Ympäristövuosi 2019

Vuonna 2019 teimme HUSista entistä ympäristöystävällisemmän. Ympäristötyön tuloksena jätteen kokonaismäärä laski 230 tonnia, muovin keräys yli kaksinkertaistui, energiankulutus väheni 5000 MWh ja hiilijalanjälki pysyi toiminnan kasvusta huolimatta ennallaan. Teimme yhteistyötä kuntayhtymän viisivuotisen ympäristöohjelman 2016–2020 tavoitteiden eteen laajasti läpi koko organisaation. Kiitos saavutetuista tuloksista kuuluu koko henkilökunnalle.

Kolme tärkeintä ympäristöpäämääräämme ovat ympäristötietoisuuden ja -johtamisen kehittäminen, ympäristöhaittojen jatkuva vähentäminen sekä resurssiviisauden sisällyttäminen osaksi kaikkea toimintaa. Kuluneen vuoden aikana teimme ympäristöasioita ja -vastuuta näkyväksi viestinnän keinoin useissa eri kanavissa ja tilaisuuksissa.

Henkilökunnan kiinnostus ympäristöasioita kohtaan näkyi aktiivisuutena ja kehittämishaluna. Tätä tukemaan HUS Ympäristökeskus koulutti henkilöstöä sekä ohjasi ja kannusti toimimaan ympäristövastuullisesti arjen pienilläkin teoilla. Käytännön neuvonnan lisäksi ympäristöasiantuntijat kehittivät yhdessä HUSin muiden toimijoiden sekä ulkopuolisten konsulttien kanssa muun muassa tehokkaampaa jätehuoltoa, energiansäästötoimia, hankintojen ja rakentamisen ympäristövastuuta, kemikaaliturvallisuutta ja viisaita liikkumistapoja.

Laadimme yhdessä KEINO-osaamiskeskuksen ja muiden yliopistollisten sairaanhoitopiirien kanssa päivitetyn sairaanhoitopiirien vastuullisten hankintojen oppaan, joka valmistui tammikuussa 2020. Jo tätä ennen HUSin hankintastrategian mukaisesti hankintojen vastuullisuus on kattanut niin yhteiskuntavastuun kuin ympäristövastuun näkökulmat. Vuonna 2019 HUS Logistiikan yhteishankinnoissa jo 62 prosentissa oli käytössä vastuullisuuskriteereitä.

Loppuvuonna 2019 valmistui HUSin uusi strategia 2020–2024. Strategia painottaa vahvasti vastuullisuutta. Tavoitteenamme on  hiilineutraalisuus vuoteen 2030 mennessä sekä kestävän kehityksen noudattaminen kaikessa toiminnassa.