Koulutimme aktiivisesti henkilökuntaa

HUS Ympäristökeskus kouluttaa ja järjestää ympäristökoulutusta säännöllisesti HUSin työntekijöille. Vuoden 2019 aikana koulutimme eri työyksiköihin 111 uutta ympäristövastaavaa. Lisäksi järjestimme aiemmin kouluttautuneille kertauskoulutuksia tietojen ja osaamisen päivittämiseksi. Koulutus- ja infotilaisuuksia järjestimme myös ammattiryhmäkohtaisesti esimerkiksi lajittelusta ja jätteenkäsittelystä. Näissä koulutuksissa työntekijät saivat tarkempaa ympäristötietoa erityisesti omaan työhönsä liittyen.

Muovien keräyksen laajamittainen lisääminen HUSissa edellytti lisää muovien lajittelukoulutusta. Elintarvikemuovien lisäksi perehdytimme henkilökuntaa sairaalamuovien lajitteluun niillä sairaala-alueilla, joissa sairaalamuovien keräys käynnistyi. Meilahdessa tämä koski sairaalamuovilaatuja 02 ja 05, ja Hyvinkäällä sairaalamuovia 04.

Yleisiä ja paikallisia ympäristöseminaareja järjestimme Meilahdessa, Töölössä ja Hyvinkäällä. Koko henkilöstölle suunnatun, vuosittaisen yhteisen seminaarin aihealueet käsittelivät muun muassa sairaaloiden varautumista ilmastonmuutokseen, lääkkeiden hajoamista ja vaikutuksia meressä, sekä kemikaaleja ja mikrobeja siivouksessa ja tilojen ylläpidossa.

Vuonna 2018 alkaneet yleiset kemikaaliturvallisuuskoulutukset osoittautuivat hyvin kysytyiksi, joten vuonna 2019 kouluttamista on jatkettu kemikaalien riskienhallintakoulutuksilla. Kemikaalikoulutus on tarkoitettu kaikille kemikaaleja työssään käsitteleville huslaisille. Vuonna 2019 järjestettiin ensimmäistä kertaa HUSin kemikaaliseminaari, joka oli avoin koko henkilöstölle. Seminaarissa luennoitiin muun muassa käyttöturvallisuustiedotteiden hyödyntämisestä, kemikaalien riskienhallinnasta, palavien nesteiden turvallisesta säilyttämisestä sekä annettiin tietoa kemikaalisuojaimista. Kemikaaliseminaari tullaan järjestämään tulevina vuosina uudelleen.

HUSin eri työyksiköiden ympäristövastaavat tutustumassa Vantaan jätevoimalaan.
HUSin eri työyksiköiden ympäristövastaavat tutustumassa Vantaan jätevoimalaan.

 

Ympäristökoulutukset ja osallistujat 2019

Koulutukset Osallistujamäärä
Ympäristövastaavakoulutus 6 111
Ympäristövastaavien kertauskoulutus 5 41
Kemikaalihallintaohjelman koulutus 2 25
Yleinen kemikaaliturvallisuuskoulutus 1 37
Jätehuollon infot muutostilanteissa 13 199
HUS ympäristöseminaari 1 94
HUS kemikaaliseminaari 1 85
Ympäristöfoorumit 10 112
Paikallisen ympäristöseminaarit 2 70
Opintoretket 2 66
Yhteensä 43 840

Viestinnällä näkyvyyttä ympäristöasioille

Viestintä on keskeinen keino tuoda ympäristö- ja vastuullisuusasioita osaksi arkea. HUSin ympäristöohjelman yksi tavoitteista on ollut saada jokainen huslainen tuntemaan oman työnsä ympäristövaikutukset ja mahdollisuutensa vaikuttaa niihin. Kouluttamisen ja neuvonnan lisäksi olemme tehneet ympäristötyötä näkyväksi monella kanavalla lukuisten uutisten, tiedotteiden, kampanjamateriaalien, somepäivitysten ja videoiden kautta. Sisäisen tiedottamisen pääkanavina olivat intranet, Yammer, kampanjajulisteet ja sähköposti sekä erilaiset tilaisuudet toinen toisiaan tukien.

