Nuorten Lääkärien Yhdistys toteutti syksyllä 2018 Lääkäriliiton kanssa erikoislääkärikoulutuksen koulutuspaikkakyselyn, jossa kartoitettiin suomalaisten erikoistuvien lääkärien koulutus- ja työskentelyolosuhteita. Heiltä kysyttiin, suosittelisivatko he erikoistumispaikkaansa ystävälle tai kollegalle. HUS sijottui kyselyssä suositeltavuuslistan hännille.

Tulokset herättivät keskustelua myös HUSin sisällä. Erikoistuvien kokemuksia ryhdyttiin selvittämään tutkimusjohtaja Anne Pitkärannan johdolla laadullisella haastattelututkimuksella, johon sai vastata nimettömänä. Vastaajamäärät jäivät pieniksi ja tutkimusraportti oli karua luettavaa. Johto ja kouluttajat joutuivat toteamaan, että heillä oli ollut ruusuisempi kuva erikoistuvien lääkärien arjesta.

Palautteeseen suhtauduttiin vakavasti HUSin kaikilla toimialoilla. Korjaaviin toimenpiteisiin ryhdyttiin heti, sillä erikoistuvat lääkärit ovat tärkeä sidosryhmä. Heitä on noin kolmannes HUSin lääkäreistä ja heidän merkityksensä päivittäisille erikoissairaanhoidon palveluille on kiistaton.

Vuorovaikutusta verkoston ja palautekyselyn avulla

HUS valmistautuu JCI-laatujärjestelmän (Joint Commission International) käyttöönottoon. Kansainvälisesti laaja ja arvostettu terveydenhuollon arviointitaho asettaa laadullisia vaatimuksia myös opetukselle ja erikoistumiskoulutukselle.

Tänä vuonna myös työolobarometrissä analysoitiin erikoistuvien lääkärien tulokset sen lisäksi, että heidän tuloksensa ovat osa lääkärien vastauksia. Tulosten perusteella erikoistuvien vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä on kehitettävä edelleen.

HUSissa työskentelevistä erikoistuvista lääkäreistä muodostettiin erikoistuvien vanhimpien verkosto, joka kehittää työoloja ja valvoo etuja sekä välittää tietoa johdon ja erikoistuvien välillä. Yhteistyöllä kehitetään erikoistumiskoulutuksen laatua.

Myös verkossa olevan CLES-kyselyn avulla kerätään palautetta HUSissa toteutettavan erikoistuvien lääkärien ohjauksen laadusta. Palautetta voi antaa nimettömänä.

“Systemaattinen palautteen keruu vaikuttaa opetuksen laatuun. Ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Erikoistuvien oman äänen kuuluville saattaminen on tärkeää”, Pitkäranta kertoo.

Erikoistuvilla on myös oma Teams-työtila. Sinne kerätään esimerkiksi perehdytysasioita ja potilasturvallisuusverkkokoulutuksia, jotka ovat pakollista käydä läpi HUSiin töihin tultaessa. Myös opetuksen verkkosivuja päivitetään ja täydennetään jatkuvasti. Tavoite on sujuvoittaa kommunikaatiota ja viestintää erikoistuvien lääkärien kanssa entisestään.