Koronavirusepidemia karsi ympäristökoulutuksia, mutta lisäsi jäteneuvonnan tarvetta.

HUS Ympäristökeskus kouluttaa ja järjestää ympäristökoulutusta säännöllisesti HUSin työntekijöille. Vuoden 2020 aikana koulutimme eri työyksiköihin 52 uutta ympäristövastaavaa. Ympäristövastaavat ovat osa HUSin tärkeää, sisäistä ympäristöverkostoa. He saavat koulutuksessa kokonaiskäsityksen organisaatiomme ympäristöasioiden hallinnasta ja valmiudet edistää arjen ympäristöasioita omassa työyksikössään. 

Järjestimme myös kertauskoulutuksia aiemmin kouluttautuneille tietojen ja osaamisen päivittämiseksi. Lisäksi pidimme muutamia paikallisia tai tiettyyn aiheeseen tarkemmin pureutuvia koulutus- ja infotilaisuuksia, kuten lääkejäteinfoja ja kemikaalien hallintaan liittyviä koulutuksia. Näissä koulutuksissa työntekijät saivat kohdennettua ympäristötietoa erityisesti omaan työhönsä liittyen.

Koronavirusepidemian vuoksi jouduimme keväällä perumaan ison osan suunnitelluista koulutuksista, muun muassa koko henkilöstölle suunnatun vuosittaisen HUSin Ympäristöseminaarin. Sähköisten alustojen käytön yleistyessä käynnistimme syksyllä koulutuksia uudelleen etäkoulutuksina. Opintoretkiä ei vuoden aikana järjestetty lainkaan.

Ympäristövastuuryhmämme järjestivät alueellisesti joitakin koulutus- ja infotilaisuuksia ajankohtaisista aiheista kuten lääkejätteet sekä lääkejäämät ja jätevedenpuhdistus. 

Ympäristökoulutukset ja osallistujat 2020

Koulutukset Osallistujamäärä
Ympäristövastaavakoulutus 4 52
Ympäristövastaavien kertauskoulutus 1 9
Kemikaalihallintaohjelman koulutus 6 106
Yleinen kemikaaliturvallisuuskoulutus 2 26
Jätehuollon infot muutostilanteissa 2 100
Jätehuollon infot 2 16
Ympäristövastuuryhmien ympäristökoulutukset 7 115
Ympäristöfoorumit 1 13
Yhteensä 25 437

 

Neuvonnan tarve kasvoi

Koronavirusepidemia lisäsi merkittävästi Ympäristökeskuksemme jäteneuvonnan tarvetta HUSin yksiköille. Samalla uusien jäteohjeiden laatiminen edellytti laajaa taustaselvittelytyötä ja lisäsi koordinointityötä jätehuollon toimijoiden kesken. HUS Ympäristökeskus, HUS Kiinteistöt Oy, HUS Logistiikan tavarankuljetus ja HUS Asvian laitoshuolto neuvottelivat säännöllisesti poikkeusajan vaatimista järjestelyistä esimerkiksi Kirurgisen sairaalan osalta. 

Helmikuussa laajensimme Meilahden alueen lääkejätehuollon tilaukset ja laskutuksen mukaan HUS Kiinteistöjen HUSKEY-jäteseurantajärjestelmään. Tämä käyttöönotto lisäsi jonkin verran neuvontatyön tarvetta. Päivitimme myös Meilahden jäteohjeet uuden toimintamallin mukaiseksi ja järjestimme aiheesta kaksi infotilaisuutta.  

Jätemäärään perustuva sekajätelaskutus käynnistyi

Elokuussa käynnistimme HUSissa sekajätelaskutuksen, joka perustuu työyksiköiden tuottamien sekajätesäkkien määrään. Aiemmin jätehuolto oli veloitettu vakiokuluna yksiköiden tilavuokrissa. Tiedotimme laskutusmuutoksesta laajasti, minkä lisäksi HUS Kiinteistöt päivitti HUSKEY-järjestelmäänsä entistä asiakasystävällisemmäksi. 

Tavoitteemme on kannustaa yksiköitä vähentämään sekajätettä ja lisäämään lajittelua ja kierrätystä. Osa ympäristövastuuryhmistämme innostui kampanjoimaan asiasta omilla alueillaan.

