Rakennushankkeissa etenemme sairaalarakennusten pitkän aikavälin korjaus- ja uudisrakentamisohjelmamme mukaisesti.

Vuosien 2020–2023 investointiohjelmassa olimme varanneet sairaalarakentamiseen ja peruskorjauksiin yli 700 miljoonaa euroa.

Julkisen talouden vaikean taloustilanteen vuoksi olemme varautuneet tarkistamaan lähivuosien investointisuunnitelmia siten, että HUSin strategian ja toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeimmät rakennushankkeet voidaan joka tapauksessa toteuttaa.

Uudisrakentaminen ja suunnittelu painottui Meilahteen

Rakennusinvestoinneissamme näkyi toimintojen keskittäminen Meilahden sairaala-alueelle ja sen välittömään läheisyyteen. Suurista rakennushankkeista merkittävin jo rakenteilla oleva on Siltasairaala, joka valmistuu vuonna 2022 ja otetaan käyttöön vuoden 2023 alussa. Hanke on edennyt aikataulussaan ja budjetissaan.

Suunnitteluvaiheessa vuonna 2020 oli lisäksi kaksi uutta sairaalaa Meilahden sairaala-alueen tuntumassa: Laakson yhteissairaala ja Tammisairaala. 

Laakson yhteissairaala on yhdessä Helsingin kaupungin kanssa toteutettava ja yhteiseen käyttöömme tuleva psykiatrinen ja somaattinen sairaala, joka sijoittuu Helsingin kaupungin omistamalle Laakson sairaala-alueelle. Rakentaminen on määrä tehdä useassa vaiheessa, joista ensimmäisenä valmistuu psykiatrian vuodeosastotoiminnan uudisrakennus vuonna 2026. Hankesuunnitelma hyväksyttiin huhtikuussa 2020 ja samalla aloitettiin valmistelut yhteissairaalan kiinteistöosakeyhtiön perustamiseksi. Yhteissairaala ei sisälly HUSin investointiohjelmaan, vaan se rahoitetaan suunnitellun kiinteistöosakeyhtiön kautta.

Tammisairaala on Meilahden sairaala-alueen ja nykyisen Iho- ja allergiasairaalan välimaastoon vuonna 2024 valmistuva uudisrakennus, mihin sijoitamme pääasiassa silmätautien erikoisalojen toimintoja. Toteutussuunnittelu valmistui vuonna 2020 ja sairaalan rakentaminen alkaa vuonna 2021.

Vuonna 2020 käynnistimme myös merkittävän uudisrakennuksen suunnittelun Jorvin sairaala-alueelle. Uuteen vuodeosastorakennukseen sijoitetaan kaikki Jorvin sairaalan vuodeosastot, synnytystoiminnat ja pääosa kuvantamisen tiloista. 

Rakentamiseen pitkän aikavälin toimintasuunnitelmia

Vuonna 2020 valmistuivat pitkän aikavälin tila- ja toimintasuunnitelmamme Meilahden ja Peijaksen sairaala-alueista. Kokosimme suunnitelmiin rakennuskohtaiset peruskorjaus- ja uudisrakentamistarpeet sekä toimenpide-esitykset seuraaville 10–15 vuodelle. Vastaava suunnitelma valmistuu Porvoon sairaala-alueesta vuoden 2021 puolella. Myös Jorvin ja Hyvinkään sairaala-alueilla on vireillä mittavat peruskorjaus- ja uudistamisohjelmat, joilla varaudumme rakennuskannan nykyaikaistamiseen ja laajentamiseen.

Suurista peruskorjaushankkeistamme valtaosa oli käynnissä Meilahden sairaala-alueella. Pisimmällä oli Puistosairaalan eli entisen Lastenklinikan peruskorjaus aikuiskirurgian sairaalaksi. Hankkeen ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2021. Lisäksi aloitimme Syöpätautien klinikan matalan osan vaiheittaisen peruskorjauksen. Naistenklinikan A-osan peruskorjauksesta saimme valmiiksi hankesuunnitelman, jonka valtuustomme hyväksyi vuoden 2020 lopussa.

Yhä tehokkaampaa ja vastuullisempaa rakentamista

Tytäryhtiömme HUS Kiinteistöt kehitti yhdessä HUS Tilakeskuksen ja HUS Ympäristökeskuksen kanssa parempia toimintatapoja rakentamisen ja rakennustemme osalta.

Rakennushankkeiden projektinhallinnassa jatkokehitimme niin kutsuttua yhteistoiminnallista projektinjohtomallia, jossa yhteistyö tilaajan, urakoitsijan ja suunnittelijoiden kanssa on entistä tiiviimpää. Tämä malli varmistaa muun muassa paremman tiedonkulun eri osapuolten välillä parantaen samalla koko hankkeen ennakoitavuutta. 

Kustannustehokkuuteen ja laadun parantamiseen olemme pyrkineet muun muassa systemaattisella tietojohtamisella ja digitalisaation hyödyntämisellä. Vuonna 2020 saimme kansainvälistä tunnustusta, kun Siltasairaala-hankkeemme valittiin maailman vaikuttavimmaksi tietomallipohjaiseksi julkiseksi rakennushankkeeksi Tekla Global BIM Awards -kilpailussa.

Huomioimme myös kiinteistöjemme elinkaarivaikutuksia yhä laajemmin. Esimerkiksi rakennustekniikoiden ja toimintatapojen kehittyessä olemme viime vuosina päivittäneet keskeisiä ohjeistuksiamme ympäristö- ja energia-asioiden huomioon ottamiseksi rakentamisessa. Lisäksi kartoitamme suunnittelijoiden kanssa järjestelmällisesti energiansäästömahdollisuuksia eri kokoisissa uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeissa sekä rakennusten ylläpidossa ja kunnostuksessa. 

Hiilineutraaliustavoitteemme edistämiseksi aloimme selvittää keinoja ja kehittää mallia vähähiiliseen rakentamiseen.

Lue lisää: HUS Kiinteistöt vuosikertomus 2020