Raportoinnin kuvaus

HUS Logistiikan vuotta 2019 kuvaava vastuullisuusraportti on organisaation toinen GRI-standardien mukaisesti laadittu yritysvastuuraportti. Kyseessä on suppean (core) tason raportti. Raportti julkaistaan vuosittain HUSin vuosiraportoinnin yhteydessä. Raportista kerrotaan sidosryhmäviestinnässä muun muassa henkilöstö- ja asiakaskirjeissä.

Laajuus

Vastuullisuusraportti sisältää keskeiset HUS Logistiikan yhteiskuntavastuuta kuvaavat indikaattorit (ympäristövaikutukset, sosiaaliset vaikutukset ja taloudelliset vaikutukset) ajalla 1.1.2019- 31.12.2019. Indikaattorit kuvaavat HUS Logistiikan omaa toimintaa Vantaan logistiikkakeskuksessa, sieltä lähtevissä kuljetuksissa sekä HUS Logistiikan kilpailuttamissa hankinnoissa. Koko HUSn toimintaa kuvaavia vastaavia indikaattoreita löytyy mm. vuosittain julkaistavasta HUSin ympäristökertomuksesta.

Ympäristövastuun osalta raporttimme kattaa vaikutukset hankintojen kautta (ympäristökriteerit hankinnoissa) sekä Vantaan logistiikkakeskuksen toiminnan energiankulutuksen, päästöt ja syntyvät jätteet. Lähtötiedot energian käytön ja jätteiden seurannalle on saatu kiinteistöstä vastaavalta HUS- Kiinteistöt Oy:ltä sekä HUS Ympäristökeskukselta.

Sosiaalisen vastuun osalta raportoimme kaikki keskeiset henkilöstöä koskevat indikaattorit sekä hankintojen ihmisoikeusvaikutukset (sosiaalisen vastuun kriteerit hankinnoissa). Rajauksena henkilöstöluvuissa on HUS Logistiikan oma toiminta ja henkilöstö.

Varmennus

Vastuullisuusraporttiamme ei ole varmennettu riippumattoman kolmannen osapuolen toimesta.