Henkilöstöhallinnon toimia selkeytettiin tavoitteena luoda yhtenäiset toimintatavat koko HUSiin ja samalla parantaa henkilöstötyytyväisyyttä. Vuoden 2019 aikana määriteltiin HUSin henkilöstötoiminnan ja palvelujen kehittämisen suunta ja tavoitetila sekä palvelukokonaisuus. Myös tärkeimmät henkilöstöammattilaisten osaamiset ja roolit määritettiin. Valmistelutyön tuloksena HUSissa siirryttiin 1.1.2020 keskitetysti johdettuun henkilöstötoimintojen organisaatiomalliin. Henkilöstöammattilaiset, muun muassa henkilöstöpäälliköt ja työsuojelupäälliköt, toimivat vuoden 2020 alusta alkaen HUS-kuntayhtymän henkilöstöjohtajan alaisuudessa, mutta he työskentelevät tulosalueilla ja tulosyksiköissä tukien johtajia ja esimiehiä henkilöstöjohtamisessa. Uuden toimintamallin ja organisoitumisen tavoitteena ovat yhteiset HR-prosessit ja toimintatavat sekä henkilöstön yhdenmukainen kohtelu ja henkilöstötyytyväisyyden parantaminen.

Vuoden 2019 aikana valmisteltiin myös talouden kumppanuusmallia ja viestinnän uudelleen organisointia. Taloushallinto keskitettiin HUS-kuntayhtymän talousjohtajan alaisuuteen 1.1.2020 alkaen. Muutoksen taustalla oli palveluiden, resursoinnin ja osaamisen vaihteleva taso. Tehtävissä oli myös päällekkäisyyksiä. Aikaisempi malli ei tukenut HUSin kokonaisuuden optimointia ja yhtenäistä toimintakulttuuria. Viestinnän uudelleenorganisointi käynnistyi syksyllä 2019 nykytilan kartoituksella ja tavoitetilan rakentamisella. Uudelleenorganisoinnin lähtökohtana oli varmistaa viestinnän asiantuntemus, osaaminen ja johtaminen sekä sisäisten asiakkaiden palvelu.