Diagnostiikassa vuotta 2020 leimasivat koronavirusanalytiikan ja näytteenottoverkoston nopea laajentaminen, sähköisen kuva-arkiston Siemens PACSin käyttöönotto ja toiminnan laajentuminen Etelä-Karjalaan.

Diagnostiikkaa hallitsi vuonna 2020 yksiselitteisesti koronavirus. Epidemiaan valmistautuminen alkoi HUS Diagnostiikkakeskuksessa jo varhain tammikuussa. ”Virusmenetelmämme oli nopeasti valmiina jo tammikuun lopussa, kun Suomessa havaittiin ensimmäisen kerran koronavirusta. Toimintaa skaalattiin ylöspäin koko kevään ja syksyllä volyymit nousivat merkittävästi. Koronavirusnäytteenottoon tarvittavan henkilökunnan rekrytointi oli myös merkittävä ponnistus”, diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo. Meilahden virologian laboratoriomme siirtyi maaliskuun lopussa ympärivuorokautiseen toimintaan ja syksyllä Synlabilta vuokrattu Kivihaan testauslinja kasvatti HUSin Koronakeskuksen testauskapasiteettia merkittävästi. Otimme vastuullemme kunnilta myös koronavirusnäytteenottoverkoston toiminnan. Koronanäytteenottoon rekrytoimme noin 350 uutta työntekijää. Epidemia nosti samalla diagnostiikan merkityksen yleiseen tietoisuuteen niin päättäjien kuin kansalaisten keskuudessa. ”Diagnostiikka ei ole koskaan ollut yhtä paljon esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä on lisännyt HUS Diagnostiikkakeskuksen tunnettavuutta ja heijastunut myös rekrytoinnissa kiinnostavana työpaikkana muillekin kuin diagnostisten alojen ammattilaisille”, Lehtonen kertoo. HUS

Diagnostiikkakeskuksen palvelut 2020

Lkm
2020 2019 2020 – 2019 Muutos %
Radiologiset tutkimukset ja toimenpiteet 1 128 271 1 180 491 -52 220 -4,4%
Patologia 391 963 428 974 -37 011 -8,6%
Näytteenotto 3 860 365 3 421 803 406 463 11,9%
Kliinisen fysiologian tutkimukset ja isotooppitutkimukset 310 642 356 371 -45 729 -12,8%
Kliinisen neurofysiologian tutkimukset 26 093 26 754 -661 -2,5%
Genetiikka 45 654 44 760 894 2,0%
Kemia ja hematologia 18 886 307 18 881 639 4 668 0,0%
Verituotteet 105 296 97 909 7 387 7,5%
Mikrobiologia 2 383 256 1 644 771 693 845 42,2%
Yhteensä 27 137 847 26 083 472 977 636 3,7%
Kliinisen genetiikan käynnit 6 993 5 665 1 328 23,4%

HUS Diagnostiikkakeskuksen toiminta laajeni vuoden 2020 alussa Etelä-Karjalaan ja tarjoamme nyt laboratorio- ja kuvantamispalveluita erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa Etelä-Suomen alueella aina Hangosta Parikkalaan. Kuvantamisessa oli iso tietojärjestelmämuutos eli uuden sähköisen kuva-arkistojärjestelmän Siemens PACSin käyttöönotto. ”Myös tutkimukseen ja opetukseen on satsattu. Olemme saaneet lisättyä erikoislääkäriksi valmistuvien määriä aiemmin erikoislääkäripulasta kärsineillä aloilla. Kiireisestä vuodesta huolimatta myös henkilöstötyytyväisyytemme on noussut”, Lehtonen kertoo. Asiakastyytyväisyyden kasvattamista olemme tukeneet mallilla, jossa teemme aiempaa enemmän yhteistyötä tutkimusten tilaajien eli HUSin yksiköiden ja perusterveydenhuollon kanssa.

Diagnostisille aloille erikoistuvien lääkärien määrä erikoisaloittain 2016 2017 2018 2019 2020
Radiologia 61 62 65 63 69
Patologia 12 13 14 14 16
Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede 7 9 9 10 9
Genetiikka ja kliininen farmakologia 9 12 11 11 12
Kliininen neurofysiologia 8 9 9 9 8
Kliininen kemia 9 8 6 4 6
Kliininen mikrobiologia 3 3 4 3 5