Viestinnälliset aiheet olivat moninaisia. Yhteisölehti Husarissa kerroimme muun muassa HUSin energiatehokkuustoimista merkittävänä keinona torjua ilmastonmuutosta sekä HUSin viisaan liikkumisen edistämishankkeen etenemisestä. Lähes joka numerossa oli ympäristövinkki huslaisten työarjessa toteutettavaksi. Vinkkejä annettiin viisaasta liikkumisesta, energiansäästämisestä, kestotuotteiden valinnasta, tarvikehävikin vähentämisestä sekä kalusteiden, laitteiden ja tarvikkeiden uusiokäytöstä.

Vuoden 2019 aikana julkaisimme intrassa kolme Ympäristöpostia, jotka sisälsivät koosteena hyödyllistä ympäristöasiaa kaikille huslaisille. HUSin ympäristöperehdyttämisen tueksi päivitimme myös kaksikielisen ympäristövinkkiesitteen Tehdään yhdessä ympäristötekoja. Esite on luettavissa intranetissä ja jaamme sitä painettuna muun muassa ympäristökoulutuksissa.

Vuoden 2019 viisaan liikkumisen hankkeessa käynnistettiin muun muassa runkolukittavien pyörätelineiden suunnitelmallinen lisääminen sairaala-alueille.
Vuoden 2019 viisaan liikkumisen hankkeessa käynnistettiin muun muassa runkolukittavien pyörätelineiden suunnitelmallinen lisääminen sairaala-alueille.

Valtakunnallinen energiansäästöviikko sai näkyvyyttä intranetin etusivulla, HUS Asvian lounasravintoloissa, Hyvinkään sairaanhoitoalueen ympäristöseminaarissa ja Raaseporin sairaalan kierrätys- ja jätehuoltoaiheisessa näyttelyssä. Vuosittaisella energiansäästöviikolla painotamme henkilökunnan työarjessa toteutettavia energiansäästökeinoja.

Meilahteen painottuvan viisaan liikkumisen edistämishankkeessa ryhdyimme kokoamaan uutta intranetsivustoa vastuullisista kulkutavoista työhön ja kotiin. Kaikille huslaisille suunnattu sivusto valmistuu ja julkaistaan alkuvuonna 2020.

Uutena toimena HUS Ympäristökeskus kävi 18:ssa osastonhoitajien ja esimiesten tapaamisessa pitämässä lyhyen ympäristöinfon. Infon tarkoituksena on varmistaa ympäristöasioiden tiedottaminen vuosittain myös esimiehille. Vuonna 2019 Ympäristökeskus perusti ympäristöviestinnän tueksi Yammeriin ryhmän HUS ja ympäristö, jonka kautta jokainen työntekijä voi viestiä ja kysyä ympäristöasioista.

HUSin Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito tulosyksikön (ATeK) Ekologinen ATeK -ympäristövastuuryhmä kampanjoi vuonna 2019 vahvasti ekologisten toimintamallien puolesta ja kertakäyttökulutusta vastaan niissä asioissa, joissa monikäyttöiset ratkaisut ovat vaihtoehto. Ympäristövastuullisuusaiheiset videot saivat näkyvyyttä myös HUSin ulkopuolella muun muassa HUSin somekanavien kautta. Aiheita olivat esimerkiksi etäkokoukset, muovien kierrätys, kestovaatteet, low-flow -anestesia, harkittu tulostus, kangaskäsipyyheautomaatit, kestokahvimukit sekä ekologinen vastuu hankinnoissa.

HUSin mediatiedotteessa kesällä 2019 otimme vahvasti kantaa sairaalamuovien kierrättämiseen, jota haluamme olla mukana kehittämässä. Tästä sekä muista organisaation ympäristöasioista pyydettiin HUS Ympäristökeskukselta haastatteluja useampaan ammattilehteen.

Pitkään tekemämme ympäristötyö on näkynyt viimeisen parin vuoden aikana myös Pohjoismaissa yhä laajemmin, kun kestävän kehityksen yhteistyötä on tiivistetty ja verkostoiduttu kansainvälisesti. Kesällä 2019 saimme vastuullisen terveydenhuollon toimijan palkinnon kansainvälisessä EHMA-konferenssissa.


HUSin ympäristöpolitiikasta ja helpoista työarjen ympäristövinkeistä koostuva esite uudistettiin kokonaan.