Vuonna 2021 keskityimme taloudellisessa vastuussa hankinta- ja sopimusosaamisen lisäämiseen. Lisäksi toteutimme tuottavuusohjelman suunnitelman mukaisesti.

Hankintojen parissa työskentelevien asiantuntijoidemme hankintaosaamista kohotimme uusilla koulutusvideoilla. Teimme videoita kolmelle eri kohderyhmälle ja ne ovat kaikkien HUSin asiantuntijoiden hyödynnettävissä intranetin kautta. Mainostimme videoita hankintojen asiakastapaamisissa ja asiakasyhteistyön kehittämisen yhteydessä. Jatkossa pyrimme sisällyttämään koulutusvideot osaksi työntekijöidemme perehdytysohjelmaa.

Esimiehille ja johdolle aiomme tehdä edellä mainitun kaltaisen sopimushallinnan opetusvideon, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2022 aikana. Lisäksi jalkautamme hallituksen hyväksymän sopimusohjeen sisältöä esimieskoulutuksissa. Vuonna 2022 laajennamme koulutusta tutkimussopimuksiin kohdennetulla videolla.

Tuottavuusohjelman tavoitteena oli viedä kaikki seurannassa olleet seitsemän projektia loppuun vuoden 2021 aikana. Loppuraportit saavutetuista tuloksista suhteessa asetettuihin tavoitteisiin sekä projektien jatkosuunnitelmat toteutamme alkuvuodesta 2022.

Osassa projekteista työ jatkuu normaalin kehitystoiminnan tai kärkihankkeiden puitteissa. Vuonna 2022 sisällytämme tuottavuusohjelmaan uudet hankkeet, joihin liittyen tulosalueita ja -yksiköitä on pyydetty tekemään yksilöity suunnitelma oman tuottavuusohjelmansa toteuttamiseksi.