Sosiaalisella vastuulla tarkoitamme toimintamme yhteiskunnallisia vaikutuksia esimerkiksi hankintojemme kautta sekä sisäistä henkilöstöpolitiikkaamme ja toimintakulttuuriamme. Hankintoihin liittyvät sosiaalisen vastuun näkökulmat käsitellään raportin hankintoja esittelevässä luvussa.
Henkilöstövastuuta ohjaavat periaatteet ja politiikat
HUSin hallitus päättää henkilöstöpolitiikasta, palkkausjärjestelmästä ja yhdenvertaisen palkkapolitiikan toteuttamisesta sekä niiden soveltamisesta HUS-konsernissa. Tavoitteena on mielekäs, tuottava ja turvallinen työ sekä tasapuolisuus, läpinäkyvyys ja oikeudenmukaisuus. HUS Logistiikassa noudatetaan HUSin yhteisiä henkilöstövastuun pelisääntöjä ja politiikkoja sekä perehdytetään kaikki uudet työntekijät HUSin arvoihin.
Henkilövastuun tavoitteet ja niiden saavuttaminen
Henkilöstöpolitiikassa tavoitteena on, että HUS on toimialansa edelläkävijä ja vetovoimaisin työnantaja ja että jokaisella on mielekäs, tuottava ja turvallinen työ. Lähtökohtana henkilöstöpoliittisille periaatteille on, että hyvä ja vahva henkilöstöpolitiikka on tasapuolista, läpinäkyvää ja oikeudenmukaista kaikille, riippumatta siitä missä organisatorisessa yksikössä tai millä alueella henkilö työskentelee.
HUS Logistiikka kasvoi vuonna 2019 ja se kasvatti rekrytointien sekä uusien työntekijöiden määrää. Perehdytystä parannettiin eri tiimien pitämillä perehdytystilaisuuksilla sekä tarkentamalla yleisperehdytyssuunnitelman sisältöä. Uusilla esimiesrooleilla ja organisaatiomuutoksilla pyrittiin varmistamaan tiimien kohtuullinen koko sekä selkeyttämään tiimien vastuita niin, että toiminnan kehittäminen olisi sujuvaa.
Toiminnan kehittäminen perustuu lean-ajatteluun ja henkilöstö osallistui vuoden aikana oman tiimin kehittämisen lisäksi kehittämistyöpajoihin (kaizen) ja gemba-kävelyille. Kaizenit ovat tavallisesti 1-4 päivän mittaisia työpajoja, joiden aikana suunnitellaan ja toteutetaan muutos jonkin prosessin ennalta tunnistettuun ongelmaan. Osallistujat ovat prosessista vastaavia ja prosessin toteuttamiseen osallistuvia henkilöitä eri tiimeistä. Jokainen osallistuja vaikuttaa roolistaan käsin prosessin kehittämiseen ja oppiminen tapahtuu yhdessä. Tavoitteena on löytää sujuvampi ja tehokkaampi tapa toimia.
Gemba-kävelyiden tarkoitus on havainnoida jonkin prosessin toimintaa ja poistaa onnistumisen esteitä. Tavoitteena on parantaa johdon, henkilöstön ja tiimien välistä viestintää ja yhteistyötä sekä lisätä johdon ymmärrystä operatiivisen työn sisällöstä ja ongelmista, jotta johto pystyy omalla toiminnallaan sujuvoittamaan arkea.