Helsingin Biopankin toimintakertomus 2021 (pdf)

Koronaepidemian jatkumisesta huolimatta vuosi 2021 sujui Helsingin Biopankissa hyvin, ja aineistojen hyödyntäminen kasvoi. Biopankkisuostumus tehdään yhä useammin sähköisesti. Harjaannuimme verkko- ja hybriditapahtumien järjestämisessä.

Aineistojen esiselvityspyyntöjä tehtiin 113, kun niitä edellisenä vuonna oli 105. Aineistoluovutussopimusten määrä, 42 kappaletta, nousi kymmenellä edellisvuoteen nähden. Suurin osa biopankkiprojekteista on edelleen akateemisia eli tutkijalähtöisiä, mutta yritysprojektien määrä on myös lupaavassa kasvussa. 

Mukana kansainvälisissä ja kansallisissa tutkimushankkeissa

Liityimme vuoden aikana merkittäviin tutkimusprojekteihin, joissa EU-rahoituksella tutkitaan eurooppalaisten digipatologian aineistojen keräämistä, jalostamista ja hyödyntämistä (BIGPICTURE), geneettisiä sairauksien riskiprofiileja (Intervene) sekä alidiagnosoitujen harvinaissairaiden identifiointia tekoälymenetelmin (Rare3k). Koordinoimme sosiaali- ja terveysministeriön tukemaa kansallista tutkimusta biopankkitutkimuksista kertyvän genomitiedon hyödyntämisestä terveydenhuollossa. 

Helsingin Biopankin aineistoilla on nyt käynnissä jo yli 100 tutkimusprojektia, joista useat ovat kansainvälisiä.

Toimitimme valtakunnalliseen FinnGen-hankkeeseen yli 15 000 DNA-eristettyä näytettä, mikä nosti Helsingin Biopankin toimitusten määrän FinnGenille jo yli 93 000 näytteeseen. Näistä meille on palautunut jo 63 000 näytteenluovuttajan genotyyppitiedot, joita hyödynnetään edelleen jatkotutkimuksissa.  

Tuorekudosnäytteitä syöpätutkimukseen

Keräsimme Helsingin Biopankkiin Eteläisen Syöpäkeskuksen FiCAN Southin tukemana syöpäpotilaiden tuorekudosnäytteitä yhteistyössä HUSLABin patologian laboratorioiden kanssa yli 1 100 kappaletta. 

Kaikkiaan tuorekudosnäytteitä on kertynyt jo lähes 7000 kpl. Helsingin Biopankin avulla kerättävät syövän tuorekudosnäytteet ovat merkittävässä roolissa iCAN-hankkeessa.  

Sähköisten palvelujen kehittäminen jatkui

Kehitimme ja toteutimme data-analytiikkaa vaativissa asiakasprojekteissa. Fingenious.fi-portaalin kautta tulleisiin esiselvityspyyntöihin saa vastauksen yleensä yhdessä tai kahdessa viikossa ja luovutuspyyntöjen kohortinmuodostus kestää yhdestä kahteen kuukautta vaikeusasteesta riippuen.

Keräämme biopankkisuostumuksia yhä enemmän sähköisesti Terveyskylä- ja Maisa-alustoja hyödyntäen. Biopankin asiantuntijatutkimushoitajat avustavat ja kouluttavat HUSin ja erva-alueen sairaaloiden yksiköiden henkilökuntaa suostumusten pyytämisessä. Koronaepidemian ja Apotti-järjestelmän käyttöönoton vuoksi suostumusten ja näytteiden keräyksessä on kuitenkin yksiköissä ollut selkeitä haasteita, joista toivomme tulevaisuudessa pääsevämme eroon.

Toimintamme on todettu laatustandardit täyttäväksi

Biopankkeja valvova viranomainen Fimea auditoi Helsingin Biopankin joulukuussa 2021. Tarkastus sujui hyvin: laatudokumentaatio todettiin korkealaatuiseksi ja toiminta biopankkilain mukaiseksi. Helsingin Biopankin toiminta on nyt siis kokonaisuudessaan dokumentoitu ja sitä ylläpidetään hyvien laatukäytäntöjen mukaisesti.

Helsingin Biopankin toimintakertomus 2021 (pdf)