Suomessa jokainen on lain mukaan elin- ja kudosluovuttaja, ellei hän ole sitä eläessään kieltänyt. Keskustelu elin- tai kudosluovutuksesta kuuluu elämän loppuvaiheen hoitoon.
Läheisille annetaan tietoa elin- ja kudosluovutuksesta ja selvitetään, onko potilas elinaikanaan ilmaissut omaa kantaansa. Asiassa voidaan edetä, ellei vastustusta ole tiedossa. Läheisen ei tarvitse tehdä päätöstä, mutta selkeästi ilmaistu tahto helpottaa keskustelua vaikeassa tilanteessa.
Kun oma elinluovutustahto on kirjattu OmaKantaan, elinluovutuskorttiin tai olet puhunut siitä läheisten kanssa, oma toive tulee näkyväksi ja sitä voidaan kunnioittaa.
Kirjaa elinluovutustahtosi OmaKantaan tai elinluovutuskorttiin
Kirjaamalla elinluovutustahtosi varmistat, että päätöksesi on hoitohenkilökunnan näkyvissä.
Keskustele elinluovutustahdosta läheistesi kanssa
Kerro elinluovutustahdostasi läheisille. Varmuus siitä, että suhtaudut myönteisesti elin- ja kudosluovutukseen auttaa läheisiäsi tilanteessa, jossa elinluovutuksesta keskustellaan.
Varmista myös läheistesi ajatukset elinluovutuksesta
Kysy samalla läheisiltäsi, mitä he puolestaan itse ajattelevat elin- ja kudosluovutuksesta ja ovatko he kirjanneet elinluovutustahtonsa.
Ymmärrä elin- ja kudosluovutusten vaikutus
Elinluovutus voi pelastaa useita ihmishenkiä ja parantaa elimen vastaanottaneen henkilön elämänlaatua. Yksi elinluovuttaja voi auttaa jopa kuutta potilasta ja kudosluovuttaja vielä useampia.
Tiedosta elinluovutusten jatkuva tarve
Suomessa on jatkuva tarve elin- ja kudosluovutuksille. Moni kriittisesti sairas potilas odottaa sairautensa takia elinsiirtoa, mutta elinluovuttajia ei ole tarpeeksi. Jokainen elin- ja kudosluovuttaja on arvokas. Elin- ja kudosluovutustoiminnassa tavoitteena on tunnistaa potilaat, jotka voisivat kuoleman jälkeen soveltua luovuttajiksi. Elinluovutus on aina kuoleman jälkeistä toimintaa, ja sitä harkitaan vain, kun tiedetään, että potilas tulee kuolemaan. Munuaisen voi luovuttaa eläväkin luovuttaja.
