Siirry pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 30.9.2024 13.23

Palvelutyöntekijä Jukka Hämäläinen: ”Ihmisten kanssa olen parhaimmillani”

Asiasanat:
  • Husari
  • monipalvelu
  • asiakaspalvelu

Jukka Hämäläisen työuralla asiakaspalvelu on ollut aina keskiössä. Matkan varrelta mukaan tarttuneita oppeja voi hyödyntää palvelutyöntekijän erilaisissa työtehtävissä.

Palvelutyöntekijä Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen työskentelee muun muassa Siltasairaalan infopisteellä. Hän harrastaa improvisaatioteatteria, mistä on ollut hyötyä myös asiakaspalvelussa. Jokainen tilanne on ainutlaatuinen ja vaatii juuri siihen hetkeen eläytymistä.

”Yksi tärkeimmistä asioista on kohdella asiakasta aina niin hyvin, että voit kohdata hänet uudestaankin”, Jukka Hämäläinen sanoo.

Ennen HUSiin tuloaan Hämäläinen toimi vaimonsa kanssa Kotipizza-yrittäjänä kotiseudulla Ylivieskassa. Myös taksin ratin takana tuli viihdyttyä useamman vuoden ajan. Ajatus elämänmuutoksesta oli ollut Hämäläisten mielessä, ja Helsinki tuntui molemmista sopivalta paikalta irtiottoon.

Sairaalamaailmassa hänen uransa käynnistyi joulukuussa 2022. Hämäläinen pääsi heti valmistelemaan Siltasairaalan avaamista sekä perehtymään samalla uusiin työtehtäviin ja uuden rakennuksen toimintatapoihin.

Nykyisessä roolissaan palvelutyöntekijänä tehtävät vaihtelevat neuvontapisteen ja ilmoittautumisen asiakaspalvelusta lounasravintolan tehtäviin ja laitoshuoltoon.

”Erityisesti nautin infopisteessä ja ilmoittautumisessa työskentelystä, koska ihmisten kanssa olen parhaimmillani.”

Asiakkaan tunnetilalle on aina syy

Asiakaskohtaamiset ovat keskeinen osa työpäivää. Hämäläinen kuvailee työtään asiakaskohtaamisen ja ongelmanratkaisun yhdistelmäksi, jossa tarvitaan tunneälyä ja jopa salapoliisityötä.

Hän palvelee paitsi potilaita myös sairaalan henkilökuntaa, vierailijoita ja opiskelijoita. Yleisimmät asiakkaiden kysymykset liittyvät oikean paikan löytämiseen, kuten röntgenin sijaintiin tai läheisten etsimiseen sairaalasta.

Haastavissa asiakaskohtaamisissa Hämäläinen painottaa rauhallisuuden merkitystä. Asiakkaiden tunnetiloille on aina syynsä, ja hän pyrkii kohtaamaan ne empatialla ja rauhallisuudella.

"Hymyssä on voimaa", Hämäläinen sanoo.

Jokainen tilanne on ainutlaatuinen, ja niihin on mukauduttava aina asiakkaan näkökulmasta.

”Sairaalaan tullessa ihmisten olotila on erilainen kuin vaikkapa ostoksille mennessä. Tilanteeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta.”  

Hämäläinen on oppinut, että kaikkia ei voi aina miellyttää. Hän on kuitenkin ylpeä siitä, että pystyy usein voittamaan asiakkaan puolelleen, vaikka tämä olisi aiemmin kokenut huonoa palvelua. On palkitsevaa, kun onnistuu muuttamaan asiakkaan kokemuksen positiiviseksi.

”Asiakkaan lähtiessä eleet kuten hymy tai vilkutus kertovat, että asiakaskohtaaminen on ollut onnistunut.”

Anna aina vähän enemmän kuin odotetaan

Omaa onnistumistaan asiakaskohtaamisissa on tärkeää arvioida jatkuvasti. Jokainen hetki on mittari, ja Hämäläinen pyrkii oppimaan myös niistä tilanteista, joissa kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Hän uskoo, että erinomaisen asiakaspalvelun erottaa hyvästä se, että antaa aina hieman enemmän kuin mitä odotetaan.

Hämäläinen näkee tärkeänä roolinsa sairaalan asiakaskokemuksen ja positiivisen ensivaikutelman luomisessa. Tässä aiemmat kokemukset ja yrittäjyydestä saadut opit ovat olleet hyödyksi.

”Vuosi taksissa vastaa kuulemma kolmea vuotta yliopistossa.”

Hän toivoo, että asiakkaat muistavat hänet ihmisenä, joka nauttii työstään ja haluaa aidosti palvella – henkilönä, jonka luokse on hyvä palata uudelleen.

Teksti: Heli Waldén
Kuva: Hanna Raijas-Turva

Husari 3/2024

Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.