Vastuullista hankintaa ohjaavat periaatteet jakautuvat HUSin linjauksiin ja yleisiin julkisia hankintoja koskeviin velvoitteisiin. HUSin hankintastrategiassa on linjattu, että HUS voi ja haluaa vaikuttaa tuote- ja palvelutarjontaan saaden aikaan ympäristön kannalta positiivisia vaikutuksia (Hankintastrategia, HUSin hallitus 6.6.2016). HUSin hankintaohjeessa puolestaan painotetaan, että ympäristövaikutukset huomioidaan jo hankintojen suunnittelussa. Hankintoja koskevat päätökset vaikuttavat siihen, kuinka paljon tuotteiden ja palvelujen elinkaaren aikana kuluu energiaa ja materiaaleja sekä syntyy kasvihuonekaasupäästöjä ja jätettä.

HUS on sitoutunut ympäristövaikutusten jatkuvaan vähentämiseen (HUSin ympäristöpolitiikka, HUSin hallitus 9.5.2016). HUS tavoittelee resurssiviisaampaa toimintaa, jätteiden vähentämistä ja ilmaston pienempää kuormittamista (HUSin ympäristöohjelma 2016- 2020).

Julkisella sektorilla on valta ja velvoite käyttää hankintavoimaa kestävällä tavalla. Julkisen sektorin hankinnat Suomessa ovat n. 30 miljardia euroa vuosittain ja näin ollen niillä on vaikutusta markkinoilla olevien tuotteiden ominaisuuksiin. Kestävillä hankinnoilla pyritään vähentämään haitallisia ympäristövaikutuksia ja päästöjä sekä edistämään luonnonvarojen kestävää käyttöä hankinnan koko elinkaaren aikana. Valtioneuvoston periaatepäätös (13.6.2013) myös sitouttaa valtion ja kunnat edistämään energia- ja ympäristö- eli niin sanottuja cleantech-ratkaisuja.

Vastuullisen hankinnan johtaminen

HUS Logistiikan hankinnat toteuttavat HUSin vastuullisuustavoitteita. Vastuullisuusasiat on otettu osaksi kaikkea normaalia hankintatoimintaa aina suunnittelusta arviointiin. Hankinta-asiantuntijat vastaavat vastuullisuuden huomioimisesta hankinnoissa, ja heidän työtään tukemaan on tehty materiaalia kuten vastuullisten hankintojen opas ja vastuullisten hankintojen toimintaohje. Lisäksi aiheesta on järjestetty koulutusta. Kaikki uudet työntekijät saavat vastuullisiin hankintoihin liittyvää koulutusta osana perehdytysohjelmaa. HUS Logistiikan hankintaorganisaatiossa hankintojen vastuullisuutta kehittävät ja ohjaavat hankinnan kehittämispäällikkö sekä kategoriapäälliköt.