Lämmin vuosi laski kokonaisenergiankulutusta. Sähkönkulutukselle hankimme uusiutuvan energian alkuperätakuut.

Vuonna 2020 kulutimme energiaa 296 000 MWh, mikä oli noin 10 000 MWh edellisvuotta vähemmän. Eniten muutokseen vaikutti jo toista vuotta peräkkäin yhä lämpenevä sää, mikä vähensi kaukolämmön ostotarvetta 11 prosenttia. 

Sähkönkulutus kasvoi edelleen, vuoteen 2019 nähden 1,6 prosenttia. Myös sairaaloiden omassa höyryn-, lämmön- ja varavoimasähköntuotannossa käytetyn maakaasun kulutus laski toista vuotta peräkkäin. Syynä tähän oli muun muassa vuonna 2018 toteuttamamme Meilahden höyryntuotantolaitteiston uusiminen, minkä ansiosta saimme tuotantoa ja hyötysuhdetta tehostettua.

Oman energiatuotannon osuus energiankulutuksesta on noin 35 000 MWh, josta 80 prosenttia tuotamme maakaasulla ja loput kevytpolttoöljyllä omissa lämpökeskuksissamme. 

Laajensimme uusiutuvan energian käyttöä

Sähköä kului muiden käyttökohteiden ohella myös maanenergian hyödyntämiseen. Lisäksi syksyllä 2020 lisäsimme edelleen uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia Lohjan sairaalan katolle rakennetulla aurinkosähkövoimalalla. Logistiikkakeskuksen aurinkosähkövoimala tuotti aurinkosähköä ensimmäisenä kokonaisena toimintavuonnaan 54 MWh ja Lohjan sairaalan voimala syksyn 2020 aikana 5 MWh.

Hankimme vuoden 2020 sähkönkulutukselle uusiutuvan energian alkuperätakuut, joilla sähkön alkuperä varmennetaan tuotetuksi täysimääräisesti uusiutuvilla energialähteillä ja ilman suoria hiilidioksidipäästöjä. Takuu varmistaa, että HUSin sähkönkulutusta vastaava määrä sähköenergiaa tuotetaan hiilivapaalla bioenergialla. Sähkön bioenergiatuotannossa hyödynnetään muun muassa metsäteollisuuden jäteliemiä, puun kuorta, sahanpurua ja puutähdehaketta.

HUSin hankkiman sähköenergian kulutus vuonna 2020 oli arviolta 134 000 MWh, mikä vastaa noin 6 700 sähkölämmitetyn pientalon vuotuista energiankäyttöä.

Saavutimme energiatehokkuussopimuksen välitavoitteen

Olemme mukana kansallisessa kunta-alan energiatehokkuussopimuksessa 2017–2025, mikä asettaa energiansäästölle vuosittaiset tavoitteet. Ylitimme sopimuskauden välitavoitteen vuosien 2017–2020 osalta, kun säästöä kertyi näiden vuosien aikana noin 11300 MWh/a. Vuonna 2020 energiansäästöjen osuus oli noin 1900 MWh/a ja tuotimme ne noin sadalla eri toimenpiteellä HUSin peruskorjaus- ja kunnossapitohankkeissa. 

Energiansäästölukema saadaan laskemalla toteutuneille toimenpiteille vuosittainen säästövaikutus. HUS Tilakeskus ja HUS Kiinteistöt Oy kartoittavat suunnittelijoiden kanssa järjestelmällisesti energiansäästömahdollisuuksia eri kokoisissa uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeissa sekä rakennusten ylläpidossa ja kunnostuksessa.

Energiatehokkuus vähentää tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä

Energiatehokkuus on tehokas keino torjua ilmastonmuutosta. Mitä tehokkaammin ja säästeliäämmin energiaa käytämme, sitä vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä aiheutuu sen tuotannosta. 

Energiansäästöön voimme vaikuttaa monin eri keinoin joko suoraan tai välillisesti. Esimerkiksi erilaisten tuotteiden tai palveluiden elinkaaren energiankulutukseen voimme vaikuttaa hankinnoilla sekä hävikin vähentämisellä. Hävikin vähentäminen säästää välillisesti tuotannon, logistiikan ja kuljetusten energiankulutuksesta. Etäkokouksilla voimme vähentää liikenteen energiankulutusta. Lisäksi tietotekniikan ja -järjestelmien tehokas hyödyntäminen tuottaa energiatehokkuushyötyjä.