HUSin investoinnit vuonna 2019 olivat 209 miljoonaa euroa.

Rakennusinvestointeihin käytimme 138 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 aikana suunnittelu- tai toteutusvaiheessa oli 38 suurta rakennusprojektia. Suurin osa rakennusinvestoinneista kohdistui Meilahden, Jorvin ja Hyvinkään sairaala-alueille.

Selvästi suurin rakennushanke oli Meilahteen rakennettava Siltasairaala, jonka kustannukset olivat 63 miljoonaa euroa vuonna 2019. Meilahdessa jatkuivat myös Naistenklinikan ja Puistosairaalan peruskorjaukset.

Jorvissa valmistui lyhythoitoisen kirurgian leikkausosasto ja sairaala-apteekin uusien tilojen rakentaminen jatkui.

Hyvinkäälle valmistui loppukesästä uusi leikkausosasto, johon rakennettiin 10 uutta leikkaussalia, uusi heräämö sekä monitoimitiloja.

Meilahden sairaala-alueen tuntumaan rakennettavan Tammisairaalan suunnittelu jatkui ja otimme sen osaksi HUSin omaa investointiohjelmaa. Tammisairaalla valmistuu vuonna 2023 ja sinne sijoitetaan silmätautien erikoisalojen toimintoja. Sairaalaan on varauduttu sijoittamaan myös muiden erikoisalojen toimintoja.

Investoimme myös tutkimus- ja hoitolaitteisiin, joihin sisältyi muun muassa uusia sädehoitolaitteita. Laitehankintoja teimme suunnitelmien mukaisesti. HYKSin laitehankintoihin käytimme 22 miljoonaa euroa ja HUS Diagnostiikkakeskuksen investointeihin 16 miljoonaa euroa. Kaikkiaan sairaanhoitoalueiden ja HUS Diagnostiikkakeskuksen laiteinvestointeihin käytimme 43 miljoonaa euroa.

Tietohallinnossa suurimmat investoinnit olivat tietoaltaan ja -varaston kehittäminen, tietoverkon jälleenrakentaminen sekä Hyvinkään sairaalan uuden leikkausosaston tietotekniikka. Kehitimme myös johdon raportointia tukevia järjestelmiä. Tietohallinnon investointeja teimme yhteensä 24 miljoonalla eurolla.  HUSin IT- ja asiantuntijaresurssit olivat käytössä myös Apotti-hankkeessa, jota ei kuitenkaan toteuteta HUSin investointina vaan Apotti Oy:n kautta.