Ääreishermostotutkimus ENMG

ENMG-tutkimuksella selvitetään ääreishermojen ja lihasten vaurioita ja toimintahäiriöitä, esimerkiksi hermopinteitä, hermojuuren vaurioita, polyneuropatiaa sekä lihassairauksia. Yleisiä syitä tutkimukseen lähettämiseen ovat kiputilat, puutumisoireet, tunnonalenema ja lihasheikkous. Tutkimuksessa mitataan hermojen johtonopeuksia ja lihasten sähköistä toimintaa.

ENMG-tutkimus tehdään potilaan oireiden ja lähettävän lääkärin tutkimuspyynnön edellyttämässä laajuudessa. Hermojen johtonopeuksia tutkittaessa kiinnitetään mittaavat tarraelektrodit ihon pinnalle, esimerkiksi sormeen ja sitten annetaan pieniä sähkösykäyksiä tutkittavalle hermolle esimerkiksi ranteeseen. Lihasten toimintaa tutkitaan pistämällä hyvin ohut neulaelektrodi tutkittavaan lihakseen. Tutkimuksesta annetaan mittaustulosten perusteella lausunto.

Mahdollisesta Marevan-lääkityksestä tai veriteitse tarttuvista taudeista ja sydämen tahdistimesta on hyvä ilmoittaa, muuten tutkimus ei vaadi mitään erityisiä esivalmisteluja.

Tutkimus kestää noin 30 minuuttia - 1 tuntia. Satunnaisia ohimeneviä mustelmia lukuunottamatta sillä ei ole jälkivaikutuksia.
 

 VALMISTAUDU TUTKIMUKSEEN