja palkkasimmekin heistä useita.

Ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö on meille ratkaisevan tärkeää. Mittaamme henkilöstön tyytyväisyyttä vuosittain henkilöstökyselyllä (työolobarometri). Kyselyn avulla tunnistamme kehittämiskohteita, mutta myös hyviä käytäntöjä, joita on syytä pitää yllä. 

Koronavirusepidemia toi muutoksen normaaliin toiminnan kehittämiseen. Erityisesti hoitohenkilöstö joutui mukautumaan nopeaan uudelleenkoulutukseen ja henkilöstösiirtoihin, jotka toivat epävarmuutta ja kuormitusta. Tilannetta ei helpottanut se, että myös vuokratyövoimaa oli vaikea saada.