Viestinnällä näkyvyyttä ympäristöasioille

Viestintä on keskeinen keino tuoda ympäristö- ja vastuullisuusasioita osaksi arkea. Yksi ympäristöohjelmamme tavoitteista oli saada jokainen työntekijämme tunnistamaan oman työnsä ympäristövaikutukset ja mahdollisuutensa vaikuttaa niihin. 

Kouluttamisen ja neuvonnan lisäksi teimme ympäristötyötä näkyväksi monella kanavalla uutisten, tiedotteiden, kampanjamateriaalien ja somepäivitysten kautta. Sisäisen tiedottamisen pääkanavina olivat intranet, Yammer, sähköposti ja Teams-tilaisuudet.

Julkaisimme vuoden aikana henkilökunnallemme kaksi Ympäristöpostia, jotka sisälsivät monipuolisen koosteen hyödyllistä ympäristöasiaa, -ohjeita ja -vinkkejä esimerkiksi jätteiden vähentämiseen ja lajitteluun, kemikaaliasioihin ja energiatehokkuuteen. Vuosittaisella energiansäästöviikolla painotimme työarjessa toteutettavia energiansäästökeinoja ja tarjosimme ympäristövastaavien käyttöön tietoiskumateriaalia.

Yhteisölehtemme Husarin joka numerossa julkaisimme ympäristövinkin henkilöstön työarjessa toteutettavaksi. Vinkit käsittelivät ruokahävikin ja sekajätteen vähentämistä, etätyöskentelyä, muovijätteen lajittelua sekä vedenkulutukseen ja valaistukseen liittyvää energiansäästöä. 

Uusi intrasivusto työmatkaliikkumiseen

Vastuullisen liikkumisen teema jatkui tänäkin vuonna, kun julkaisimme uuden Matkat työhön ja kotiin- intranetsivuston. Sivusto tarjoaa henkilöstölle kattavasti infoa eri kulkumuodoista ja liikkumiseen liittyvistä asioista HUS-alueella. 

Työliikenteeseen keskittyvä tieto- ja linkkipaketti kannustaa samalla vastuullisiin valintoihin esimerkiksi sairaala-alueiden uudistettujen pyöräpysäköintikarttojen avulla. Kokosimme sivustolle myös tietoa kulkutapojen suunnittelusta, liikkumistapojen ympäristö- ja terveysvaikutuksista sekä työmatkaetuuksista. 

HSL ja valtakunnallinen Fiksusti töihin -hanke myönsivät meille Työmatkaliikkumisen edelläkulkija 2020 -tunnustuksen pitkäjänteisestä työstämme ja esimerkillisestä tavastamme edistää henkilöstön hyvinvointia ja vastuullista työmatka- ja työasiamatkaliikkumista.

Kampanjat herättelivät arjen valintoihin 

Ekologinen ATeK -ympäristövastuuryhmän kampanjassa ”Älä heitä hukkaan!” kiinnitimme huomiota vastuulliseen toimintaan arjen potilastyössä. Viestitimme tarvikehukan ja samalla kustannusten kasvun vähentämisen puolesta ja kehotimme hintatietoisuuteen, harkintaan tarvikkeiden esille otossa sekä valitsemaan ekologisimmat ja kustannustehokkaimmat tuotteet aina kun mahdollista. 

Kampanjamme korosti yhdessä suunnittelun ja kommunikoinnin merkitystä asioiden edistämisessä sekä muistutti uudelleenkäytettävien tuotteiden vaihtoehdoista kertakäyttötuotteiden sijaan.   

Työtä ruokahävikin vähentämiseksi

HUS Asvian vastuullisuusryhmämme julkaisi Asvian vastuullisuusuutisia neljä kertaa vuodessa. Uutisissa kerroimme ruokahävikin vähentämisprojektista ja sen aikana kerättävistä tiedoista jatkotoimenpiteiden suunnittelua varten. Seurasimme myös korona-ajan vaikutusta hävikin muodostumisessa. 

Nostimme esiin vastuullisia valintoja potilas- ja henkilöstöruokailussa ja julkaisimme ympäristövastaavien tueksi vuosikellon ja vinkkejä käytännön työhön sekä kuvauksen Asvian ympäristövastaavan toimenkuvasta. Syksyn hävikkiviikkoa kampanjoimme HUSin henkilöstöravintoloissa.