Vuosi 2020 oli organisaatiollemme valtava digiloikka, kun koronavirusepidemia nopeutti digitaalisten palvelujen kehitystä ja käyttöönottoa.

Vuonna 2020 vahvistimme digitaalisten potilaspalvelujemme näkyvyyttä ja toimivuutta sekä arvioimme digipalveluiden taloudellista vaikuttavuutta tuottavuusohjelmaamme kuuluvissa Sapapo (HUS sähköisen asioinnin palvelupolku ja kohtaamispisteet) ja DigiLean -projekteissa. 

Toteutimme sähköisten palvelujen avulla 7,6 prosenttia elektiivisistä avohoidon käynneistä (pois lukien Psykiatrian ja Akuutin tulosyksiköt). E-käyntien määrä kasvoi 760 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. 20 prosenttia potilaista oli ottanut Maisan käyttöönsä ja 12 prosenttia potilaista hoidettiin digihoitopoluilla.

Koronavirusepidemian vuoksi korvasimme 27.3. alkaen kaikki potilasvastaanotot, jotka eivät vaatineet välttämättä fyysistä käyntiä, etävastaanotoilla. Valmensimme henkilöstöämme kevään aikana järjestämään etävastaanottoja Apottiin kuuluvan Maisan, Terveyskylän Omapolun ja Teamsin välityksellä. Esittelytilaisuuksiin osallistui arvioilta 1500 huslaista.

Jatkoimme myös Omapolku ja digihoitopolku-sovelluksen toiminnallisuuksien kehittämistä. Omapolku-mobiilisovelluksen pilotti alkoi Jorvin sairaalan äitiyspoliklinikalla. Aloitimme myös HUSin noin 160 eri potilasryhmälle kohdennettujen digihoitopolkujen sisältöjen päivityksen mobiilikäyttöön. Tavoitteenamme on päivittää vuoden 2021 aikana kaikki HUSin digihoitopolut mobiiliin.

Terveyskylän tunnettuus kasvoi

Terveyskylää rakennettiin kansallisella yhteistyöllä myös poikkeusolojen keskellä. Terveyskylän tunnettuus kasvoi: käyntejä avoimilla sivuilla on nyt 7.8 miljoonaa ja sivun katseluita 37 miljoonaa. 

Julkaisimme Terveyskylän Päivystystalossa Päivystyshelpin, joka täydentää kiireellisen hoidon neuvontapalveluita. Palvelu on CE-merkitty lääkinnällinen laite, jonka sisällön ovat laatineet Suomen yliopistosairaaloiden akuuttilääketieteen ja -hoidon asiantuntijat.

TerveyskyläPRO palvelee ammattilaisia

Digitaalisen muutoksen tukena on ammattilaisille suunnattu TerveyskyläPRO-palvelu. Sieltä löytyvät e-osaamisen valmennukset palvelevat kaikkia sote-ammattilaisia. Solmimme useita kumppanuuksia muun muassa STTY ry:n ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojenkäsittely-yhdistyksen kanssa.

Ohjepankki yhtenäistää potilas- ja hoito-ohjeet

JCI- akkreditointiin liittyen kuusi tulosyksikköämme otti käyttöön HUSin dokumentinhallintaohjelman, Ohjepankin. Se yhtenäistää potilas- ja hoito-ohjeiden tuotannon, ylläpidon ja arkistoinnin ja auttaa ammattilaisia löytämään ajantasaiset ohjeet helposti. Vuoden 2021 aikana tavoitteenamme on siirtää kaikki HUSin hoito- ja potilasohjeet Ohjepankkiin.

Koronavirusepidemian myötä uusia digitaalisia palveluita 

Koronavirusepidemian hallintaan kehitimme Ohjelmistopalvelu HAAVIn®. Sen osat ovat:

  • Näytteenottobotti ja siihen liitetty koronanäytteenoton ajanvaraus avoterveydenhuollossa työskenteleville ammattilaisille
  • Tartuntojen seurannan ja jäljityksen ohjelmisto tartuntatautiyksiköiden ammattilaisille
  • Koronabotti – itsepalveluajanvaraus koronatestiin kansalaisille

Syyskuussa avasimme koronabotin itsepalveluajanvarauksen koronavirustestiin Uudellamaalla. Vuoden 2020 loppuun mennessä Koronabotin kautta oli tehty 238 516 itsepalveluajanvarausta koronatestiin. Samaan aikaan ammattilaiset tekivät 142 539 ajanvarausta neuvontanumeroihin soittaneille kansalaisille. Koronabotti säästi siis merkittävästi Uudenmaan alueen kuntien ammattilaisten aikaa muihin tehtäviin.

Huolibotti kansalaisille

HUS psykiatrian asiantuntijat laativat kansalaisille henkisen tuen ohjelman, Huolibotin, koronavirustilanteen aiheuttamien huolien ja ahdistuksen käsittelemiseksi.

Henkilöstön jaksamisen tueksi tukibotti

Osana henkilöstön jaksamisen tukemisen kokonaisuutta julkaisimme tukibotin, joka kartoittaa avuntarvetta ja ohjaa henkilöstön jaksamisen tukipalveluihin.

HUS Palvelubotilta apua erikoissairaanhoidon palveluihin

Vuoden 2020 aikana julkaisimme myös HUS Palvelubotin, joka antaa asiakkaillemme ohjausta erikoissairaanhoidon palveluihin liittyvissä kysymyksissä koronavirusepidemian aiheuttamissa poikkeusolosuhteissa.

Muut koronavirusepidemiaan liittyvät palvelut

Käynnistimme lokakuussa maahantulijoiden koronanäytteenoton ohjauspalvelun FINENTRY:n suunnittelun. Myös koronarokotusaika.fi-palvelun suunnittelu aloitettiin joulukuussa. Palvelusta voi varata ajan koronavirusrokotukseen.