Siltasairaala tulee muuttamaan myös toimintakulttuuria

HUSin historian suurimman rakennushankkeen Siltasairaalan rakentaminen eteni vuoden 2019 aikana suunnitellusti. Samaan aikaan fyysisen rakentamisen kanssa rakennamme myös uusia potilashoidon prosesseja ja toimintakulttuuria. Näin varmistamme potilaiden hoitoon liittyvien toimintojen sujuvuuden ja tehokkuuden.

Olemme päättäneet käynnistää uudessa sairaalassa RAPTOR-toiminnan ensimmäisenä Euroopassa. RAPTOR-salissa hoidetaan voimakkaasta ja henkeä uhkaavasta verenvuodosta kärsiviä potilaita. RAPTOR-toiminta vaatii pitkän perehdytyksen, joten sitä varten Meilahteen valmistuu vuoden 2020 alusta mallitila, jossa hoitohenkilöstö voi harjoitella ennen Siltasairaalan valmistumista.

Siltasairaala tulee korvaamaan Töölön sairaalan sekä osan Syöpätautien klinikasta. Siltasairaalan rakennustyöt valmistuvat kesällä 2022 ja ensimmäiset potilaat hoidamme alkuvuodesta 2023.

Puistosairaalan peruskorjaus alkoi

Puistosairaalan eli entisen Lastenklinikan peruskorjaus käynnistyi huhtikuussa. Sairaalassa tehtiin vuoden 2019 aikana purku- ja uudistustöitä sisäilmaongelmien poistamiseksi ja loppuvuodesta aloitettiin varsinainen peruskorjaus.

Rakennus vaatii täysimittaisen ja kalliin peruskorjauksen, mutta koska sen sijainti on keskeinen, sairaala on haluttu säilyttää vaativan erikoissairaanhoidon käytössä.

Puistosairaalan peruskorjaus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua vuonna 2021 ja siinä korjataan vanhat vuosina 1946 ja 1986 valmistuneet osat sekä tehdään tilamuutoksia vuonna 2010 valmistuneeseen osaan.

Peruskorjauksen valmistuttua tiloihin muuttaa rintarauhaskirurgian, plastiikkakirurgian, verisuonikirurgian, suu- ja leukasairauksien sekä kliinisen fysiologian toimintoja.

Tammisairaalan hankesuunnitelma valmistui

Vuoden 2019 aikana valmistui tulevan Tammisairaalan hankesuunnitelma, jonka HUSin hallitus hyväksyi 6.5.2019. Tammisairaalasta tulee Suomen johtava silmätautien erikoisalojen osaamiskeskus. Suunnittelussa varaudutaan myös muiden erikoisalojen potilaiden hoitoon.

Nykyinen Silmä-korvasairaala on huonossa kunnossa ja silmäsairauksien toiminta on sijoitettuna useisiin väliaikaisiin toimipisteisiin.

Tammisairaala rakennetaan vuosien 2021-2023 aikana Meilahden sairaala-alueen tuntumaan Paciuksenkadun ja Zaidankadun väliin lähelle Iho- ja allergiasairaalaa.